Experiencing heavy snow.

pihatien reuna on suunnilleen kuvan reunan kohalla. Vaikkei sitä uskoisi...

Piti lapioda monessa kerroksessa kun ei kerralla saanut kaikkea.

Normaalin oven kokoinen lasiovi.

Nyt se sitten tuli. Lumi. Kaikki kerralla: 24 tunnin aikana satoi lunta valehtelematta 40 senttiä ja lumityöt on sitten sen mukaiset. Pihatiellä (driveway) oli lunta polveen asti kun sitä maanantaiaamuna lapioin. Kaksi tuntia. Ja kyllä. Lapioin. Koska lumikola on täällä tuntematon käsite ja lunt luodaan lapiolla. Niin. Maanantaina ei siis ollut koulua. Eikä ollut tänäänkään. huomisesta ei ole varmuutta, mutta voi olla ettei ole koulua huomennakaan. Tänään on kuitenkin vastoin kaikkia sääntöjä ja määräyksiä koripallopeli.  Eilen ei ollut harjoituksia, ei sillä että olisi minua häirinnyt. Olin ystäväni Julien luona kelkkailemassa. Se oli hauskaa, joskaan selkäni ei tykännyt hyppyreistä (lue: en laskenut alas mäkeä kuin muutaman kerran). Siinä sai kuitenkin tehtyä päivän ulkoilut, koska lumen saartamassa kaupungissamme aurauspalvelut ovat melko heikolla tasolla, joten siellä missä ennen oli jalkakäytävä on nyt lunta. Elämä on muutenkin melkolailla pysähtynyt, sillä kaupatkaan eivät suuria tavarataloja lukuunottamatta ole auki.

Se siitä lumesta sitten. Sitä siis on. Siirtykäämme puhumaan Detroit International Autoshowsta, jossa olimme viikko sitten viikonloppuna (kyllä ei tänään ole sunnuntai vaikka niin koko ajan ajattelenkin). Tämä on siis ilmeisesti maailma suurin ja tunnetuin autonäyttely, vaikken ollut itse siitä koskaan kuullutkaan. Joka tapauksessa siellä oli ihan hauskaa, vaikken tosiaan autoista mitään ymmärräkään. Hienoltahan nuo nopeat, muoviset urheiluautot näyttävät, vaikken itse kyllä sellista välttämättä haluaisikaan. Mieluummin otan ison auton, joka suojelee minua kolaritilanteissa (koska en usko oppivani koskaan ajamaan kolaroimatta). Mukanamme oli myös hostsiskonpoikani Jack, joka ei suureksi yllätykseksemme ollutkaan kiinnostunut urheilu- vaan perheautoista. Ja sainhan minäkin huomiota yhdeltä henkilökunnan jäseneltä, joka kertoi, että minun pitäisi hakea malliksi, joka esittelee autoja. Olin vähän silleen että 'heti huomenna kyllä juu.'

Bongasin suomenlipun ikkunassa

Porukkaa oli ihan kiitettävästi

Tälläisiä autoja oli vaikka kuinka paljon näytillä.

Nyt on sitten alkanut myös uusi semester oikein toden teolla, eli koulussa on uusi lukujärjestys. Liikunnaluokallani on kaksi tyttöä ja 26 poikaa, joten ainakin saa ihan tosissaan pelata joukkuelajeja. Tosin potkaistuani lentopalloa täydellä voimalla tienasin suuren määrän kunnioitusta pojilta, joten ehken ole aina viimeinen, joka valitaan joukkueeseen. Economics (vieläkään en tiedä, mitä se on suomeksi) on kummallista, mikään ei tee järkeä ja opettaja kuullostaa ihan ruosteiselt saranalta, jota joku kuristaa. Mutta se on ihan okei. Ainakin se opettaja oli tarpeeksi kiinnostunut musta googlettamaan suunnistuksen. Varmaan oli ihan äärettömän mielenkiintoista.

Nyt  juuri ei ole muuta, voisin taas yrittää kerätä itteni ja alkaa kirjoittelemaan useammin..

*edit: Lunta on luvassa ilmeisesti myös ensi yönä. Jiihaa.

Ihan vaan koska South Lyon.

Olen kuullut ton lausahduksen niiiiin monta kertaa tässä viimeksi kuluneiden muutaman päivän ja viikon aikana, että ehkä se täytyi teillekin jakaa. Ja onhan mulla nyt onneksi kuvamateriaaliakin täältä maailman toiselta laidalta (kyllä, löydän itseni hauskana), ettei ihan vaan tarvitse mustaa ja valkoista tuijotella.

Case 1; Snow Days
En tarkalleen muista, mainitsinko edes, että meillä piti olla Snow Day yhtenä päivänä viime viikolla, muttei ollut. Ihan vaan koska South Lyon. Enemmän tai vähemmän kaikilla kouluilla tässä 10 mailin säteellä ja kauempanakin oli kyllä vapaata, mutta koska kuuleman mukaan South Lyonin korkeimmalla päättäjällä on lämmitettävä driveway (jonka oletan kääntyvän suomen kielelle 'pihatie') niin eihän meillä mitään vapaata ollut. Käsky kävi että 'dress in layers'. Kuvat on kuitenkin tältä viikolta, kun kävin postissa (jossa multa ei enää edes kysytä henkilöllisyystodistusta, koska kuulemma kukaan muu ei lähetä tavaraa Suomeen), enää ei ole niin kylmä ja vettäkin jo satoi välillä.

Case 2 MLK
Tänä maanantaina meillä piti tosiaan olla vapaapäivä, koska oli MLK day eli Martin Luther King Jr. Day. Mutta sen sijaan, että olisimme viettäneet vapaapäivää kuten enemmän tai vähemmän kaikki muut koulut, me opiskelimme ahkerasti sillä tällä viikolla tosiaan oli koeviikko, eli midterm exams. Lisäksi olimme kooulussa ekstraoppitunnin, jonka aikana opiskelimme tasa-arvoa naisten urheilun toimiessa esimerkkinä. Kiitokset historianesitelmälle viime vuonna, mitään uutta en oppinut. Maanantain sijaan saimme kuitenkin vapaaksi tämän päivän (perjantai) eli pitkä viikonloppu on nyt sitten vietossa. Ja joka ikinen minuutti unta tulee kyllä kovasti tarpeeseen. Tai itse ainakin valvoin tarpeettoman myöhään, vaikka koulusta pääsikin pois jo 10.32 kokeiden jälkeen. Kyllä en näe logiikkaa siinä, että menemme kouluun 7.20 ja pääsemme pois noin aikaisin. Mutta ehkä siinä on jokin logiikka.

Monivalinta♥︎

Case 3, today
Päätettiin sitten, että kouluttoman perjantain kunniaksi vietetään aikaa yhden kaverin kanssa (nimeltään Mackenzie) ja otettiin toinenkin kaveri (Alexa) mukaan. Mutta ihan vaan koska South Lyon, ei oikein keksitty mitään järkevää tekemistä. Niimpä mentiin Kensington Metroparkiin ruokkimaan pikkulintuja. Oli aika jännää. Ja päädyttiin sieltä sitten Kensigton Farmille, joka on siis maatila keskellä Metroparkia, jolle voi mennä katselemaan eläimiä, koska en tiedä, moniko näistä ihmisistä on oikeasti nähnyt lehmän elämäsä aikana. Tai ainakin ensimmäinen kysymys oli, että 'Is that a cow?' kun näimme lehmän. Joka tapauksessa oli oikein hauskaa, mutta veikkaanpa, ettei missään muualla kuin South Lyonissa tälläinen vapaa-ajanvietto olisi ihan normaalia...

'Michigan Barn of the year 2012'

No, tässä kai kaikki tällä erää. Huomenna ollaan menossa hostperheen kanssa Detroitiin Auto Showhun. Kuullostaa varmaan teille tylsältä, mutta kaikki, jotka sielä on ollut, on tykännyt. JOten enköhän minäkin.

Paluu arkeen

Aika kuluu yllättävän nopeasti, vaikka välilä tuntuukin, ettei englannin tunnilla istuessa kellon minuuttiviisari hievahdakaan kymmeneen minuuttiin. Mutta siten sitä yllättäen huomaakin, että on taas kulunut kaksi viikkoa siitä, kun viimeksi sai aikaiseksi kirjautua Bloggeriin ja postailla edes jotakin hajanaisia kuulumisia täältä Michiganista.

Viimeksi kun kirjoitin ei täällä tainnut vielä olla edes lunta. No nyt sitä on. Ja on kylmäkin, vaikka ei oikeasti olekaan, tuntuu vaan siltä. Lämpötila oli tänään aamulla nollassa eli noin 17 pakkasastetta celsiusta, mikä tuntui aikasen kylmältä. Ilmankosteus ja jatkuva tuuli kuitenkin ilmeisesti vaikuttavat lämpöaistimukseen.

tältä näytti 30. joulukuuta

2.1.15 

Kävelin kotiin ja tältä näytti maailma 

 Joka tapauksessa olen siis palannut arkeen, mikä tarkoittaa opiskelua, koripalloa ja nukkumista vuorotellen vahtelevassa suhteessa. Lisämausteena mukaan saattaa vielä tulla koulun kevätmusikaali, mikäli pääsin eilisistä koe-esiintymisistä mukaan. Ensi viikon aikana on myös ensimmäisen semesterin loppukokeet tai mid-term exams, kuten niitä kutsutaan. En itse ole ihan kauhean huolissani muista kuin englanninkokeesta, sillä vaikka tänään sijoituinkin viidenneksi (5/27) kielioppikisassa, niin kokeen pääpainotus on kirjallisuudessa, mikä henkilökohtaisesti on minulle vaikeaa. Kokeethan ovat toisaalt esseetä lukuunottamatta monivalintaa, ja olen oppinut, että todennäköisin oikea vaihtoehto on c tai vastausvaihtoehdoista riippuen A eli 'truth'.

Tältä näyttää aika usein viimeisenä illalla mun puhelimen näyttö

Governmentin kertausta

Viime viikonloppuna olin myös Yfun puolivuotistapaamisessa, mikä siis tarkoittaa melko lailla sitä, että puolet vaihtovuodesta on takana. Näin sanoo myös arvioitu päivälaskurini, joka laskee päiviä juhannukseen (156), jota ennen todennäköisesti tulen kotiin. En laske päiviä siksi, etten viihtyisi täällä, vaan siksi, että on asioita, joita kaipaan Suomessa ja kotona, ja tahdon tietää, kauanko siihen on, että pääsen taas syömään ruisleipää tai irtokarkkeja. Ja Yfun valmennuksesta sanottakoon sen verran, että zumbaaminen oli hauskaa, ja opin, että minulla on asenneongelma. Ihan vaan siksi, että sanoin ääneen, etten pidä chilistä (joka on siis keittoruoka, valmistettu pavuista, jauhelihasta, juustosta, tomaatista ja paprikasta...). Joten minulla on kuulemma 'bad attitude towards everything'. Onneksi olin siihen mennessä ollut inoa, joka millään lailla osallistuu keskusteluun.. Mutta se on heidän mielipiteensä. Valmennuksessa oli myös minulle entuudestaan tuttu saksalainen vaihtarityttö, joka oli murtanut molemmat jalkansa liikarasituksesta juostessaan koulun maastojuoksujoukkueessa. Hän joutuu nyt käyttämään koulussa pyörätuolia, eikä oikeastaan voitehdä mitään järkevää, kun jalkoja pitäisi vaan lepuuttaa..

Itse lähden tästä kohta koripalloharjoituksiin, joten lopettelen tälläkertaa tähän. Yritän jatkossa taas löytää aikaa kirjoitella enemmänkin, esimerkiksi tuosta koriksesta.

Haleja.

Edit: empä sitten ollut tarpeeksi hyvä päästäkseni musikaaliin. Ei se mitään, niin vähän arvelinkin. Voi siis ruveta treenaamaan jalkapalloa varten.

Joulun välipäivät.

No, täällä ei nyt kyllä ole mitään kummallista tapahtunut joulun jälkeen. Lähinnä olen ollut kotona tai koripalloharjoituksissa. Tai juoksemassa. 27. päivä oli maastojuoksujoukkueen 'Breakfast run' eli oltiin Kensington metro parkissa juoksemassa, minkä jälkeen mentiin yhteen raintolaan syömään aamiaista, tai ehkä se oli lounas kun kello oli melko lailla 12. Kuitenkin tutustuin taas uusiin ihmisiin, kun oikeasti joukkueestani paikalla ei ollut montaakaan juoksijaa, mutta already-graduated -juoksijoita oli enenmmänkin, ja juoksin sitten koko 8,5 mailin lenkin heidän kanssaan. Tänään sain myös tietää toisen tosiasian maastojuoksuun liittyen, eli sen että ennen South Lyonin ja Eastin yhdistelmänä pyörinyt maastojuoksujoukku tullaan jakamaan, ei sillä että se varsinaisesti minua enään koskettaisi, mutta tuntuu pahalta muun joukkueen puolesta. Coach Dave jatkaa minun kouluni valmentajana, in case you were wondering.

Koripallon saralla menee ihan mahtavasti, pelattiin juuri eilen 7 10 minuutin mittaista harjoitusottelua Kennedyä (toinen koulu) vastaan ja hävittiin varmaankin joka ainoa. Itse opin koko ajan lisää. Ja valmentajakin on edistynyt elämässään ja sai lähetettyä meille koko tammikuun harjoitusaikataulun, kun tähän asti ollaan aina saatu edellisenä iltana tietää seuraavan viikon treeneistä. Maanantaina pelattiin alumni game eli kaikki entiset pelaajat tuli pelaamaan meitä vastaan. Oli ihan hauskaa mutta peli oli jonkun verran väkivaltaisempaa kuin keskivertotuomari ehkä sallisi, koska kaikki tunsivat toisensa.

Ja mitä muuta? Olen jopa nukkunut muutamana aamuna yli kahdeksaan, mikä on harvinaista, koska normaalina viikonloppuna kouluaikana olen hereillä jo kuuden jälkeen, koska koulurytmi. Sunnuntaiaamu oli extreme case, ja heräsin vasta 11:20, mikä oli hyvin hämmentävää. Ja aivan, puhutaan nyt sitten vielä säästä sen verran, että ehkä tännekin se talvi vielä tulee, tänään on jopa pakkaspäivä ja taisipa olla eilenkin, sen verran kylmä oli kun kävelin ystäväni Julien luokse. Leikimme Legoilla koska ultimate tylsyys ja oli aika nostalginen fiilis. Tulipahan todistettua, etten ole liian vanha leikkimään legoilla.

Tänään on uusivuosi. Pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että tämä vuosi lienee minulle keskimääräistä vuotta 7 tuntia pidempi. Mutta ei hätää, tilanne tasaantunee ensi vuonna , koska ensi vuosi lienee sitten aikaeron vuoksi 7 tuntia keskimääräistä lyhyempi. En tiedä, kunhan lämpimikseni pohdiskelen. Ilotulitukset eivät taida (onneksi) olla täällä niin iso juttu kun teillä siellä koti-Suomessa, ja tehän olettekin jo vuoden 2015 puolella. Aika jännää.

Erilainen joulunaika.

No empä minä kyllä ihan samanlaista joulua kuin kotona odottanutkaan, mutta hostperheeni suomalaisrt sukujuuret huomioon ottaen olisin ehkä odottanut jotakin suomalaista. (just kidding, kyllä me tehtiin joulutorrtuja ja syötiin jouluaamuna suomalaista -oikeammin ahvenanmaalaista- pannukakkua, jota täällä kutsutaan nimellä banukaku..). Mutta lyhyestä virsi kaunis, vietettyäni 16 samanlaista joulua peräkkäin juuri niinkuin kotona joka joulu, niin vähn koti-ikävääkin pukkasi. Etenkin silloin kun laulettiin kirkossa Christmas Eve Servicessä Silent night eli Jouluyö, juhlayö, ja siinä laulaessani mietiskelin, että aina tähän asti on ollut äiti joulukirkossa vieressä laulamassa. Vähän oli myös 24. päivä aamulla ikävä Teemua koristelemassa kuusta ja minun omaa perinteistä jouluaamun lahjojenjakoa, kun kaikki mun hostperheeni jäsenet oli tekemässä viime hetken jouluostoksia ja minä olin yksin kotona.

Täällähän tosiaan joulua vietetään pääasiallisesti 25. päivä. 24. päivä iltakirkon jälkeen jätettiin joulupukille keksejä ja maitoa kuusen viereen pöydälle. Jouluaamuna herättiin ja avattiin lahjoja. Itse yllätyin kovasti, kun joulupukki oli muistanut minuakin, erityisesti tykkäsin tuosta taulusta (kuva alla) ja rannekorusta, jonka sain kotoa vanhemmiltani.

stockings eli joulusukat

lahjoja kuusen alla

25. päivän aikana kaikki hostsisarukseni kävivät kotona, aamulla Patrick ja Matthew tulivat ensimmäisinä, Keith asuu joulunajan kotona, ja Laura ja Kara perheineen olivat kanssamme jouluillallisella, joka ei koostunut kinkusta ja laatikoista kuten kotona, vaan tarjolla oli naudanpaistia, juustoperunoita, vihreitä papuja, maissia, marjoja, salaattia, mozzarellatikkuja ja suklaapiirakkaa. Ruoka oli hyvää, mutta ei siitä oikein joulufiilistä kyllä tullut. (Note: traditionaalisestihan amerikkalaiset syövät jouukalkkunaa, mutta koska Brian ei tykkää kalkkunasta, niin me ei sitä syödä..)

22. päivä oli meillä kotona Maki Holiday Party, josta taisin edellisessä postauksessa mainitakin. Yhteensä meitä oli 'vain' 57 tässä talossa, joka oli kuulemma melko vähän, koska jotkut ei päässeet tulemaan. Tapasin paljon uusia sukulaisia, joita en ollut ennen edes nähnyt ja söin paljon hyvää ruokaa, joka ei ollut millään tavalla jouluista, mutta 'jouluruoka' lienee täällä sinänsä tuntematon käsite. Nimiä en kyllä muista muuta kuin ne neljä, joiden kanssa pääasiassa hengailin koko ajan eli Brendan, Amanda, Ruthie ja Kayla. 

luulee näyttävänsä tältä talolta, jossa asun.

joulutorttuja ja kiss cookies.

Ennen holiday partya leivottiin sitten joululeivonnaisia, I love cooking and baking as some of you might know. Brian ja minä askarreltiin myös piparitalo, mikä oil hauskaa koska tehtiin se yhdessä. Host mom halusi myös välttämättä kokeilla Finnish prum tarts, eli leipoa joulutorttuja, jotka oli kyllä yllättävän hyviä. Eli jotakin suomalaistakin löytyi tästä joulusta, tosin aika nirkoisesti. Toivottavasti Suomessa oli hyvä joulu :) Täällä tosiaan on +14 lämmintä ja aurinko paistaa että melkein kun kesä olis. Joku menny väärin kun Halloweenina satoi lunta ja nyt...

Iloista joulun aikaa!

(Ei otsikkoa)

Jottei elämä olisi turhan yksinkertaista niin maanantai-illan harjoituksissa sain sitten kuulla, että yksi tytöistä on päättänyt, ettei tahdokaan olla koripallojoukkueessa, mikä tarkoitti siis suomeksi, että minulle on paikka! Eli nyt on olemassa mahdollisuus, että saatan jopa jossakin pelissä päästä kääntymään kentällä (so happy). Näin ensimmäisen treeniviikon jälkeen olen jo nyt tosi iloinen, että pääsin joukkueseen, sillä kaikki on tosi kannustavia, vaikken minä todellakaan kovin hyvä koripallossa ole. Joka päivä oppii uutta kuitenkin.

Jokatapauksessa palatakseni noin yleisellä tasolla elämääni täällä Yhdysvalloissa kerrottakoon, että tosiaan olin siellä XC banquetissa viime sunnuntai-iltana. Se oli noin puolen tunnin ajomatkan päässä South Lyonista yhdessä ravintolassa erillisessä tilassa, jossa oli vain joukkue ja vanhemmat/sukulaiset, jotka olivat tulleet katsomaan. Syötiin ruokaa (joka oli muuten aika pahaa, ollakseni rehellinen, tai lähinnä aika mautonta) ja kuunneltiin puheita, joita erinäiset henkilöt pitivät enemmän tai vähemmän mielellään tai velvollisuudesta. Sitten meidät kaikki juoksijat palkittiin, itse sain varsity letterin ja iron horsen (kuvassa) juostuani kaikki kilpailut alusta loppuun varsityssä, scholar athlete -mitalin koulumenestyksestä kauden aikana, commitment to excellence -plaketin käytyäni kaikissa harjoituksissa ja kisoissa ja mitalin Mackinac Islandin ympärijuoksemisesta.

Lisäksi jokainen Senior sai viltin ja pienen muistopullon, joka oli siis Junioreiden suunnittelema lahja Senioreille. Pullo (kuvassa) sisälsi multaa kotiratamme Island laken kamalimmasta ylämäestä, jota kaikki vihaavat, kiven samalta radalta ja spiken, joka on siis ikäänkuin nastarin (#vainsuunnistusjutut) nasta. Mielestäni toi oli kyllä tosi kiva idea, ja se viltti on ihana ja lämmin.

Siitä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli täällä on LUNTA ja KYLMÄ. Yleensä lunta ei vielä tähän aikaan vuodesta ole ja viikonloppuna se todennäköisesti sulaakin pois, mutta silti, juuri tällä hetkellä kun katson ikkunasta ulos näen valkean peitteen maan päällä ja lämpötila on jossakin 25°F (-4°C) kieppeillä.

Aamulla kouluun lähdettäessä lasiovi (=ovi ulko-oven ulkopuolella, jotta ulko-ovea voi pitää kesällä auki eikä sisälle tule mitään ylimääräistä) on jäässä. Myös auton tuulilasi on jäässä, mikäli se ei ole ollut tallissa, mikä tarkoittaa lisäminuutteja lähtemiseen, joka usein on muutenkin aika hidasta. Täällä ei autoissa ole talvirenkaita, joten teillä kulkeminen oli aika pelottavaa, kun tuntui että auto koko ajan sutii johonkin suuntaan. Brian vaikutti kuitenkin aika varmalta, ja kun olimme eilen jakamassa jotakin mainoksia postilaatikoihin, niin kyllä se aika hyvin osasi parkkeerata auton niin lähelle postilaatikoita, että sain ikkunasta laitettua mainokset laatikkoon.

Tiistaina vietin erinomaisen Governmentin tunnin väitellen Mr. Simovskin kanssa siitä, kuuluuko Suomi Skandinaviaan vai ei. Kyllä olen sitä mieltä, ettei kuulu, mutta kyllähän minä silti ihmisten mielestä näytän skandinaaviselta, vaikken Skandinaviasta olekaan. Mutta ei Mr. Simovskikaan näytä makedonialaiselta, vaikka Makedoniasta onkin. JOka tapuksessa hän googletti Suomen, eikä siltikään myöntänyt, ettei Suomi ole Skandinaviaa. Löysin kuvan (alla), joka selittää maantiedon. Näille kyllä täällä opetetaan Skandinavia yhtenä könttinä, ja muutenkin Euroopan maantieto ontuu ja pahasti, mikä tuntuu vähän hassulta, kun itsehän muistan edelleen Väli-Amerikan pikkuvaltiot ulkoa, koska ne piti opetella kahdeksannella (?) luokalla. Ai niin - eihän nää täällä edes tiedä, mikä noista on SUomen lippu.

ENsi viikolla on THanksgiving, eli koulua on vain kahtena päivänä. Aamen. Tästä sitten alkaa viraallisesti Holiday season ja koko keväänkin ajan on lomia aina muutaman viikon välein, eli aika alkaa kulua kuin siivillä (kuulemma). Itse olen vähän skeptinen sen sihteen, että koulu menisi muka nopeasti, mutta odotan kyllä innolla elämäni ensimmäistä kalkkunajuhlaa ja myös joulua.

Eipä muuta täällä erää. Paitsi että tänään loppui toinen Marking period koulussa eli kolmasosa kouluvuodesta on takana, mikä tuntuu aika hurjalta.

100 päivää.

Terve taas. Paljon on tapahtunut näinä kahtena viikkona, joina en ole mitään kirjoittanut. Kyse ei siis ole siitä, että ei olisi mitään kirjoitettavaa, vaan siitä, ettei oikeastaan ole aikaa kirjoittaa tai edes avata tietokonetta. Kaiken tämän ohella skpetin viime viikolla Suomeen pariinkin otteeseen, joten tuntui siltä, ettei sen lisäksi jaksa enää blogia kirjoittaa. Nyt kuitenkin palaan normaaliin päiväjärjestykseen.

Tärkeimmät ensin. Ulkona on nyt virallisesti kylmä = lämpötila on alle 32°F eli nolla celsiusta. Lisäksi maahan leijailee hiljalleen lumihiutaleita, ja jonkin verran oli lunta maassa tänä aamuna kun lähdin aamulenkille. Tosin auringon paistaessa se sulaa pikkuhiljaa, mutta ensi yönä pitäisi taas tulla hiukan lisää lunta, joten ehkäpä se maa tuosta muuttuu pysyvämminkin valkoiseksi. Ainakaan ei vettä pitäisi lähipäivinä sataa, mikä on hyvä alku noin lumen pysymistä ajatellen.

Tällä viikolla oli tryoutit koripallojoukkueeseen. Minun piti seniorina (12. vuosikurssin opiskelijana, ei vanhuksena) yrittää varsityjoukkueeseen, kun en saa ikäni puolest pelata jv:ssä. Pelaavaan kokoonpanoon en päässyt, mutta voin silti käydä harjoituksissa ja auttaa valmentajaa kirjanpidossa pelireissuilla, joten olen ihan iloinen. Ja jos tästä kehityn ja joku päättää, ettei tahdokkaan olla joukkueessa, niin saatan päästä joukkueeseen. Ehkä. Mutta joka tapauksessa harjoituksissa käyminen lienee parempi vaihtoehto, kun istua kotona.

Asiasta kukkaruukkuun, oltiin viime viikonloppuna (perjantaina itse asiassa) Frankenmuthissa, noin tunnin ajomatkan päässä South Lyonista, käymässä maailman suurimmassa joulukaupassa, joka on auki 361 päivää vuodessa. En sitten tiedä, kuka mahdollisesti tahtoo tehdä jouluostoksensa kesäkuussa, mutta ehkä siihenkin kategoriaan riittää ihmisiä. Frankenmuth sinällänsä oli kaunis, pieni saksalainen kaupunki (anteeksi huono kuva, mutta käytiin vaan kääntymässä, ei niinkään vietetty aikaa siellä), jossa rakennukset on traditionaalisia Baijerilaisia ja jossa on ilmeisesti maailma suurimmat Oktoberfest-juhlat Münchenin ulkopuolella.

Frankenmuth

Joulushoppailun jälkeen käytiin syömässä 'perinteisessä amerikkalaisessa ravintolassa' eli annoskoot oli aika huikeita, mutta ruoka oli kyllä ihan hyvää. Itse söin sienillä ja Swiss cheesellä täytetyn hampurilaisen, joka oli kyllä hyvää. Jälkiruuaksi otettiin sitten yksi annos strawberry shortcakea, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä koko oli aika massiivinen. Mutta jäätelö oli hyvää.

Laitoin sitten silmät juuri sopivasti kiinni.

VIime viikonloppuna oli myös kirkossa. Tällä kertaa kirkko oli kuitenkin pienen seurkunnan jumalanpalvelus yhden High Schoolin auditoriossa. Se oli erilainen kokemus, mutta positiivinen sellainen. Itse jumalanpalveluksen jälkeen yksi nainen tuli kysymään, että mistä olen kotoisin ja kun vastasin, että Suomesta niin hän innostui selittämään kuinka seurakunnan bändin basisti käy jossakin Euroopassa tulkkina ja se saattaa olla Suomessa ja että hän varmasti ymmärtää minua ja että tuo vanha nainen tahtoo ehdottomasti esitellä minut hänelle. En kyllä koskaan basistia tavannut, mutta tuo nainen kertoi, että basisti oli sanonut että näytän kuulemma skandinaaviselta. Väärin meni, Suomihan ei tosiaan kuulu Skandinaviaan, vaikkeivat nämä ihmiset sitä täällä kyllä ymmärrä. On se tosin lähempänä totuutta kuin Sveitsi, Espanja tai Saksa, koska niihinkin maihin on Suomea yritetty kovasti sijoittaa.

Huomenna maastojuoksukausi päättyy viraallisesti ja meillä on banquet eli saadaan kaikki palkinnot ja sitten joudun sanomaan heipat suurelle osalle niistää ihmisistä, joiden kanssa olen viettänyt viimeisen kolme kuukautta. He käyvät toista koulua, enkä enää välttämättä tapaa heitä, jos nyt en sattumalta pelaa heitä vastaan tai jotakin. Aika haikeat fiilikset. Vähän niinkuin tein asioita viimeistä kertaa ennen kuin lähdin Suomesta vuodeksi, niin nyt näen viimeistä kertaa joitakin ihmisiä täällä. Paitsi että aika on mahdollisesti koko loppuelämä.


#eimullamuuta, toivottavasti Suomessa menee hyvin.