Halloweenia ja muita juttuja.

Kyllä, eilen vietin elämäni ensimmäisen oikean Halloweenin kaikella kunnoituksella niitä koulun yhteiskoulun Halloween-naamiaisia ja -aktiviteettejä kohtaan. Tosiasia vaan on että Halloween ei kuulu Suomeen tai suomalaiseen perinteeseen. Ja sen muuttaminen vie kauan, sillä siinä missä siellä ehkä noin puolet yhteiskoulun oppilaista pukeutuu halloweenina kouluun, täällä ikuisetkin pukeutuvat enemmän tai vähemmän koko päiväksi ja koristelevat talonsa ja kotipihansa trick-or-treat-kierrosta varten, jotta pienet (ja vähän isommatkin) lapset pääsevät tunnelmaan kiertäessään ympäri ( sublivision= ) lähiötä(?). Koulussakin ainakin 2/3 oppilaista oli Halloween tunnelmissa, tosin ensimmäisellä tunnilla olin aika pitkälti ainoa. Tilanne kuitenkin parani päivän mittaan. Mulla tunneilla oli jo muitakin asuja nähtävissä.

Ja kyllä, minäkin sain uuden rastin ruutuun to-do-listalle kun kävin naapurini ja ystäväni Natalien kanssa trick-or-treat kierroksella. Oli kyllä kivaa, mutta TODELLA kylmä. Yleensä täällä ei lunta näy ennen Thanksgivingiä (onko ton käännös kiitospäivä?) mutta eilen sitten säänherra muisti Halloweenin juhlintaa LUMISATEELLA ja järkyttävällä tuulella. Lunta ei kyllä maahan jäänyt, mutta tänäänkin tuulee ihan kunnolla. Ilalla käytiin vielä Brianin kanssa katsomassa yhtä taloa, jonka pihalla koristevalot (=jouluvalot Halloweenteemalla) on synkronoitu vilkkumaan tietyn radiomusiikin tahtiin. Sekin oli hieno, mutta en kyllä haluaisi asua naapurissa, sen verran kirkkaita valoja olivat. Ai niin - tietenkin koverrettiin kurpitsoja, tällä kertaa ihan täysikokoisia ja se otti sitten jonkin verran aikaa, mutta nyt on Liisa ihmemaassa-irvikissan näköinen kurpitsalyhty pihamaalla. Oon siitä aika ylpeä. Me myös paahdettiin kurpitsojen siemenet uunissa ja ne on kyllä yllättävän hyviä, vaikka niiden kaivaminen kurpitsojen sisältä onkin aika ällöä.

Kuvassa oleva henkilö on Brian, just so you know. Eilen oltiin Brianin kanssa juoksemassa, ensimmäinen lenkki ilman että kukaan kertoo, mitä pitää tehdä, kuinka nopeasti ja kuinka pitkälle. Juostiin melkein tunti yhdessä state parkissa, eli osavaltion ylläpitämässä urheilupuistossa kaikenlaisilla pikkupoluilla ja nautin kyllä joka hetkestä. Brian oli tosi kiinnostunut suunnistuksesta ja yritin siinä sitten selittää kartan värejä ja kaikkea muuta. Sitten keskityttiin valittamaan englannin opettajasta, joka on meidän molempien least favorite teacher. Oon tosi iloinen että tullaan Brianin kanssa hyvin toimeen, koska kyllä olisi elämä yksinäistä muuten.

Tuntuu tosi hassulta että oon ollut täällä jo melkein kolme kuukautta. Mutta toisaalta niinkuin Briankin sanoi, tuntuis hassulta, jos en olisi täällä, koska oon niin tottunut South Lyoniin jo. Ja kouluunkin, löydänhän mä jo luokasta toiseen ilman karttaa. Mutta kyllä silti joka päivä oppii jotain uutta, esimerkiksi uusia sanoja. Oon kyllä tottunut englannin kieleen tosi hyvin, enkä oikeastaan enää kaipaa suomen kieltä niin paljoa. Ja kyllä kun taas joku päivä toivottavasti Skypetän Suomeen niin voi olla että täytyy hieman sanoja haeskella. Koska en enää edes ajattele suomeksi, vaan nopeutan prosessia miettimällä asiat englanniksi, jos vaan suinkin kykenen.

Lähetin muuten Suomeen isänpäivälahjan iskälle. Unohdin laittaa kortin siihen pakettiin, mutta tiedätte sitten kun se tulee, että se on isänpäivälahja.. :)

Eipä mulla muuta, toivottavasti teillä menee hyvin nyt, kun Suomen ensimmäinen ebolakaan ei ollut ebola. Ja Tapparallakin menee hyvin Liigassa. Nämä kaksi asiaa tiedän Suomesta..

The End of XC

Heissan taas. En tiedä mihin aika oikein menee, mutta nyt on tullut se aika vuodesta, kun on aika sanoa pikkuhiljaa hyvästit syysurheilulajeille ja siirtyä talvilajeihin, kuten koripalloon. Ja kyllä, tämä siis tarkoittaa sitä, että maasjuoksukausi on ohitse, etenkin nyt kun vahvasti vaikuttaa siltä, ettei kukaan South Lyonista juossut tarpeeksi nopeasti päästäkseen osavaltionmestaruuskisoihin. Omalta osaltani kausi siis päättyi perjantaina ⎯ ei ehkä niin kovin hohdokkaaseen suoritukseen mutta päätyi kumminkin ⎯ Regionalsiin Uncle John's Cider Millille, joka siis sijaitsee puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Tällä kertaa matkattiin poikien kanssa yhteisellä bussilla, koska mukana ei ollut kaikki tytöt tai pojat; ainoastaan SLHS varsity eli 7 nopeinta.

Kyllä enemmän vähemmän kaikki itki kisan jälkeen ja kuva on sen mukainen

Oltiin niitten kuuluisien maissipeltojen keskellä.

 Rata oli kamala. Siitä ei kukaan tykännyt. Tosin kun ennen kisaa käveltiin se läpi niin se vaikutti ihan hauskalta. Mutta kävelyvauhtiinhan eivät 90° kulmat juuri vaikuta. Mutta kun juokset käytännössä niin kovaa kuin jaksat 105 muun juoksijan kanssa ja joudut tekemään 90° kulman 21 kertaa se jonkun verran hidastaa. Uskokaa pois. Paikkana se Cider Mill tosin oli ihan hauska, vaikkei meillä ollutkaan juuri aikaa käydä esimerkiksi lahjatavarakaupassa. Mutta saatinpahan ilmaisia donitseja kisan jälkeen.

Eilen olin sitten iltasella Yfun Halloweenpartyissa Royal Oakissa, joka on noin 45 minuutin ajomatkan päässä South Lyonista. Tapasin jälleen uusia ihmisä eri maista ja maanosista, jopa yhden Suomesta, mutta yhtään sanaa suomen kieltä ei kyllä vaihdettu. Olisipa tuntunut oudolta vaan yht'äkkiä alkaa keskustelemaan suomeksi, vaikka tanskan puhuminen ei vaikuttanut tanskalaisille vaihtareille olevan mikään suuri ongelma. Joka tapauksessa opin heittämään jenkkifutista ja kovertamaan kurpitsalyhdyn, mikä oli yllättävän helppoa ja tosi hauskaa! Oon niin ylpeä mun ensimmäisestä carved pumpkinista, että pakko on laittaa kuva vielä tännekin.. Lisänä vielä eilinen pukuni, joka oli hiukan kiireessä keksitty, kun ei ollut aikaa juuri laittautua.. Hostsiskon lapset oli kylässä ja pikku-Jack halusi välttämättä leikkiä leluautoilla mun kanssa.

Bat(wo)man is ready for Halloween

It's smiling!

Tässä kaikki tällä erää, Auf Wiedersehen!