100 päivää.

Terve taas. Paljon on tapahtunut näinä kahtena viikkona, joina en ole mitään kirjoittanut. Kyse ei siis ole siitä, että ei olisi mitään kirjoitettavaa, vaan siitä, ettei oikeastaan ole aikaa kirjoittaa tai edes avata tietokonetta. Kaiken tämän ohella skpetin viime viikolla Suomeen pariinkin otteeseen, joten tuntui siltä, ettei sen lisäksi jaksa enää blogia kirjoittaa. Nyt kuitenkin palaan normaaliin päiväjärjestykseen.

Tärkeimmät ensin. Ulkona on nyt virallisesti kylmä = lämpötila on alle 32°F eli nolla celsiusta. Lisäksi maahan leijailee hiljalleen lumihiutaleita, ja jonkin verran oli lunta maassa tänä aamuna kun lähdin aamulenkille. Tosin auringon paistaessa se sulaa pikkuhiljaa, mutta ensi yönä pitäisi taas tulla hiukan lisää lunta, joten ehkäpä se maa tuosta muuttuu pysyvämminkin valkoiseksi. Ainakaan ei vettä pitäisi lähipäivinä sataa, mikä on hyvä alku noin lumen pysymistä ajatellen.

Tällä viikolla oli tryoutit koripallojoukkueeseen. Minun piti seniorina (12. vuosikurssin opiskelijana, ei vanhuksena) yrittää varsityjoukkueeseen, kun en saa ikäni puolest pelata jv:ssä. Pelaavaan kokoonpanoon en päässyt, mutta voin silti käydä harjoituksissa ja auttaa valmentajaa kirjanpidossa pelireissuilla, joten olen ihan iloinen. Ja jos tästä kehityn ja joku päättää, ettei tahdokkaan olla joukkueessa, niin saatan päästä joukkueeseen. Ehkä. Mutta joka tapauksessa harjoituksissa käyminen lienee parempi vaihtoehto, kun istua kotona.

Asiasta kukkaruukkuun, oltiin viime viikonloppuna (perjantaina itse asiassa) Frankenmuthissa, noin tunnin ajomatkan päässä South Lyonista, käymässä maailman suurimmassa joulukaupassa, joka on auki 361 päivää vuodessa. En sitten tiedä, kuka mahdollisesti tahtoo tehdä jouluostoksensa kesäkuussa, mutta ehkä siihenkin kategoriaan riittää ihmisiä. Frankenmuth sinällänsä oli kaunis, pieni saksalainen kaupunki (anteeksi huono kuva, mutta käytiin vaan kääntymässä, ei niinkään vietetty aikaa siellä), jossa rakennukset on traditionaalisia Baijerilaisia ja jossa on ilmeisesti maailma suurimmat Oktoberfest-juhlat Münchenin ulkopuolella.

Frankenmuth

Joulushoppailun jälkeen käytiin syömässä 'perinteisessä amerikkalaisessa ravintolassa' eli annoskoot oli aika huikeita, mutta ruoka oli kyllä ihan hyvää. Itse söin sienillä ja Swiss cheesellä täytetyn hampurilaisen, joka oli kyllä hyvää. Jälkiruuaksi otettiin sitten yksi annos strawberry shortcakea, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä koko oli aika massiivinen. Mutta jäätelö oli hyvää.

Laitoin sitten silmät juuri sopivasti kiinni.

VIime viikonloppuna oli myös kirkossa. Tällä kertaa kirkko oli kuitenkin pienen seurkunnan jumalanpalvelus yhden High Schoolin auditoriossa. Se oli erilainen kokemus, mutta positiivinen sellainen. Itse jumalanpalveluksen jälkeen yksi nainen tuli kysymään, että mistä olen kotoisin ja kun vastasin, että Suomesta niin hän innostui selittämään kuinka seurakunnan bändin basisti käy jossakin Euroopassa tulkkina ja se saattaa olla Suomessa ja että hän varmasti ymmärtää minua ja että tuo vanha nainen tahtoo ehdottomasti esitellä minut hänelle. En kyllä koskaan basistia tavannut, mutta tuo nainen kertoi, että basisti oli sanonut että näytän kuulemma skandinaaviselta. Väärin meni, Suomihan ei tosiaan kuulu Skandinaviaan, vaikkeivat nämä ihmiset sitä täällä kyllä ymmärrä. On se tosin lähempänä totuutta kuin Sveitsi, Espanja tai Saksa, koska niihinkin maihin on Suomea yritetty kovasti sijoittaa.

Huomenna maastojuoksukausi päättyy viraallisesti ja meillä on banquet eli saadaan kaikki palkinnot ja sitten joudun sanomaan heipat suurelle osalle niistää ihmisistä, joiden kanssa olen viettänyt viimeisen kolme kuukautta. He käyvät toista koulua, enkä enää välttämättä tapaa heitä, jos nyt en sattumalta pelaa heitä vastaan tai jotakin. Aika haikeat fiilikset. Vähän niinkuin tein asioita viimeistä kertaa ennen kuin lähdin Suomesta vuodeksi, niin nyt näen viimeistä kertaa joitakin ihmisiä täällä. Paitsi että aika on mahdollisesti koko loppuelämä.


#eimullamuuta, toivottavasti Suomessa menee hyvin.