Seikkailua Ruotsissa ja viimeinen yö kotona.

Huone on kuin se surullisen kuuluisa hävityksen kauhistus. Kaikki vaatteet ja laturit ja muutkin tarpeelliset ja vähän vähemmän tarpeelliset tavarat lojuvat lattialla ja sängyllä sen mukaan, ovtko ne mahdollisesti lähdössä mukaan vai eivät. Osa tavaroista on jo nyt ylipursuavassa matkalaukussa ja jotkin Ruotsista kotiutuneet vaatteet odottavat yhä pesukonevuoroan kodinhoitohuoneen lattialla. Tätä kuvaa vain yksi sana; KAAOS. Ja tämä tarkoittaa vain yhtä asiaa: viimeiset hetket kotona alkavat olla käsillä, eikä PAKKAAMISTA voi enää vierittää huomiselle.

Ruotsin reissu oli raskas ja vähäuninen. Uni ei meinannut millään tulla ensin laivalla, sitten bussissa, sen jälkeen pellolla puolijoukkueteltassa ja lopulta kotimatka kuluikin torkkuessa. Oma suunnistus meni suurin piirtein kohdalleen, mikä oli mukavaa: olihan kyseessä viimeinen suunnistukseni seuraavaan kymmeneen kuukauteen (ainakin ehkä...).  Suunnistuskilpailu oli siis nuorten Tiomila, missä poikien lähtö tapahtuu klo 03.00 yöllä ja tyttöjen klo 05.30 aamulla. Siinä osasyy yöunien vähyyteen. Kuitenkin oli äärimmäisen hauska reissu, ja tutustuin matkalla useampiinkin uusiin ihmisiin. Erityisen mukavana täytyy mainita se, että tutustuin erääseen tyttöön, joka kotiutui alkukesästä vaihto-oppilasvuodeltaan. Hän osasikin antaa joitakin hyviä 'vinkkejä'. ⎯ Kiitos niistä!

Hiihdä oikealla. Joku voisi ottaa tämän loukkauksena etenemisnopeuttaan kohtaan..

Varsinainen seikkailu oli kuitenkin se paluumatka kisapaikalta kohti Tukholmaa ja laivaa, sillä bussimme hajosi matkalle. Täysi paniikki iski etenkin itseeni, kun tiedostin ajan ennen lähtöäni USAhan käyvän äärimmäisen vähiin, mikäli myöhästymme laivasta. Suunnistaja kuitenkin auttoi suunnistajaa, ja pääsimme ajoissa satamaan muiden suunnistajien busseissa. Kiitos heille avusta.

Kotiin tultuani tein kaikenlaista pientä. Esimerkiksi kävin valokuvaamassa kotikaupunkiani ja auttamassa veljeäni keräämään kasviotaan (hän kerää kasvit, minä autan tunnistamisessa). Nyt sitten olenkin tässä, lattialla istumassa tavarameren keskellä onnellisen epätietoisena siitä, mitä kaikkea matkaani mukaan ottaisin. Toisaalta kuitekaan ei ole mitään syytä panikoitua; sitä mitä Amerikasta ei saa, sitä ei tarvitse. Luulisin. Paitsi ruisleipää.

Sj-alle 2, viimeinen yö kotona edessä. Huomenna matkalle kohti Helsinkiä ja suurta maailmaa.

Laivaan, laivaan.

Ruotsinlaivalle. Ja Ruotsiin suunnistamaan. Joko nyt? Juurihan siihen oli aikaa kuukausi. Ja suunnistusreissun jälkeenhän onkin enää yksi yö kotona, ja sitten alkaa matka kohti suurta maailmaa. Lähtien Helsingistä, jossa vietän yhden yön ennen lentokentälle menoa.

No, nyt olen nähnyt suunnileen kaikkia niitä kavereita, joita olin sopinutkin näkeväni, viimeisen kerran seuraavaan vuoteen. Vaikken kyllä jotenkin ole sitä vieläkään tajunnut. Vuosi on niin pitkä aika, ettei sitä hahmota. Ehkä tajuan asiat vasta ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa, jossa kukaan ei puhu kanssani samaa kieltä. Ystäväni lupasivat pitää yhteyttä minuun, mikä on toisaalta mukavaa, sillä silloin he eivät unohda minua. Niinkuin en minäkään heitä.

Viimeiset "suomipäivät" tosiaan vietän Ruotsissa suunnistamassa sinne kanssani lähtevien kavereiden kanssa. Kotiin tultuani minun on varmaan pakko aloittaa armoton pakkaaminen, sillä sitten ei voi enää ajatella että: "Kyllä minä sitten huomenna pakkaan" kun ei ole sitä huomista kotona, jolloin voisi pakata. Ja mitäs sielä koulutuksessa sanottiinkaan pakkaamisesta? ⎯ Pakkaa HYVISSÄ AJOIN ennen matkaa. Onneksi se on suhteelinen käsite.

*edit: Totesin että viikonlopun reissulle Ruotsiin on helpompi pakata kuin matkalle vuodeksi Amerikkaan. Mistähän mahtaa jouhtua...

  Joka tapauksessa olen nyt tehnyt suurimman osan tarvittavista shoppailuista ennen lähtöä (vain tuliaiskarkit puuttuu... ) ja jopa saanut toppavaatteet ja muutaman paidan laitettua lattialle siihen pinoon, joka lähtee mukaani Michiganiin. Aikaa bussin lähtöön on alle tunti, joten taidanpa lopettaa tähän tällä erää.

Sj-4

Home again.

Kotiuduttuani eilen Fin5-rastiviikolta Kuusamosta (Rukalta) ja nukuttuani kymmenen tunnin yöunet päätin jälleen tulla kirjoittamaan pienen päivityksen tänne blogiini. Vaihtovuoden osalta nyt ei oikestaan ole mitään suurta tai mahtavaa kerrotavaa, paitsi että host dadini lhetti minulle sähköpostilla viimeisenkin lentoni aikataulun, joka kuitenkin oli vain alustava versio ja saattaa siis vielä muuttua. Sen mukaan kuitenkin joudun tai pääsen - miten sen nyt sitten ottaa - yöpymään Washington Dullesin lentokentällä, sillä lentoni Detroitiin lähtee vasta seuraavana aamuna. En ole koskaan ollut yksin hotellissa, mikä tuntuu nyt melko pelottavalta, mutta ehkäpä joku muukin vaihto-oppilas yöpyy samassa hotellissa kanssani.

Sitten muita asoita. Rastiviikolla oli hauskaa ja suunnistus meni erinomaisesti, yli omienja muidenkin odotusten. Oli kiva tavallaan jo päättää kansallisten kisojen suunnistuskausi onnistumisiin. En muuten varmaankaan ole muistanut täällä blogissa vielä mainita, että loysin aivan hostperheeni läheltä suunnistusseuran nimeltään Suothern Michigan orienteering club. Toivon että voisin joskus osallistua heidän harjoituksiinsa, jottei suunistustaito pääse täysin ruostumaan. Mutta joka tapauksessa sijoituin rastiviikolla 9:nneksi 18-sarjassa, jossa siis kilpailevat myös minua vuotta vanhemmat suunnistajatytöt. Kisat olivat melko fyysisiä, mutta myös taidollisesti vaativia. Vapaa-ajalla olikin sitten kisojen välissä aikaa tehdä kaikenlaista, kuten valloittaa Rukan huippu ja laskea alas kesäkelkalla ja vaeltaa Pieni Karhunkierros (12km) sekä vierailla Kuusamon suurpetokeskuksella.

Mutta hei, Sj-21!! KOlme viikkoa lähtöön..

Lentotietoa.

Sain eilen sähköpostia Yfulta aivan kuin niin monta kertaa ennenkin. Tällä kertaa tiedot olivat kuitenkin erilaisia ja viestin sisältö täysin poikkeava. Tällä kertaa sähköposti sisälsi lenopäivämäärän ja alustavat tiedot yhteisistä lennoista. Lentopäivämääräni tulee olemaan 5.8., eli juuri se päivä jolloin olen alusta asti toivonutkin lentäväni!

Yhteiset lennot lähtevät näillä näkymin aikaisin aamulla tuolloin viides päivä ja ensimmäisen reilun kolmen tunnin lennon Frankfurtiin jälkeen on neljän tunnin vaihtoaika, jonka jälkeen lennämme yhdessä Washingtoniin. Sieltä matkani jatkuu todennäköisesti yksin Detroitiin, johon isäntäperheeni ainakin näillä näkymin tulee minua vastaan. Jeij.

Tänään sain myös postia Usan konsulaatilta Helsingistä. He lähettivät minulle viseeratun passini. Hauska ⎯ tai ei oikestaan niin hauskakaan ⎯ välikohtaus syntyi kun totesin että henkilöllisyystodistuksen näyttäminen paketin noutamisessa on äärimmäsen vaikeaa, kun ainoa henkkari, jonka omistan on sisällä paketissa. No jaa, onneksi iskä auttaa ja valtuutin sitten hänet hakemaan passini postista.

Elämä hymyilee myös suunnistuksen saralla - tänään voitin D21 (ei eliitti, vaan ynnä muut) sarjan sprintin. Nyt on voittajafiilis. Huomenna uusi kisa ja uudet kujeet, joten saa nähdä kuinka taittuu pitkä matka Teiskon uljaissa maastoissa.

*edit: no eipä kyllä oiken näpsäkästi suunnistus tai jalka kulkenut Teiskossa..

Väsynyt, onnellinen, elossa.

Juurikin noita fiiliksiä nyt juuri päällimmäisenä mielessäni, kun makaan auringossa pihanurmella keskittyen viimeinkin rauhoittumaan hektisen pariviikkoisen jälkeen. Sitä se teettää kun on joka ikinen päivä jotakin ohjelmaa. Kuluneena kesäloman ensimmäisenä viikkona olen lähinnä suunnistanut, tai ainakin kaikki mitä olen tehnyt on ollut jollakin lailla kytköksissä suunnistamiseen. Tavallaan on ihan kivakin päästä 'pakoon' suunnistuksen tuomia paineita vuodeksi jonnekkin, missä suunnistaminen on sana paperilla tuomatta kenellekkään minkäänlaista mielikuvaa siitä, millainen laji onkaan kyseessä.

Olin siis viime viikon Leimaus-leirirllä Rovaniemellä, tarkemmin Ounasvaaralla, tosin harjoitukset sijoittuivat muuallekin kuin tuolle mainitulle mäelle. En ole ennen ollut Lapissa suunnistamassa, sillä sinne on meiltä kotoa kyllä matkaa ihan juhlavasti. Maasto oli sanalla sanoen erilaista. Meillä täällä etelässä etenemisen esteenä ovat lähinnä tiheät kuusikot ja hakkuuperkee, jotka maanomistaja on jättänyt lojumaan pitkin pituuttaan metsän. Lapissa suurin hidaste olivat rakkakivikot ja muinaisrannat, sekä loputtomat märät suot. Keli oli kuitenkin kohdallaan, sillä yhtenäkään päivänä ei elohopea jäänyt alle 23 asteen.

Vaihdonkin osalta olen saanut asioita järjestykseen äitini suosiollisella avustuksella. Nyt minulla on haastatteluaika lähetystöön viisumin hakua varten Helsingissä jos kaksi viikkoa ennen muita, kun en yhteiselle ajalle päässyt. Olen jopa onnistunut pitämään kaikki tärkeät paperit kasassa, mikä on minun organisaatiokyvylläni saavutus, puhumattakaan siitä että ne ovat tallessa ja jopa löydettävissä.

Kirjoittelen uudestaan jos (ja kun) jotain jännää tapahtuu. Viimeistään sitten kun menen käymään sellä viisumihaastattelussa. Ylihuomenna lähden rippileirille isoseksi, joten ainakaan viikkoon minusta ei varmaankaan kuulu.

Sm-kisoja ja viisumihuolia.

Olin viikonloppuna suunnistuksen Sm-kisoissa Joutsenossa. Matka oli keskimatka, mikä siis ikäisilläni (17-sarja) tarkoitti kahta noin 2,7 kilometrin rataa päivän aikana: ensin karsintaa ja sitten joko A- tai B-finaalia karsintamenestyksestä riippuen. Nämä olivat viimeiset Sm-kisat ennen lähtöä ja arvatkaa mitä, minä sijoituin palkinnoille! Olin seitsemäs, mihin en kyllä olisi ikinä uskonut. Hienoa päivää täydensi myös ystäväni 14. sija samassa sarjassa. Tämä oli ensimmäinen palkintosijani Sm-kisoissa ja olin kyllä ylpeä, sillä se tuli suunnistusmaastosta, eikä miltään polkujuoksuradalta.

Siinä se  on!

Sen kyllä sanon että varmaan jokainen huomasi että viikonloppuna, etenkin lauantaina oli todella kuuma ja niin kyllä oli Joutsenossakin. Kun lähdimme kisapaikalta, oli auton mittarissa +29°C. Voin kertoa että oli kuuma juosta metsässä, vaikka suunnistaessa on kyllä aina kuuma..

No, sitten siihen viisumiongelmaan. En pääse Yfun yhteiseen viisuminhakupäivään 10.7. ja minun tarvitsisi hakea itselleni aika, jota en kuitenkaan voi hakea, ennen kuin Yfu lähettää minulle koodin, jonka kanssa voin täyttää nettihakemuksen, jolla saan itselleni haastatteluajan. Monimutkaista ja vaikeaa. Miksei vain yksi puhelinsoitto voisi riittää.

Auringonlaskua kotimatkalta