Lajista toiseen.

Koripallo loppui. Jalkapallo alkoi. Olen innoissani. Pääsin jalkapallossa jv-joukkueeseen, mikä tarkoittaa, että saatan jopa saada jonkin verran peliaikaakin. Tähän asti kaikki on mennyt ihan kivasti, ja ensimmäinen peli on ylihuomenna eli torstaina.

Koripallon banquetissa sain joukkueen kapteeneilta Elsa-palkinnon, joka oli nimetty siis Disney-elokuvan prinsessan mukaan. Olen kuulemma blondi ja tykkään kylmästä (ensimmäinen osui melkolailla oikeaan, mutta toisesta en sitten tiedä..), joten palkinto kaiketi osui oikealle henkilölle. Valmentaja myös piti hyvän puheen minulle (kuten kaikille muillekin pelaajille) ja kertoi kaikenlaisia hyviä asioita minusta (suurta osaa en osannut aavistaakaan, esim. paransin joukkueen yhteishenkeä..?)

Heti seuraavana päivänä olikin ensimmäinen päivä jalkapallon tryouteja. Ne pidettiin sisähallissa, koska ilmeisesti ulkona oli liian kylmä, vaikka koulun tekonurmikin oli meille oikein varta vasten aurattu. No, päästiinhän me toki sinne uloskin heti tiistaista lähtien ja nyt on siis jo viikko ulkoharjoittelua takana. Vähän on kaikenlaista särkyä ja kolotusta havaittavissa, kun jalkapallossa käyttää sellaisia lihaksia, joita ei varmaan ole moneen vuoteen käyttänytkään..

Ja mitäs muuta tänne. No juu, hostveljeni (heistä vanhin, nimeltään Keith) meni viime viikonloppuna naimisiiin ja koko perhe oltiin sitten häissä ja niitä järjestämässä. Oli ihan mukavat häät, tosin aika pienimuotoiset, koska virallisesti Keith ja hänen vaimonsa Kierstan vihittiin jo ennen vuodenvaihdetta. Kierstan kuitenkin halusi häämekon ja Keithkin halusi mennä naimisiin kirkossa, joten koko homma otettiin ikäänkuin uusiksi. Nyt tämä pariskunta siis muutti Coloradoon, jossa Keith menee töihin armeijan tukikohtaan.

Viime viikon perjantaina oltiin myös saksanopiskelijoiden kanssa Ann Arborissa University of Michiganin Language Departmentissa viettämässä German Day -tapahtumaa. Itse tapahtumasta en niin välittänyt, mutta melkein 200 vuotiaat yliopistorakennukset olivat kyllä aika hienoja. Kuvista ei kyllä näe mitään, olen siitä pahoillani, mutta en muistanut aamulla kiireessä ottaa kameraa mukaani, niin kännykkä sai hoitaa kuvaamisen.

Muuten täällä ei nyt ole tapahtunut mitään kovin kummallista. Kotiinlähtöön on aikaa tasan kolme kuukautta, tai laskurin mukaan 90 päivää. Olen samaan aikaan innoissani ja vähän peloissani, koska jotenkin aika menee tosi nopeasti, enkä tahdo vielä kotiin. Mutta toisaalta on kyllä ihan kauhea ikävä mun rakkaitani Suomessa, enkä jaksais odottaa enää hetkeäkään, että saan nähdä kaikki taaas.

Haleja!

P.S. Olemme päässeet tehokkaasti eroon lumesta *koputtaa puuta*. Toivottavasti lopullisesti koska suoraan sanoen olen valmis kesään. Lämpötilat tosin heittelee; sunnuntaina oli 10 astetta, eilen 21 ja tänään 4 astetta lämmintä. Nämä siis celsiuksissa... Onneksi ei kuitenkaan sada. Mutta tuulee kyllä senkin edestä.

The end of Basketball

Päätin nyt sitten koota itseni, kun on taas varmaan kolme viikkoa siitä, kun viimeksi kirjoitin. En edes yritä selittää, miksi, koska syytä ei ole. Olen vain laiska. Kirjoitan vielä erillisen postauksen siitä, millaista Floridassa oli kunhan saan kuvat siirettyä koneelle, mutta kerron nyt hiukan koripallosta, koska se loppui eilen.

En siis ollut koskaan pelannut koripalloa. Tai siis olin koulussa, mutta en joukkueessa. Monen mutkan kautta pääsin kuitenkin joukkueeseen. Istumaan penkille ja pelaamaan jämäminuutteja. Mutta se ei oikeastaan haitannut. Enemmänkin tärkeää minulle oli olla osa joukkuetta. Olen vilpittömän iloinen, että sain kokea tämän kokemuksen juuri näiden 13 ihmisen kanssa. Joukkue oli loppujen lopuksi aika helppo,  kuten valmentajamme Coach Mackson eilen meille sanoi. Mitään suurta draamaa ei missään vaiheessa ollut. 

Kaikki oli mulle aina tosi mukavia, vaikka olin varsinkin alussa tosi huono. Kehityin toki kauden aikana paljon, kuten mulle monta kertaa sanottiin. Koko kauden kohokohta oli mulle kuitenkin viime viikonloppu. Mulle oli joukkue suunnitellut ihan mahtavan yllätyksen. Aluksi kuitenkin pelotti kun Coach otti mut sivuun ennen treenejä. Mietin, että nytkö mut erotetaan. Mutta se kysyikin, että onko mulla kiire kotiin lauantaina treenejen jälkeen. No ei ollut. Ja sitten sain kuulla, että joukkueeni tahtoo viedä mut hiihtämään. OIkeasti HIIHTÄMÄÄN. Olin niin innoissani. 

Lauantaina oltiin sitten hiihtämässä joukkueen kanssa. Oli ihanaa päästä suksille pitkästä aikaa. Koko jutun pointti siis ilmeisesti oli tehdä minusta kerrankin paras jossakin. Ja hyvin siinä onnistuttiin, kun kukaan muu ei ollut koskaan hiihtänyt. Mutta koska hiihtäminen nyt ei ole ihan rakettitiedettä, niin kyllä kaikki siitä suoriutuivat, eivät tosin välttämättä nauttineet kovin suuresti.

Sunnuntaina vein sitten Brianin hiihtämään (hän itse valitsi hiihdon mielummin kuin laskettelun). Brian oli kerran aikaisemmin hiihtänyt, mutta ilmeisesti kuitenkin tämä oli positiivinen kokemus. Kyllähän me varmaan ihan 5 kilometriä hiihdettiinkin.. Mutta olihan se hauskaa, sitä ei voi kiistää.

Vasemmalta: Ethan, Julie (alhaalla), Baylie, minä, Bryce, Amanda, Jessica

Lauantaina olin myös shoppailemassa ja sain viimeinkin ostettua uudet juoksukengät (!). Ne, jotka mut tuntee varmaan tietääkin, etten ehkä ole se kaikkein värikkäin ihminen, mutta rakastuin Asicsin gel kayanoiden neonkeltainen-pinkki-kirkkaansininen -yhdistelmään. Illalla kokkasin täytettyjä lettuja (joista tuli täytettyjä puolikkaita lettuja, koska en edelleenkään osaa paistaa kokonaisia isoja lettuja), jotka tekivät kauppansa melkoisen (jopa yllättävän) hyvin etenkin Brianille. Illallisen jälkeen menin sitten ystäväni Julien luokse. Pelattiin ihan hysteerisen hauskaa korttipeliä, jonka nimi on 'Cards against Humanity - party game for horrible people'. Pelin tarkotus on täyttää tyhjiä kohtia lauseissa korteista löytyvillä ilmauksilla, jotka kaikki on uutisotsikoita tai jotakin muita asioita, jotka kaikki tuntee tai jotka ovat aiheuttaneet skandaaleita historiassa. Nauroin enemmän kuin pitkään aikaan.

Sunnuntaina hiihtämisen lisäksi oltiin sitten vain kotona. Pelattiin Skip-Boa Brianin ja isovanhempien kanssa. Se oli hauskaa, vaikka minun ja Brianin tiimi kyllä hävisikin aika monta kertaa. Maiju oppi taas uutta, koskaan ennen en ollut pelannut Skip-Boa, mutta se oli jotakin vähän Unon kaltaista selityksenä niille, jotka eivät tiedä, mitä Skip-Bo on.

Tässä lienee nyt suunnilleen kaikki tällä erää. Yritän taas kerran kerätä itseni kasaan tän blogini kanssa. Ehkä jopa kirjoitan maaliskuun aikana enemmän kuin kaksi kertaa...

Experiencing heavy snow.

pihatien reuna on suunnilleen kuvan reunan kohalla. Vaikkei sitä uskoisi...

Piti lapioda monessa kerroksessa kun ei kerralla saanut kaikkea.

Normaalin oven kokoinen lasiovi.

Nyt se sitten tuli. Lumi. Kaikki kerralla: 24 tunnin aikana satoi lunta valehtelematta 40 senttiä ja lumityöt on sitten sen mukaiset. Pihatiellä (driveway) oli lunta polveen asti kun sitä maanantaiaamuna lapioin. Kaksi tuntia. Ja kyllä. Lapioin. Koska lumikola on täällä tuntematon käsite ja lunt luodaan lapiolla. Niin. Maanantaina ei siis ollut koulua. Eikä ollut tänäänkään. huomisesta ei ole varmuutta, mutta voi olla ettei ole koulua huomennakaan. Tänään on kuitenkin vastoin kaikkia sääntöjä ja määräyksiä koripallopeli.  Eilen ei ollut harjoituksia, ei sillä että olisi minua häirinnyt. Olin ystäväni Julien luona kelkkailemassa. Se oli hauskaa, joskaan selkäni ei tykännyt hyppyreistä (lue: en laskenut alas mäkeä kuin muutaman kerran). Siinä sai kuitenkin tehtyä päivän ulkoilut, koska lumen saartamassa kaupungissamme aurauspalvelut ovat melko heikolla tasolla, joten siellä missä ennen oli jalkakäytävä on nyt lunta. Elämä on muutenkin melkolailla pysähtynyt, sillä kaupatkaan eivät suuria tavarataloja lukuunottamatta ole auki.

Se siitä lumesta sitten. Sitä siis on. Siirtykäämme puhumaan Detroit International Autoshowsta, jossa olimme viikko sitten viikonloppuna (kyllä ei tänään ole sunnuntai vaikka niin koko ajan ajattelenkin). Tämä on siis ilmeisesti maailma suurin ja tunnetuin autonäyttely, vaikken ollut itse siitä koskaan kuullutkaan. Joka tapauksessa siellä oli ihan hauskaa, vaikken tosiaan autoista mitään ymmärräkään. Hienoltahan nuo nopeat, muoviset urheiluautot näyttävät, vaikken itse kyllä sellista välttämättä haluaisikaan. Mieluummin otan ison auton, joka suojelee minua kolaritilanteissa (koska en usko oppivani koskaan ajamaan kolaroimatta). Mukanamme oli myös hostsiskonpoikani Jack, joka ei suureksi yllätykseksemme ollutkaan kiinnostunut urheilu- vaan perheautoista. Ja sainhan minäkin huomiota yhdeltä henkilökunnan jäseneltä, joka kertoi, että minun pitäisi hakea malliksi, joka esittelee autoja. Olin vähän silleen että 'heti huomenna kyllä juu.'

Bongasin suomenlipun ikkunassa

Porukkaa oli ihan kiitettävästi

Tälläisiä autoja oli vaikka kuinka paljon näytillä.

Nyt on sitten alkanut myös uusi semester oikein toden teolla, eli koulussa on uusi lukujärjestys. Liikunnaluokallani on kaksi tyttöä ja 26 poikaa, joten ainakin saa ihan tosissaan pelata joukkuelajeja. Tosin potkaistuani lentopalloa täydellä voimalla tienasin suuren määrän kunnioitusta pojilta, joten ehken ole aina viimeinen, joka valitaan joukkueeseen. Economics (vieläkään en tiedä, mitä se on suomeksi) on kummallista, mikään ei tee järkeä ja opettaja kuullostaa ihan ruosteiselt saranalta, jota joku kuristaa. Mutta se on ihan okei. Ainakin se opettaja oli tarpeeksi kiinnostunut musta googlettamaan suunnistuksen. Varmaan oli ihan äärettömän mielenkiintoista.

Nyt  juuri ei ole muuta, voisin taas yrittää kerätä itteni ja alkaa kirjoittelemaan useammin..

*edit: Lunta on luvassa ilmeisesti myös ensi yönä. Jiihaa.

Mitä en odottanut täällä kokevani

Kun joskus yli vuosi sitten hain vaihto-oppilasohjelmaan, en odottanut ihan tällaista. En sano tätä siksi, ettei täällä olisi hauskaa tai että katuisin päätöstäni, vaan siksi että täällä tapahtuu vaan niin paljon niin randomeita asioita. Mutta kuten Yfu meidän käskee ajatella; it's not good or bad, it's different

Tänään taas vaihteeksi päädyin lisäämään asioita listalle, joka listaa asioita, joita en odottanut kokevani. En nimittäin odottanut istuvani tammikuisena iltana hostperheeni kanssa talomme kellarissa katsomassa ensin Pientä merenneitoa ja sitten kristillistä opetuselokuvaa, jonka kaikki henkilöt olivat vihanneksia ja joka kertoi tarinaa Joonasta valaan vatsassa. Enkä odottanut nostavani painoja 2 ja puolivuotiaan hostsiskoni tyttären Quinnin kanssa tai juoksevani  lumisessa metsässä lenkkiä Brianin kanssa ihan vaan koska elän vain kerran. On se elämä kummallista.

Eilen pelattiin koripalloa paikallisvastustaja Eastia vastaan ja hävittiin rumasti. Kuitenkin tänään oli harjoituksissa hyvä fiilis. Saatiin kuulla, että se joukkue, jota vastaan pelattiin tiistaina (Novi, hävittiin) oli keskiviikon harjoituksissa juossut kunnes laatta lensi, ja sitten sai lähteä kotiin. Mitään sellaista ei meillä ollut luvassa, mutta se ehkä kertoo jotakin siitä, miten intihimolla täällä suhtaudutaan High School -urheiluun. Koska täällä urheilu on iso asia, sillä parhaat pääsevät Collegeiden joukkueisiin ja saattavat saada sitä kautta rahoitusta lukukausimaksuihin. Ne olis ottanut minutkin University of Michiganin maastojuoksujoukkueeseen kauden jälkeen, mutta se voi olla että koti-Suomen kutsu on kovin voimakas kesällä. Ja tykkään kuitenkin ehkä enemmän Michigan Statesta kuin UofMstä. Siis Go Green.

Kesästä puheen ollen olen koittanut pääni puhki miettiä, minne haen kesätöihin, jos haen. Kai sitä täytyy muutamia hakemuksia ainakin lähettää, kun kova hinku olisi päästä töihin. Taitaa vain olla niin, ettei töihin oteta ilman haastattelua, ja sitä on täältä käsin vaikea toteuttaa. Minä tosin jatkuvasti (noh, ainakin viikoittain) kyttään, että olisiko kesätyöntekijöitä Ikaalisiin haussa. Vielä ei ole ollut.

Loppukevennys. Story of my life.

Ei muuta tällä erää, kaikkea hyvää.

Paluu arkeen

Aika kuluu yllättävän nopeasti, vaikka välilä tuntuukin, ettei englannin tunnilla istuessa kellon minuuttiviisari hievahdakaan kymmeneen minuuttiin. Mutta siten sitä yllättäen huomaakin, että on taas kulunut kaksi viikkoa siitä, kun viimeksi sai aikaiseksi kirjautua Bloggeriin ja postailla edes jotakin hajanaisia kuulumisia täältä Michiganista.

Viimeksi kun kirjoitin ei täällä tainnut vielä olla edes lunta. No nyt sitä on. Ja on kylmäkin, vaikka ei oikeasti olekaan, tuntuu vaan siltä. Lämpötila oli tänään aamulla nollassa eli noin 17 pakkasastetta celsiusta, mikä tuntui aikasen kylmältä. Ilmankosteus ja jatkuva tuuli kuitenkin ilmeisesti vaikuttavat lämpöaistimukseen.

tältä näytti 30. joulukuuta

2.1.15 

Kävelin kotiin ja tältä näytti maailma 

 Joka tapauksessa olen siis palannut arkeen, mikä tarkoittaa opiskelua, koripalloa ja nukkumista vuorotellen vahtelevassa suhteessa. Lisämausteena mukaan saattaa vielä tulla koulun kevätmusikaali, mikäli pääsin eilisistä koe-esiintymisistä mukaan. Ensi viikon aikana on myös ensimmäisen semesterin loppukokeet tai mid-term exams, kuten niitä kutsutaan. En itse ole ihan kauhean huolissani muista kuin englanninkokeesta, sillä vaikka tänään sijoituinkin viidenneksi (5/27) kielioppikisassa, niin kokeen pääpainotus on kirjallisuudessa, mikä henkilökohtaisesti on minulle vaikeaa. Kokeethan ovat toisaalt esseetä lukuunottamatta monivalintaa, ja olen oppinut, että todennäköisin oikea vaihtoehto on c tai vastausvaihtoehdoista riippuen A eli 'truth'.

Tältä näyttää aika usein viimeisenä illalla mun puhelimen näyttö

Governmentin kertausta

Viime viikonloppuna olin myös Yfun puolivuotistapaamisessa, mikä siis tarkoittaa melko lailla sitä, että puolet vaihtovuodesta on takana. Näin sanoo myös arvioitu päivälaskurini, joka laskee päiviä juhannukseen (156), jota ennen todennäköisesti tulen kotiin. En laske päiviä siksi, etten viihtyisi täällä, vaan siksi, että on asioita, joita kaipaan Suomessa ja kotona, ja tahdon tietää, kauanko siihen on, että pääsen taas syömään ruisleipää tai irtokarkkeja. Ja Yfun valmennuksesta sanottakoon sen verran, että zumbaaminen oli hauskaa, ja opin, että minulla on asenneongelma. Ihan vaan siksi, että sanoin ääneen, etten pidä chilistä (joka on siis keittoruoka, valmistettu pavuista, jauhelihasta, juustosta, tomaatista ja paprikasta...). Joten minulla on kuulemma 'bad attitude towards everything'. Onneksi olin siihen mennessä ollut inoa, joka millään lailla osallistuu keskusteluun.. Mutta se on heidän mielipiteensä. Valmennuksessa oli myös minulle entuudestaan tuttu saksalainen vaihtarityttö, joka oli murtanut molemmat jalkansa liikarasituksesta juostessaan koulun maastojuoksujoukkueessa. Hän joutuu nyt käyttämään koulussa pyörätuolia, eikä oikeastaan voitehdä mitään järkevää, kun jalkoja pitäisi vaan lepuuttaa..

Itse lähden tästä kohta koripalloharjoituksiin, joten lopettelen tälläkertaa tähän. Yritän jatkossa taas löytää aikaa kirjoitella enemmänkin, esimerkiksi tuosta koriksesta.

Haleja.

Edit: empä sitten ollut tarpeeksi hyvä päästäkseni musikaaliin. Ei se mitään, niin vähän arvelinkin. Voi siis ruveta treenaamaan jalkapalloa varten.

Joulun välipäivät.

No, täällä ei nyt kyllä ole mitään kummallista tapahtunut joulun jälkeen. Lähinnä olen ollut kotona tai koripalloharjoituksissa. Tai juoksemassa. 27. päivä oli maastojuoksujoukkueen 'Breakfast run' eli oltiin Kensington metro parkissa juoksemassa, minkä jälkeen mentiin yhteen raintolaan syömään aamiaista, tai ehkä se oli lounas kun kello oli melko lailla 12. Kuitenkin tutustuin taas uusiin ihmisiin, kun oikeasti joukkueestani paikalla ei ollut montaakaan juoksijaa, mutta already-graduated -juoksijoita oli enenmmänkin, ja juoksin sitten koko 8,5 mailin lenkin heidän kanssaan. Tänään sain myös tietää toisen tosiasian maastojuoksuun liittyen, eli sen että ennen South Lyonin ja Eastin yhdistelmänä pyörinyt maastojuoksujoukku tullaan jakamaan, ei sillä että se varsinaisesti minua enään koskettaisi, mutta tuntuu pahalta muun joukkueen puolesta. Coach Dave jatkaa minun kouluni valmentajana, in case you were wondering.

Koripallon saralla menee ihan mahtavasti, pelattiin juuri eilen 7 10 minuutin mittaista harjoitusottelua Kennedyä (toinen koulu) vastaan ja hävittiin varmaankin joka ainoa. Itse opin koko ajan lisää. Ja valmentajakin on edistynyt elämässään ja sai lähetettyä meille koko tammikuun harjoitusaikataulun, kun tähän asti ollaan aina saatu edellisenä iltana tietää seuraavan viikon treeneistä. Maanantaina pelattiin alumni game eli kaikki entiset pelaajat tuli pelaamaan meitä vastaan. Oli ihan hauskaa mutta peli oli jonkun verran väkivaltaisempaa kuin keskivertotuomari ehkä sallisi, koska kaikki tunsivat toisensa.

Ja mitä muuta? Olen jopa nukkunut muutamana aamuna yli kahdeksaan, mikä on harvinaista, koska normaalina viikonloppuna kouluaikana olen hereillä jo kuuden jälkeen, koska koulurytmi. Sunnuntaiaamu oli extreme case, ja heräsin vasta 11:20, mikä oli hyvin hämmentävää. Ja aivan, puhutaan nyt sitten vielä säästä sen verran, että ehkä tännekin se talvi vielä tulee, tänään on jopa pakkaspäivä ja taisipa olla eilenkin, sen verran kylmä oli kun kävelin ystäväni Julien luokse. Leikimme Legoilla koska ultimate tylsyys ja oli aika nostalginen fiilis. Tulipahan todistettua, etten ole liian vanha leikkimään legoilla.

Tänään on uusivuosi. Pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että tämä vuosi lienee minulle keskimääräistä vuotta 7 tuntia pidempi. Mutta ei hätää, tilanne tasaantunee ensi vuonna , koska ensi vuosi lienee sitten aikaeron vuoksi 7 tuntia keskimääräistä lyhyempi. En tiedä, kunhan lämpimikseni pohdiskelen. Ilotulitukset eivät taida (onneksi) olla täällä niin iso juttu kun teillä siellä koti-Suomessa, ja tehän olettekin jo vuoden 2015 puolella. Aika jännää.

Iloja ja suruja.

Aluksi täytynee pyytää anteeksi, että on mennyt melkein kolme viikkoa siitä, kun viimeksi kirjoitin yhtään mitään. Kaksi viikkoa olin vain liian laiska ja kiireinen, mutta viime lauantaina olin jo avaamassa tietokonetta, kun sain kuulla suru-uutisen. Hostäitini isä oli kuollut. Lähdettiin sitten äkkilähdöllä Pohjois-Michiganiin  hostäitini äidin luokse, eikä siinä juuri sitten blogiin kirjoiteltu. Perille saavuttiin sunnuntaina, ja hautajaiset oli eilen. Tapasin paljon uusia ihmisiä, mukaanlukien sen hostveljeni jota en ollut vielä tavannut, Keithin. Ja koska kaikki sisarukset oli samassa paikassa yhtä aikaa niin hostisäni sanoikin munulle että 'it's your first full Harmon experience.' Keith on siis armeijassa Kaliforniassa, ja tuli nyt sitten jouluksi kotiin. Alunperin hänen piti tulla vasta torstaina, mutta hautajaisten takia saa ilmeisesti lähteä aikaisemmin.

Nyt olen siis kuitenkin jo kotona, tosin oltiin kotona sen verran myöhään, ettei mennä Brianin kanssa tänään kouluun. Huomenna sitten, eikä koulupäiviä nyt muutenkaan ole jäljellä kuin kaksi, koska perjantai on viimeinen koulupäivä ennen lomaa (uskoisin, että näin on myös Suomessa). Meidän piti leipoa joululeivonnaisia sunnuntaina kaikki yhdessä, muttei tietenkään leivottu, kun oltiin reissun päällä. Se siirtyi nyt sitten tälle viikonlopulle. Perjantaina tulevan kylään hostisäni vanhemmat, ja ensi maanantaina on meillä kotona Holiday Party, johon tulevat kaikki hostäitini sukulaiset, joita on paljon. Brianilla on 50 serkkua ja hostäitini vanhemmilla on 103 lastenlasta. ehkeivät ne nyt ihan kaikki tule, mutta suuri osa kuitenkin.

Täällä on siis joulu täydessä vauhdissa, joulukuusi on koristeltu jo parisen viikkoa sitten ja jouluvalot on ollut pihamaalla ainakin kolme viikkoa. Eihän tässä tosiaan ole jouluunkaan enää kuin viikko, ei kyllä yhtään tunnu joululta kun ei ole lunta (pohjoisessa kyllä oli, mutta South Lyonissa ei ole) ja olen missannut itsenäisyyspäivän, kauneimmat joululaulut ja seurakunnan joululaulukierroksen. Mutta kai se siitä sitten, kunhan saadaan brianin kanssa aikaiseksi tehdä piparkakkutalo. Se kun kuuluu viraallisesti jouluun.

Joulukuusen metsästystä

Eikä käsi tärissyt, tässä ei kyllä oo läheskään kaikki jouluvalot

JOulukuusi.

Koripallokausikin on täydessä vauhdissa, treenataan neljästi viikossa ja sitten on kaksi peliä. Olen parissa pelissä päässyt kentällekin, vaikka olenkin aika huono. Annan kuitenkin kaikkeni ja kehityn koko ajan. Joukkue on tosi mukava suurimmalta osin, mutta ei kuitenkaan kovin korkeatasoinen, sillä ollaan voitettu vaan yksi peli (pelattu viisi). Mutta kausi on vasta alussa ja tästä noustaan. Toivottavasti.

Nyt lupaan, että kirjoitan joulun aikana useamman kerran, kun ei tarvitse mennä kouluun. En enää hylkää teitä näin pitkäksi ajaksi. Haleja Suomeen.

(Ei otsikkoa)

Jottei elämä olisi turhan yksinkertaista niin maanantai-illan harjoituksissa sain sitten kuulla, että yksi tytöistä on päättänyt, ettei tahdokaan olla koripallojoukkueessa, mikä tarkoitti siis suomeksi, että minulle on paikka! Eli nyt on olemassa mahdollisuus, että saatan jopa jossakin pelissä päästä kääntymään kentällä (so happy). Näin ensimmäisen treeniviikon jälkeen olen jo nyt tosi iloinen, että pääsin joukkueseen, sillä kaikki on tosi kannustavia, vaikken minä todellakaan kovin hyvä koripallossa ole. Joka päivä oppii uutta kuitenkin.

Jokatapauksessa palatakseni noin yleisellä tasolla elämääni täällä Yhdysvalloissa kerrottakoon, että tosiaan olin siellä XC banquetissa viime sunnuntai-iltana. Se oli noin puolen tunnin ajomatkan päässä South Lyonista yhdessä ravintolassa erillisessä tilassa, jossa oli vain joukkue ja vanhemmat/sukulaiset, jotka olivat tulleet katsomaan. Syötiin ruokaa (joka oli muuten aika pahaa, ollakseni rehellinen, tai lähinnä aika mautonta) ja kuunneltiin puheita, joita erinäiset henkilöt pitivät enemmän tai vähemmän mielellään tai velvollisuudesta. Sitten meidät kaikki juoksijat palkittiin, itse sain varsity letterin ja iron horsen (kuvassa) juostuani kaikki kilpailut alusta loppuun varsityssä, scholar athlete -mitalin koulumenestyksestä kauden aikana, commitment to excellence -plaketin käytyäni kaikissa harjoituksissa ja kisoissa ja mitalin Mackinac Islandin ympärijuoksemisesta.

Lisäksi jokainen Senior sai viltin ja pienen muistopullon, joka oli siis Junioreiden suunnittelema lahja Senioreille. Pullo (kuvassa) sisälsi multaa kotiratamme Island laken kamalimmasta ylämäestä, jota kaikki vihaavat, kiven samalta radalta ja spiken, joka on siis ikäänkuin nastarin (#vainsuunnistusjutut) nasta. Mielestäni toi oli kyllä tosi kiva idea, ja se viltti on ihana ja lämmin.

Siitä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli täällä on LUNTA ja KYLMÄ. Yleensä lunta ei vielä tähän aikaan vuodesta ole ja viikonloppuna se todennäköisesti sulaakin pois, mutta silti, juuri tällä hetkellä kun katson ikkunasta ulos näen valkean peitteen maan päällä ja lämpötila on jossakin 25°F (-4°C) kieppeillä.

Aamulla kouluun lähdettäessä lasiovi (=ovi ulko-oven ulkopuolella, jotta ulko-ovea voi pitää kesällä auki eikä sisälle tule mitään ylimääräistä) on jäässä. Myös auton tuulilasi on jäässä, mikäli se ei ole ollut tallissa, mikä tarkoittaa lisäminuutteja lähtemiseen, joka usein on muutenkin aika hidasta. Täällä ei autoissa ole talvirenkaita, joten teillä kulkeminen oli aika pelottavaa, kun tuntui että auto koko ajan sutii johonkin suuntaan. Brian vaikutti kuitenkin aika varmalta, ja kun olimme eilen jakamassa jotakin mainoksia postilaatikoihin, niin kyllä se aika hyvin osasi parkkeerata auton niin lähelle postilaatikoita, että sain ikkunasta laitettua mainokset laatikkoon.

Tiistaina vietin erinomaisen Governmentin tunnin väitellen Mr. Simovskin kanssa siitä, kuuluuko Suomi Skandinaviaan vai ei. Kyllä olen sitä mieltä, ettei kuulu, mutta kyllähän minä silti ihmisten mielestä näytän skandinaaviselta, vaikken Skandinaviasta olekaan. Mutta ei Mr. Simovskikaan näytä makedonialaiselta, vaikka Makedoniasta onkin. JOka tapuksessa hän googletti Suomen, eikä siltikään myöntänyt, ettei Suomi ole Skandinaviaa. Löysin kuvan (alla), joka selittää maantiedon. Näille kyllä täällä opetetaan Skandinavia yhtenä könttinä, ja muutenkin Euroopan maantieto ontuu ja pahasti, mikä tuntuu vähän hassulta, kun itsehän muistan edelleen Väli-Amerikan pikkuvaltiot ulkoa, koska ne piti opetella kahdeksannella (?) luokalla. Ai niin - eihän nää täällä edes tiedä, mikä noista on SUomen lippu.

ENsi viikolla on THanksgiving, eli koulua on vain kahtena päivänä. Aamen. Tästä sitten alkaa viraallisesti Holiday season ja koko keväänkin ajan on lomia aina muutaman viikon välein, eli aika alkaa kulua kuin siivillä (kuulemma). Itse olen vähän skeptinen sen sihteen, että koulu menisi muka nopeasti, mutta odotan kyllä innolla elämäni ensimmäistä kalkkunajuhlaa ja myös joulua.

Eipä muuta täällä erää. Paitsi että tänään loppui toinen Marking period koulussa eli kolmasosa kouluvuodesta on takana, mikä tuntuu aika hurjalta.