And that's who I am.

Päätin että nyt kun on aikaa hieman yli kuukausi siihen että lähden pois kotiSuomesta, on aika miettiä, kuka olen,jotta voin sitten verrata sitä siihen, kuka olen kun tulen takaisin Suomeen kesäkuussa 2015. Päätin toimia tavalla, joka varmasti on kulunut ja vanhanaikainen, mutta mielestäni silti hauskempi kuin sellainen perus 'Hei olen Maiju, 16, ja asun Suomessa. Perheeseeni kuuluu, jne.' -postaus, jollaisen olen jo periaatteessa tehnytkin. Päätin siis etsiä internetin ihmemaailmasta anthatswhoiam-kuvia, jotka sopivat itseeni ja tässä on tämän etsinnän satoa. Kuvat ovat pääasiassa tumblr- ja weheartit-sivuilta.

Jep, Sellainen mä olen :) ei mulla muuta asiaa sitten ollutkaan. Sj-33.

Sm-kisoja ja viisumihuolia.

Olin viikonloppuna suunnistuksen Sm-kisoissa Joutsenossa. Matka oli keskimatka, mikä siis ikäisilläni (17-sarja) tarkoitti kahta noin 2,7 kilometrin rataa päivän aikana: ensin karsintaa ja sitten joko A- tai B-finaalia karsintamenestyksestä riippuen. Nämä olivat viimeiset Sm-kisat ennen lähtöä ja arvatkaa mitä, minä sijoituin palkinnoille! Olin seitsemäs, mihin en kyllä olisi ikinä uskonut. Hienoa päivää täydensi myös ystäväni 14. sija samassa sarjassa. Tämä oli ensimmäinen palkintosijani Sm-kisoissa ja olin kyllä ylpeä, sillä se tuli suunnistusmaastosta, eikä miltään polkujuoksuradalta.

Siinä se  on!

Sen kyllä sanon että varmaan jokainen huomasi että viikonloppuna, etenkin lauantaina oli todella kuuma ja niin kyllä oli Joutsenossakin. Kun lähdimme kisapaikalta, oli auton mittarissa +29°C. Voin kertoa että oli kuuma juosta metsässä, vaikka suunnistaessa on kyllä aina kuuma..

No, sitten siihen viisumiongelmaan. En pääse Yfun yhteiseen viisuminhakupäivään 10.7. ja minun tarvitsisi hakea itselleni aika, jota en kuitenkaan voi hakea, ennen kuin Yfu lähettää minulle koodin, jonka kanssa voin täyttää nettihakemuksen, jolla saan itselleni haastatteluajan. Monimutkaista ja vaikeaa. Miksei vain yksi puhelinsoitto voisi riittää.

Auringonlaskua kotimatkalta

Valmennusta ja viimeinen kunnon koulupäivä.

Tänään se oli. Viimeinen kunnon koulupäiväni lukiossa täällä Suomessa seuraavaan lähes puoleentoista vuoteen. Tuntuu jännitävältä, hienolta, haikealta, ihanalta, vapauttavalta ja toisaalta myös hieman pelottavalta, kaikelta tältä samaan aikaan. Mutta samalla olen niin onnellinen siitä, että koulua on jäljellä enää vain kuuden päivän koeviikko, kokeidenpalautuspäivä ja kevätjuhla. Siis yhteensä kahdeksan päivää. Ja sitten alkaa loma, jonka loppupuolella lähden kauas pois.

No, kuten otsikosta ehkä huomaakin olin viikonloppuna vaihtarivalmennuksessa, jonka Yfu järjesti kaikille vaihto-oppilaiksi syksyllä lähteville. Siellä oli muistaakseni 135 nuorta joista 60 oli lähdössä Yhdysvaltoihin. En ollut koskaan ajatellut, että meitä olisi niin paljon. Mutta kaikki olivat todella mukavia, tai ainakin he, joiden kanssa puhuin olivat todella ihania ja avoimia sekä iloisia ihmisiä. Sinänsä sääli, etteivät vaihto-oppilaat loppujen lopuksi kovinkaan paljoa ole tekemisissä toistensa kanssa. Vaikka toisaalta se lieneekin ihan itsestäkin kiinni.

Valmennuksessa meille kerrottiin moneen kertaan, mitä vahto-oppilasvuoden aikana ei saa tehdä. Nyt siis tiedän, eeten esimerkiksi saa tulla raskaaksi tai viettää koko kesää rannalla poikien kanssa. Eipä silti, en olisi kumpaakaan tehnyt vaikka minua ei olisi kiellettykään. Vähän minulle jäi koulutuksesta auki, mitä vaihtovuonna saa tehdä: ehkä kaikki mitä ei ole erikseen kielletty on sallittu. Joka tapauksessa sain kyllä koulutuksesta paljon irti: etenkin siitä osasta, jonka piti yhdysvaltalaissyntyinen ja englantia äidinkielenään puhuva mieshenkilö, jonka nimen olen jo ehtinyt unohtaa. Hän opetti meille smalltalkia ja kontaktin ottamista ihmisiin. Siis juuri niitä asioita, joissa olen huono tai ainakin heikkotasoinen.

Tässäpä vielä kuva, joka kiteyttää hyvin fiiliksiäni:

Minusta.

Olen siis lukiolainen. Kohta (18 koulupäivän jälkeen) suorittanut ensimmäisen vuosikurssin. Ja lähdössä vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin äitini jalanjäljissä. Aivan - äidilleni olen kiitollisuudenvelassa tästä ajatuksesta. Olen pienestä pitäen tiennyt, että vaihtoon on päästävä ja nyt tuo unelmani on suorastaan vaarallisen lähellä toteutua.

Mistä minä pidän? Rakastan urheilua, etenkin suunnistusta. Mikään ei ole hienompaa kuin rämpiä vyötärönkorkuisessa suopursussa märällä suolla kaatosateessa vain hirvikärpäset seuranani. Ai hulluko? ehkä. Mutta positiivisella tavalla. Toinen rakkaus elämässäni on musiikki. En todellakaan elä päivääkään kuuntelematta musiikkia. Aina napit korvissa tai stereot pauhulla. Tai sitten laulan tai soitan itse. Harrastan pianonsoittoa ja laulua musiikkiopistossa. Ja vaikka aina nurisenkin aiheesta, oikeastaan soitto- ja laulutunnit ovat jotakin, mitä tulen todella ikävöimään vaihtoni aikana.

Mitä muuta sitten tulen ikävöimään? Kavereitani. Perhettäni. Suunnistusta. Ruisleipää. Pandan lakritsia ja Fazerin suklaata sekä salmiakkia. Vain muutamia mainitakseni. Mutta toisaalta arvelen että vaikka joudun luopumaan paljosta, löydän paljon sellaista, mistä en täällä Suomesta osannut unelmoidakaan. Tämä ei toki tarkoita sitä, etten tulisi ikävöimään Suomea. Koska kyllä minä tulen. Mikään ei voi korvata kotia.

Odotan.

Olen Maiju. 16-vuotias nuori nainen lähdössä vuodeksi Yhdysvaltoihin. Jaa että jännittääkö? Totta kai. Mutta samalla olen aivan sanoinkuvaamattoman innoissani. Uskon että vuodesta tulee kaikin puolin ikimuistoinen ja toivottavasti saan vuoden aikana uusia ystäviä, joihin voin pitää yhteyttä koko elämäni ajan.
Tiedän jo, minne menen. Kohteena on Michiganin osavaltio ja tulen asumaan melko lähellä Detroitia. Lähtöpäivä varmistunee 17.5., kun meillä Yfun kautta vaihtoon lähtevillä on lähtövalmennus. Siihen on aikaa vain alle kolme viikkoa ja sitäkin odotan innolla.