Mitä en odottanut täällä kokevani

Kun joskus yli vuosi sitten hain vaihto-oppilasohjelmaan, en odottanut ihan tällaista. En sano tätä siksi, ettei täällä olisi hauskaa tai että katuisin päätöstäni, vaan siksi että täällä tapahtuu vaan niin paljon niin randomeita asioita. Mutta kuten Yfu meidän käskee ajatella; it's not good or bad, it's different

Tänään taas vaihteeksi päädyin lisäämään asioita listalle, joka listaa asioita, joita en odottanut kokevani. En nimittäin odottanut istuvani tammikuisena iltana hostperheeni kanssa talomme kellarissa katsomassa ensin Pientä merenneitoa ja sitten kristillistä opetuselokuvaa, jonka kaikki henkilöt olivat vihanneksia ja joka kertoi tarinaa Joonasta valaan vatsassa. Enkä odottanut nostavani painoja 2 ja puolivuotiaan hostsiskoni tyttären Quinnin kanssa tai juoksevani  lumisessa metsässä lenkkiä Brianin kanssa ihan vaan koska elän vain kerran. On se elämä kummallista.

Eilen pelattiin koripalloa paikallisvastustaja Eastia vastaan ja hävittiin rumasti. Kuitenkin tänään oli harjoituksissa hyvä fiilis. Saatiin kuulla, että se joukkue, jota vastaan pelattiin tiistaina (Novi, hävittiin) oli keskiviikon harjoituksissa juossut kunnes laatta lensi, ja sitten sai lähteä kotiin. Mitään sellaista ei meillä ollut luvassa, mutta se ehkä kertoo jotakin siitä, miten intihimolla täällä suhtaudutaan High School -urheiluun. Koska täällä urheilu on iso asia, sillä parhaat pääsevät Collegeiden joukkueisiin ja saattavat saada sitä kautta rahoitusta lukukausimaksuihin. Ne olis ottanut minutkin University of Michiganin maastojuoksujoukkueeseen kauden jälkeen, mutta se voi olla että koti-Suomen kutsu on kovin voimakas kesällä. Ja tykkään kuitenkin ehkä enemmän Michigan Statesta kuin UofMstä. Siis Go Green.

Kesästä puheen ollen olen koittanut pääni puhki miettiä, minne haen kesätöihin, jos haen. Kai sitä täytyy muutamia hakemuksia ainakin lähettää, kun kova hinku olisi päästä töihin. Taitaa vain olla niin, ettei töihin oteta ilman haastattelua, ja sitä on täältä käsin vaikea toteuttaa. Minä tosin jatkuvasti (noh, ainakin viikoittain) kyttään, että olisiko kesätyöntekijöitä Ikaalisiin haussa. Vielä ei ole ollut.

Loppukevennys. Story of my life.

Ei muuta tällä erää, kaikkea hyvää.

Let's just panic guys

Kerrotaan asiat nopeasti ja tehokkaasti. *kirjoittaa kolme sivua* Hups. *poistaa 3 neljäsosaa* Huokaus. Tätä tää meidän ryhmätyö on ollut ja huomenna pitäs olla valmista. Ei, en mäkään keskustelis muiden ryhmäläisten kanssa. Paitsi että muistan toki korjata sen ulkomalaisen vaihto-oppilaan virheet. Sitä se meidän enkunopiskelu on.

'So are you planning to go to Homecoming?'
'I guess so, if I find some people to go with.'
'Well would you go with me then?'

Ujo nyökkäys. 'Sure.'

Kyllä. Sitä äänekästä ja aksentillista suomalaista vaihto-oppilastakin pyydettiin Homecoming-tansseihin. Ja se sanavalmis suomalainen hämmentyi kovasti. Kysyjä oli se avulias poika Governmentin tunnilta. Ei ollut vaihtoehtoja. Mutta oon oikeestaan tosi iloinen.

Ja niin. Olen viralllisesti injured. Jalkani (etureiden yläosa + reiden sisäosa + polvi ajoittain) on sairas ja se pitää saada kuntoon. Trainer person oli kuitenkin sitä mieltä että jään henkiin. Ja että mahdollisesti myös juoksen lauantaina aamupäivän kilpailun. Siitä olen iloinen, koska tänä aamuna kirjaimellisesti ryömin alas portaita, kun oli 'vähän' lihaskireyttä, vaikka olen kyllä venytellyt kuin hullu, ettei sen puoleen.

Tänään oli harjoitusten (en siis juossut, mutta oli paikalla) jälkeen team bnding, eli mentiin kaikki yhden tytön luokse for tie dye & sundaes. Värjättiin t-paitoja ja syötiin jäätelöä. Oli kivaa.

Tälläinen pikainen tähän väliin. Kello on 8.09 pm ja mun nukkumaanmenoaika ehkä meni jo (itse asettamani). Toinen hups. PS leivon huomenna karjalanpiirakoita.