Lentotietoa.

Sain eilen sähköpostia Yfulta aivan kuin niin monta kertaa ennenkin. Tällä kertaa tiedot olivat kuitenkin erilaisia ja viestin sisältö täysin poikkeava. Tällä kertaa sähköposti sisälsi lenopäivämäärän ja alustavat tiedot yhteisistä lennoista. Lentopäivämääräni tulee olemaan 5.8., eli juuri se päivä jolloin olen alusta asti toivonutkin lentäväni!

Yhteiset lennot lähtevät näillä näkymin aikaisin aamulla tuolloin viides päivä ja ensimmäisen reilun kolmen tunnin lennon Frankfurtiin jälkeen on neljän tunnin vaihtoaika, jonka jälkeen lennämme yhdessä Washingtoniin. Sieltä matkani jatkuu todennäköisesti yksin Detroitiin, johon isäntäperheeni ainakin näillä näkymin tulee minua vastaan. Jeij.

Tänään sain myös postia Usan konsulaatilta Helsingistä. He lähettivät minulle viseeratun passini. Hauska ⎯ tai ei oikestaan niin hauskakaan ⎯ välikohtaus syntyi kun totesin että henkilöllisyystodistuksen näyttäminen paketin noutamisessa on äärimmäsen vaikeaa, kun ainoa henkkari, jonka omistan on sisällä paketissa. No jaa, onneksi iskä auttaa ja valtuutin sitten hänet hakemaan passini postista.

Elämä hymyilee myös suunnistuksen saralla - tänään voitin D21 (ei eliitti, vaan ynnä muut) sarjan sprintin. Nyt on voittajafiilis. Huomenna uusi kisa ja uudet kujeet, joten saa nähdä kuinka taittuu pitkä matka Teiskon uljaissa maastoissa.

*edit: no eipä kyllä oiken näpsäkästi suunnistus tai jalka kulkenut Teiskossa..

Mihin aika oikein katoaa?

Sitä taas eilen järkytyin kun tajusin että jäljellä olevat 41 päivää tarkoittavat vain kuukautta ja 10 päivää. Tämä tuli esille kun olimme isin kanssa menossa Helsinkiin viisumihaastatteluun (minä olin menossa haastatteluun, isi kuskasi) ja satuimme Helsinki-Vantaan lentokentän kohdalle noin kello 6.42, jolloin jokin Finnairin lento oli juuri nousemassa ja kulki melko matalalta valtatie 3:n yli. Isi siinä mietteissän totesi minulle:

"Reilu kuukausi niin sinä olet tuolla koneessa."

Se tuli äkkiä. Hui. Kohtahan voin jo ruveta odottamaan lentoinformaatiota.

Viisumihaastatteluaikani oli jo ennen yhdeksää aamulla ja se tiesi todella aikaista herätystä. Kello taisi näyttää 4.13 kun avasin silmäni äitin herättäessä. Yllättävän hyvin kuitenkin jaksoin koko päivän, enkä oikeastaan nukkunut autossakaan. Viisumihaastattelu sinänsä ei ollut mitenkään pelottava kokemus kunhan ensin oli päässyt turvatarkastuksesta läpi. Minulta ei taidettu kysyä kun kolme kysymystä:

1) Are you going to study in the USA?
2) Where are you going to stay?
3) Why did you apply for the program?

Vastattuani näihin kysymyksiin he lupasivat lähettää minulle viseeraun passini noin viikon päästä. Sitä  siis tässä seuraavaksi odottelen. Seuraava askel kohti vaihtovuotta lienee kitenkin englanninkielisen virkatodistuksen tilaaminen maistraatista. Se osoittautuikin hyvin vaikeaksi tehtäväksi mutta eiköhän siitäkin selvitä..

Kotona taas.

Tulin sitten kotiin rippileiriltä ⎯ järkyttävän huonon internetyhteyden valtakunnasta eli naapurikunnan puolelta. Leiri oli kyllä kaikin puolin hauska, mutta nyt olen aivan tuhottoman väsynyt, sillä yöunet jäivät monta kertaa liian lyhyiksi, kun päässä pyöri kaikenlaisia ajatuksia. Tosin minä ehkä välillä murehdin vähän liikaakin..

Joka tapauksessa tällä kertaa minulla oli ihan asiaakin. Juttelin tuossa muutama päivä takaperin hostperheeni isän kanssa ja hän kertoi, että heille oli tullut tietoon alustavaksi lähtöpäiväksi 5. elokuuta eli juuri se päivä, jolloin olin toivonutkin lähteväni. Se voi toki muuttua, eikä saisi innostua liikaa, mutta EN MALTA OLLA INNOSTUMATTA. Siihen on aikaa enää 48 vuorokautta eli alle 50 päivää. Alle viisikymmentä päivää Suomea jäljellä? mihin aika oikein kuluu? Muistan kun sitä oli melkein 200 päivää jäljellä. Ja nyt puolitoista kuukautta? Mitä ihmettä? On vielä niin paljon, mitä tahtoisin tehdä ennen lähtöäni. Ja toisaalta en tahtoisi odottaa sekuntiakaan. Kohtahan pitää herranjestas jo ruveta pakkaamaan.

Ensimmäisenä asiana täytynee selvitä viisumihaastattelusta Helsingissä ensi maanantaina. Jännittää. Wish me luck.

Väsynyt, onnellinen, elossa.

Juurikin noita fiiliksiä nyt juuri päällimmäisenä mielessäni, kun makaan auringossa pihanurmella keskittyen viimeinkin rauhoittumaan hektisen pariviikkoisen jälkeen. Sitä se teettää kun on joka ikinen päivä jotakin ohjelmaa. Kuluneena kesäloman ensimmäisenä viikkona olen lähinnä suunnistanut, tai ainakin kaikki mitä olen tehnyt on ollut jollakin lailla kytköksissä suunnistamiseen. Tavallaan on ihan kivakin päästä 'pakoon' suunnistuksen tuomia paineita vuodeksi jonnekkin, missä suunnistaminen on sana paperilla tuomatta kenellekkään minkäänlaista mielikuvaa siitä, millainen laji onkaan kyseessä.

Olin siis viime viikon Leimaus-leirirllä Rovaniemellä, tarkemmin Ounasvaaralla, tosin harjoitukset sijoittuivat muuallekin kuin tuolle mainitulle mäelle. En ole ennen ollut Lapissa suunnistamassa, sillä sinne on meiltä kotoa kyllä matkaa ihan juhlavasti. Maasto oli sanalla sanoen erilaista. Meillä täällä etelässä etenemisen esteenä ovat lähinnä tiheät kuusikot ja hakkuuperkee, jotka maanomistaja on jättänyt lojumaan pitkin pituuttaan metsän. Lapissa suurin hidaste olivat rakkakivikot ja muinaisrannat, sekä loputtomat märät suot. Keli oli kuitenkin kohdallaan, sillä yhtenäkään päivänä ei elohopea jäänyt alle 23 asteen.

Vaihdonkin osalta olen saanut asioita järjestykseen äitini suosiollisella avustuksella. Nyt minulla on haastatteluaika lähetystöön viisumin hakua varten Helsingissä jos kaksi viikkoa ennen muita, kun en yhteiselle ajalle päässyt. Olen jopa onnistunut pitämään kaikki tärkeät paperit kasassa, mikä on minun organisaatiokyvylläni saavutus, puhumattakaan siitä että ne ovat tallessa ja jopa löydettävissä.

Kirjoittelen uudestaan jos (ja kun) jotain jännää tapahtuu. Viimeistään sitten kun menen käymään sellä viisumihaastattelussa. Ylihuomenna lähden rippileirille isoseksi, joten ainakaan viikkoon minusta ei varmaankaan kuulu.

Sm-kisoja ja viisumihuolia.

Olin viikonloppuna suunnistuksen Sm-kisoissa Joutsenossa. Matka oli keskimatka, mikä siis ikäisilläni (17-sarja) tarkoitti kahta noin 2,7 kilometrin rataa päivän aikana: ensin karsintaa ja sitten joko A- tai B-finaalia karsintamenestyksestä riippuen. Nämä olivat viimeiset Sm-kisat ennen lähtöä ja arvatkaa mitä, minä sijoituin palkinnoille! Olin seitsemäs, mihin en kyllä olisi ikinä uskonut. Hienoa päivää täydensi myös ystäväni 14. sija samassa sarjassa. Tämä oli ensimmäinen palkintosijani Sm-kisoissa ja olin kyllä ylpeä, sillä se tuli suunnistusmaastosta, eikä miltään polkujuoksuradalta.

Siinä se  on!

Sen kyllä sanon että varmaan jokainen huomasi että viikonloppuna, etenkin lauantaina oli todella kuuma ja niin kyllä oli Joutsenossakin. Kun lähdimme kisapaikalta, oli auton mittarissa +29°C. Voin kertoa että oli kuuma juosta metsässä, vaikka suunnistaessa on kyllä aina kuuma..

No, sitten siihen viisumiongelmaan. En pääse Yfun yhteiseen viisuminhakupäivään 10.7. ja minun tarvitsisi hakea itselleni aika, jota en kuitenkaan voi hakea, ennen kuin Yfu lähettää minulle koodin, jonka kanssa voin täyttää nettihakemuksen, jolla saan itselleni haastatteluajan. Monimutkaista ja vaikeaa. Miksei vain yksi puhelinsoitto voisi riittää.

Auringonlaskua kotimatkalta