The end of Basketball

Päätin nyt sitten koota itseni, kun on taas varmaan kolme viikkoa siitä, kun viimeksi kirjoitin. En edes yritä selittää, miksi, koska syytä ei ole. Olen vain laiska. Kirjoitan vielä erillisen postauksen siitä, millaista Floridassa oli kunhan saan kuvat siirettyä koneelle, mutta kerron nyt hiukan koripallosta, koska se loppui eilen.

En siis ollut koskaan pelannut koripalloa. Tai siis olin koulussa, mutta en joukkueessa. Monen mutkan kautta pääsin kuitenkin joukkueeseen. Istumaan penkille ja pelaamaan jämäminuutteja. Mutta se ei oikeastaan haitannut. Enemmänkin tärkeää minulle oli olla osa joukkuetta. Olen vilpittömän iloinen, että sain kokea tämän kokemuksen juuri näiden 13 ihmisen kanssa. Joukkue oli loppujen lopuksi aika helppo,  kuten valmentajamme Coach Mackson eilen meille sanoi. Mitään suurta draamaa ei missään vaiheessa ollut. 

Kaikki oli mulle aina tosi mukavia, vaikka olin varsinkin alussa tosi huono. Kehityin toki kauden aikana paljon, kuten mulle monta kertaa sanottiin. Koko kauden kohokohta oli mulle kuitenkin viime viikonloppu. Mulle oli joukkue suunnitellut ihan mahtavan yllätyksen. Aluksi kuitenkin pelotti kun Coach otti mut sivuun ennen treenejä. Mietin, että nytkö mut erotetaan. Mutta se kysyikin, että onko mulla kiire kotiin lauantaina treenejen jälkeen. No ei ollut. Ja sitten sain kuulla, että joukkueeni tahtoo viedä mut hiihtämään. OIkeasti HIIHTÄMÄÄN. Olin niin innoissani. 

Lauantaina oltiin sitten hiihtämässä joukkueen kanssa. Oli ihanaa päästä suksille pitkästä aikaa. Koko jutun pointti siis ilmeisesti oli tehdä minusta kerrankin paras jossakin. Ja hyvin siinä onnistuttiin, kun kukaan muu ei ollut koskaan hiihtänyt. Mutta koska hiihtäminen nyt ei ole ihan rakettitiedettä, niin kyllä kaikki siitä suoriutuivat, eivät tosin välttämättä nauttineet kovin suuresti.

Sunnuntaina vein sitten Brianin hiihtämään (hän itse valitsi hiihdon mielummin kuin laskettelun). Brian oli kerran aikaisemmin hiihtänyt, mutta ilmeisesti kuitenkin tämä oli positiivinen kokemus. Kyllähän me varmaan ihan 5 kilometriä hiihdettiinkin.. Mutta olihan se hauskaa, sitä ei voi kiistää.

Vasemmalta: Ethan, Julie (alhaalla), Baylie, minä, Bryce, Amanda, Jessica

Lauantaina olin myös shoppailemassa ja sain viimeinkin ostettua uudet juoksukengät (!). Ne, jotka mut tuntee varmaan tietääkin, etten ehkä ole se kaikkein värikkäin ihminen, mutta rakastuin Asicsin gel kayanoiden neonkeltainen-pinkki-kirkkaansininen -yhdistelmään. Illalla kokkasin täytettyjä lettuja (joista tuli täytettyjä puolikkaita lettuja, koska en edelleenkään osaa paistaa kokonaisia isoja lettuja), jotka tekivät kauppansa melkoisen (jopa yllättävän) hyvin etenkin Brianille. Illallisen jälkeen menin sitten ystäväni Julien luokse. Pelattiin ihan hysteerisen hauskaa korttipeliä, jonka nimi on 'Cards against Humanity - party game for horrible people'. Pelin tarkotus on täyttää tyhjiä kohtia lauseissa korteista löytyvillä ilmauksilla, jotka kaikki on uutisotsikoita tai jotakin muita asioita, jotka kaikki tuntee tai jotka ovat aiheuttaneet skandaaleita historiassa. Nauroin enemmän kuin pitkään aikaan.

Sunnuntaina hiihtämisen lisäksi oltiin sitten vain kotona. Pelattiin Skip-Boa Brianin ja isovanhempien kanssa. Se oli hauskaa, vaikka minun ja Brianin tiimi kyllä hävisikin aika monta kertaa. Maiju oppi taas uutta, koskaan ennen en ollut pelannut Skip-Boa, mutta se oli jotakin vähän Unon kaltaista selityksenä niille, jotka eivät tiedä, mitä Skip-Bo on.

Tässä lienee nyt suunnilleen kaikki tällä erää. Yritän taas kerran kerätä itseni kasaan tän blogini kanssa. Ehkä jopa kirjoitan maaliskuun aikana enemmän kuin kaksi kertaa...

Kohta kylmästä lämpimään.

Terve taas. Ei oo oikein tapahtunut mitään kovin jännittävää, niin ei oo oikein ollut mitään kirjoitettavaa. Kuitenkin päätin kirjoittaa nyt, koska ensi viikolla  en sitten pystykään kirjoittamaan. Ensi viikolla on nimittäin mid-winter break (jota on kyllä odotettu), ja minä menen hostperheeni kanssa FLORIDAAN. Amen. Tällä hetkellä South Lyonissa on noin 25 astetta pakkasta ja tuulee, joten Floridan lämpöä odotellessa. Itse olen myös ollut koko viikon melko lailla kipeänä, joten senkin puolesta lämpö on tervetullutta. Eipä silti, ilmeisesti täälläkin kevät alkaa jo pikku hiljaa tulla, sillä jalksapallokausi alkaa kolmen viikon päästä ja sitä ileisesti pelataan kuitenkin ulkokentällä.

Mutta jos palataan takaisin kronologiaan. Viikko sitten perjntaina oli South Lyon Variety Show. Ja koulumme kuoronopettaja ja pianonsoitonopettaja halusi ehdottomasti minun soittavan. No minä sitten soitin. Jos ei muuten niin ihan vain siksi, että voin jatkossakin mennä koulun jälkeen soittamaan pianoa.

 Viime viikonloppuna myös uhmasimme Yfun sääntöjä vaihto-oppilasporukalla ja vietimme aikaa keskenämme elokuvaillan merkeissä. Meitä oli kolme; minä, Amelie Saksasta ja Miki Japanista. Jokainen toi jotakin ruokaa, jota omassa kotimaassa syödään. Minä leivoin lauantai-iltana mustikkapiirakan, Amelie teki Bretzeleitä ja juustoa ja Miki sellaisia riisipalloja. Kaikki oli tosi hyvää ja suuntai-iltapäivä meni elokuvia katsellessa.

Viime viikko menikin sitten koulussa.Mitään kummallista ei tapahtunut paitsi että hajotin oikean käden etusormeni lentopallossa (yllätys) ja perjantaina koulun kuoro teki etukäteen tilattuja serenadeja oppilaille lounaan aikana. Itse en onneksi joutunut serenadin uhriksi, koska olisin ehkä kuollut nolostukseen, jos niin olisi käynyt. Julie kyllä uhkasi lähettää minulle serenadin ihan vain jotta saisin 'full experience' mutta onneksi (kaiken uhkailun ja kiristyksen jälkeen) niin ei käynyt.

Eilen oli lauantai ja tekemistä oli kerrankin paljon. Päivällä käytiin hostperheeni kanssa katsomassa hostserkkuni (onko tämä nyt sitten käypä ilmaus, en tiedä) college-koripallopeliä. Hänen joukkueensa voitti. Illalla olin kavereideni kanssa pelaamassa Laser Tagia, joka on siis pimeässä labyrintissa toisten ampumista valoaseissa. Kaikkilla on yllänsä liivi, joka ilmoittaa, jos sinuun osui ja sitten pitää odottaa 15 tai 10 sekuntia, että voi jatkaa pelaamista. Se oli oikeastaan aika hauskaa, vaikka minun selittämänäni kuulostaakin varmaan tosi sekavalta.

 Mutta sellaista tänne Michiganiin tällä hetkellä. Suomessa oli ilemsiesti penkkarit ja Wanhojentanssit, kaikki kuvat jotka olen nähnyt näyttää siltä, että hauskaa on ollut. Itsekin ehkä sitten vuoden päästä siellä tanssilattialla pyörähtelen. Vaikka en tanssia osaakaan..

Kaikkea hyvää sinne Suomeen, 4 kuukauden päästä nähdään!

Ihan vaan koska South Lyon.

Olen kuullut ton lausahduksen niiiiin monta kertaa tässä viimeksi kuluneiden muutaman päivän ja viikon aikana, että ehkä se täytyi teillekin jakaa. Ja onhan mulla nyt onneksi kuvamateriaaliakin täältä maailman toiselta laidalta (kyllä, löydän itseni hauskana), ettei ihan vaan tarvitse mustaa ja valkoista tuijotella.

Case 1; Snow Days
En tarkalleen muista, mainitsinko edes, että meillä piti olla Snow Day yhtenä päivänä viime viikolla, muttei ollut. Ihan vaan koska South Lyon. Enemmän tai vähemmän kaikilla kouluilla tässä 10 mailin säteellä ja kauempanakin oli kyllä vapaata, mutta koska kuuleman mukaan South Lyonin korkeimmalla päättäjällä on lämmitettävä driveway (jonka oletan kääntyvän suomen kielelle 'pihatie') niin eihän meillä mitään vapaata ollut. Käsky kävi että 'dress in layers'. Kuvat on kuitenkin tältä viikolta, kun kävin postissa (jossa multa ei enää edes kysytä henkilöllisyystodistusta, koska kuulemma kukaan muu ei lähetä tavaraa Suomeen), enää ei ole niin kylmä ja vettäkin jo satoi välillä.

Case 2 MLK
Tänä maanantaina meillä piti tosiaan olla vapaapäivä, koska oli MLK day eli Martin Luther King Jr. Day. Mutta sen sijaan, että olisimme viettäneet vapaapäivää kuten enemmän tai vähemmän kaikki muut koulut, me opiskelimme ahkerasti sillä tällä viikolla tosiaan oli koeviikko, eli midterm exams. Lisäksi olimme kooulussa ekstraoppitunnin, jonka aikana opiskelimme tasa-arvoa naisten urheilun toimiessa esimerkkinä. Kiitokset historianesitelmälle viime vuonna, mitään uutta en oppinut. Maanantain sijaan saimme kuitenkin vapaaksi tämän päivän (perjantai) eli pitkä viikonloppu on nyt sitten vietossa. Ja joka ikinen minuutti unta tulee kyllä kovasti tarpeeseen. Tai itse ainakin valvoin tarpeettoman myöhään, vaikka koulusta pääsikin pois jo 10.32 kokeiden jälkeen. Kyllä en näe logiikkaa siinä, että menemme kouluun 7.20 ja pääsemme pois noin aikaisin. Mutta ehkä siinä on jokin logiikka.

Monivalinta♥︎

Case 3, today
Päätettiin sitten, että kouluttoman perjantain kunniaksi vietetään aikaa yhden kaverin kanssa (nimeltään Mackenzie) ja otettiin toinenkin kaveri (Alexa) mukaan. Mutta ihan vaan koska South Lyon, ei oikein keksitty mitään järkevää tekemistä. Niimpä mentiin Kensington Metroparkiin ruokkimaan pikkulintuja. Oli aika jännää. Ja päädyttiin sieltä sitten Kensigton Farmille, joka on siis maatila keskellä Metroparkia, jolle voi mennä katselemaan eläimiä, koska en tiedä, moniko näistä ihmisistä on oikeasti nähnyt lehmän elämäsä aikana. Tai ainakin ensimmäinen kysymys oli, että 'Is that a cow?' kun näimme lehmän. Joka tapauksessa oli oikein hauskaa, mutta veikkaanpa, ettei missään muualla kuin South Lyonissa tälläinen vapaa-ajanvietto olisi ihan normaalia...

'Michigan Barn of the year 2012'

No, tässä kai kaikki tällä erää. Huomenna ollaan menossa hostperheen kanssa Detroitiin Auto Showhun. Kuullostaa varmaan teille tylsältä, mutta kaikki, jotka sielä on ollut, on tykännyt. JOten enköhän minäkin.

Joulun välipäivät.

No, täällä ei nyt kyllä ole mitään kummallista tapahtunut joulun jälkeen. Lähinnä olen ollut kotona tai koripalloharjoituksissa. Tai juoksemassa. 27. päivä oli maastojuoksujoukkueen 'Breakfast run' eli oltiin Kensington metro parkissa juoksemassa, minkä jälkeen mentiin yhteen raintolaan syömään aamiaista, tai ehkä se oli lounas kun kello oli melko lailla 12. Kuitenkin tutustuin taas uusiin ihmisiin, kun oikeasti joukkueestani paikalla ei ollut montaakaan juoksijaa, mutta already-graduated -juoksijoita oli enenmmänkin, ja juoksin sitten koko 8,5 mailin lenkin heidän kanssaan. Tänään sain myös tietää toisen tosiasian maastojuoksuun liittyen, eli sen että ennen South Lyonin ja Eastin yhdistelmänä pyörinyt maastojuoksujoukku tullaan jakamaan, ei sillä että se varsinaisesti minua enään koskettaisi, mutta tuntuu pahalta muun joukkueen puolesta. Coach Dave jatkaa minun kouluni valmentajana, in case you were wondering.

Koripallon saralla menee ihan mahtavasti, pelattiin juuri eilen 7 10 minuutin mittaista harjoitusottelua Kennedyä (toinen koulu) vastaan ja hävittiin varmaankin joka ainoa. Itse opin koko ajan lisää. Ja valmentajakin on edistynyt elämässään ja sai lähetettyä meille koko tammikuun harjoitusaikataulun, kun tähän asti ollaan aina saatu edellisenä iltana tietää seuraavan viikon treeneistä. Maanantaina pelattiin alumni game eli kaikki entiset pelaajat tuli pelaamaan meitä vastaan. Oli ihan hauskaa mutta peli oli jonkun verran väkivaltaisempaa kuin keskivertotuomari ehkä sallisi, koska kaikki tunsivat toisensa.

Ja mitä muuta? Olen jopa nukkunut muutamana aamuna yli kahdeksaan, mikä on harvinaista, koska normaalina viikonloppuna kouluaikana olen hereillä jo kuuden jälkeen, koska koulurytmi. Sunnuntaiaamu oli extreme case, ja heräsin vasta 11:20, mikä oli hyvin hämmentävää. Ja aivan, puhutaan nyt sitten vielä säästä sen verran, että ehkä tännekin se talvi vielä tulee, tänään on jopa pakkaspäivä ja taisipa olla eilenkin, sen verran kylmä oli kun kävelin ystäväni Julien luokse. Leikimme Legoilla koska ultimate tylsyys ja oli aika nostalginen fiilis. Tulipahan todistettua, etten ole liian vanha leikkimään legoilla.

Tänään on uusivuosi. Pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että tämä vuosi lienee minulle keskimääräistä vuotta 7 tuntia pidempi. Mutta ei hätää, tilanne tasaantunee ensi vuonna , koska ensi vuosi lienee sitten aikaeron vuoksi 7 tuntia keskimääräistä lyhyempi. En tiedä, kunhan lämpimikseni pohdiskelen. Ilotulitukset eivät taida (onneksi) olla täällä niin iso juttu kun teillä siellä koti-Suomessa, ja tehän olettekin jo vuoden 2015 puolella. Aika jännää.

100 päivää.

Terve taas. Paljon on tapahtunut näinä kahtena viikkona, joina en ole mitään kirjoittanut. Kyse ei siis ole siitä, että ei olisi mitään kirjoitettavaa, vaan siitä, ettei oikeastaan ole aikaa kirjoittaa tai edes avata tietokonetta. Kaiken tämän ohella skpetin viime viikolla Suomeen pariinkin otteeseen, joten tuntui siltä, ettei sen lisäksi jaksa enää blogia kirjoittaa. Nyt kuitenkin palaan normaaliin päiväjärjestykseen.

Tärkeimmät ensin. Ulkona on nyt virallisesti kylmä = lämpötila on alle 32°F eli nolla celsiusta. Lisäksi maahan leijailee hiljalleen lumihiutaleita, ja jonkin verran oli lunta maassa tänä aamuna kun lähdin aamulenkille. Tosin auringon paistaessa se sulaa pikkuhiljaa, mutta ensi yönä pitäisi taas tulla hiukan lisää lunta, joten ehkäpä se maa tuosta muuttuu pysyvämminkin valkoiseksi. Ainakaan ei vettä pitäisi lähipäivinä sataa, mikä on hyvä alku noin lumen pysymistä ajatellen.

Tällä viikolla oli tryoutit koripallojoukkueeseen. Minun piti seniorina (12. vuosikurssin opiskelijana, ei vanhuksena) yrittää varsityjoukkueeseen, kun en saa ikäni puolest pelata jv:ssä. Pelaavaan kokoonpanoon en päässyt, mutta voin silti käydä harjoituksissa ja auttaa valmentajaa kirjanpidossa pelireissuilla, joten olen ihan iloinen. Ja jos tästä kehityn ja joku päättää, ettei tahdokkaan olla joukkueessa, niin saatan päästä joukkueeseen. Ehkä. Mutta joka tapauksessa harjoituksissa käyminen lienee parempi vaihtoehto, kun istua kotona.

Asiasta kukkaruukkuun, oltiin viime viikonloppuna (perjantaina itse asiassa) Frankenmuthissa, noin tunnin ajomatkan päässä South Lyonista, käymässä maailman suurimmassa joulukaupassa, joka on auki 361 päivää vuodessa. En sitten tiedä, kuka mahdollisesti tahtoo tehdä jouluostoksensa kesäkuussa, mutta ehkä siihenkin kategoriaan riittää ihmisiä. Frankenmuth sinällänsä oli kaunis, pieni saksalainen kaupunki (anteeksi huono kuva, mutta käytiin vaan kääntymässä, ei niinkään vietetty aikaa siellä), jossa rakennukset on traditionaalisia Baijerilaisia ja jossa on ilmeisesti maailma suurimmat Oktoberfest-juhlat Münchenin ulkopuolella.

Frankenmuth

Joulushoppailun jälkeen käytiin syömässä 'perinteisessä amerikkalaisessa ravintolassa' eli annoskoot oli aika huikeita, mutta ruoka oli kyllä ihan hyvää. Itse söin sienillä ja Swiss cheesellä täytetyn hampurilaisen, joka oli kyllä hyvää. Jälkiruuaksi otettiin sitten yksi annos strawberry shortcakea, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä koko oli aika massiivinen. Mutta jäätelö oli hyvää.

Laitoin sitten silmät juuri sopivasti kiinni.

VIime viikonloppuna oli myös kirkossa. Tällä kertaa kirkko oli kuitenkin pienen seurkunnan jumalanpalvelus yhden High Schoolin auditoriossa. Se oli erilainen kokemus, mutta positiivinen sellainen. Itse jumalanpalveluksen jälkeen yksi nainen tuli kysymään, että mistä olen kotoisin ja kun vastasin, että Suomesta niin hän innostui selittämään kuinka seurakunnan bändin basisti käy jossakin Euroopassa tulkkina ja se saattaa olla Suomessa ja että hän varmasti ymmärtää minua ja että tuo vanha nainen tahtoo ehdottomasti esitellä minut hänelle. En kyllä koskaan basistia tavannut, mutta tuo nainen kertoi, että basisti oli sanonut että näytän kuulemma skandinaaviselta. Väärin meni, Suomihan ei tosiaan kuulu Skandinaviaan, vaikkeivat nämä ihmiset sitä täällä kyllä ymmärrä. On se tosin lähempänä totuutta kuin Sveitsi, Espanja tai Saksa, koska niihinkin maihin on Suomea yritetty kovasti sijoittaa.

Huomenna maastojuoksukausi päättyy viraallisesti ja meillä on banquet eli saadaan kaikki palkinnot ja sitten joudun sanomaan heipat suurelle osalle niistää ihmisistä, joiden kanssa olen viettänyt viimeisen kolme kuukautta. He käyvät toista koulua, enkä enää välttämättä tapaa heitä, jos nyt en sattumalta pelaa heitä vastaan tai jotakin. Aika haikeat fiilikset. Vähän niinkuin tein asioita viimeistä kertaa ennen kuin lähdin Suomesta vuodeksi, niin nyt näen viimeistä kertaa joitakin ihmisiä täällä. Paitsi että aika on mahdollisesti koko loppuelämä.


#eimullamuuta, toivottavasti Suomessa menee hyvin.

Random moments.

Terve taas. Täällä minä edelleen olen. Ei, en ole kuollut ebolaan, vaikka se onkin polttava puheenaihe. Mutta kyllä meni taas yksi kaksi viikkoa ilman että ehdin kirjoittaa sanaakaan. Tai en tiedä oliko  niinkään kiinni ehtimisestä, mutta viitsimisestä ja yleisestä jaksamisesta. Olen kovin väsynyt koko ajan, koska nukun syystä tai toisesta huonosti nykyään, eikä asioita ainakaan auta se, että aamut ovat pimeitä, silloin kun pitäsi nousta ylös on vielä ainakin tunti siihen että aurinko nousee.

Kuitenkin pimeys tuo mukanaan myös kaikenlaista mukavaa kuten syksyn. Ja ruskan. Ruska on täällä tosi kaunis, vaikka tiedänhän minä, että suomalaisena minun ei pitäisi ruskaa ihmetellä. Jotenkin siihen ei vain Suomessa kiinnitä lainkaan huomiota, mutta täällä vaahterat ja muut lehtipuut saa syksyn näyttämään tosi kauniilta ja värikkäältä. Ilmakin alkaa pikkuhiljaa kylmetä. Siellä Suomessahan tosiaan sataa jo lunta, mutta täällä vasta päästään eroon kesästä.

 Maastojuoksukausikin alkaa pikkuhiljaa (viimeinkin) lähestyä loppuaan. Ei sillä, kyllä mä maastojuoksusta tykkään ja erityisesti meidän joukkue on ihan huippu (ihmiset on huippuja, taso ei ehkä niinkään). En tiedä, mitä teen kun en noita maastojuokijoita juurikaan näe harjoitusten ulkopuolella ja ne on kyllä kaikki niin kivoja, tulee ikävä. Tosin sittenhän alkaa tuo koripallo, jota kyllä odotan innolla sitäkin!
Nyt täytyy vaan saada jalat kuntoon, kun kaikenlaista särkyä ja kolotusta on tällä hetkellä huomattavasti enemmän kuin lääkäri määrää.Suurin osa ongelmista on kuitenkin rasitusperäisiä, eli helpottanevat kunhan tämä säännöllinen maastojuoksu loppuu, ja saa taas juosta enemmän omaan tahtiin eikä tarvitse aina vääntää täysillä.

Nyt lyö pahasti tyhjää. En saa sanoja kijoitettua paperille (tietokoneelle) eikä nyt oikein ajatuskaan rullaa. Mutta se minun piti nyt ainakin tuohon otsikkoon viitaten sanoa, että hämmennyin kovasti viime viikon lauantaina, kun istuin olohuoneen sohvalla hostmomin ja Brianin syödessä myöhäistä aamiaista (minä heräsin siinä viiden jälkeen enkä saanut enää unta) ja kuulin etuoven aukeavan. Tässä talossa ei suoraan olohuoneesta näe etuovelle eikä keittiöstä liioin joten oltiin kaikki hyvin hämmentyneitä, koska ei odotettu vieraita. Sitten sellainen parikymppinen random jätkä vaan astelee olohuoneeseen ja näkee mut, tulee halamaan ja sanoo: "you must be Maiju, nice to meet you." VÄhän hämmensi siinä kohtaa. Hetken päästä kävi ilmi että hän on toiseksi nuorin hostsisarukseni Matt, joka on armeijan palveluksessa ja oli päässyt lomille viikonlopuksi ja lentänyt Michiganiin tapaamaan tyttöystäväänsä ja tuli vaan tekemään yllätysvisiitin meillekin. Ihan mukavaahan se oli, mutta kyllä hämmensi. note: Brian ja Matt eivät juurikaan muistuta toisiaan ulkonäkönsä puolesta.

Veikkaampa, että siinä tulivat tärkeimmät asiat mainittua. Oletan, että teitä ei juuri kiinnosta, kuika paljon ja mitä kotitöitä olen tehnyt tai kuinka paljon aikaa kulutan päivittäin kotiläksyihin (paljon). Koulussa menee vahvasti, mistään en mitään ymmärrä mutta silti saan hyviä arvosanoja (ehkä mulla on vaan hyvä tuuri monivalinnoissa). Mitään kovin kummallista ei ole tapahtunut, mutta odotan innolla Yfun Halloween-juhlia ensi lauantaina ja Halloweenia seuraavan viikon perjantaina. Kaikki on ihan hämmästyneitä, kun kerron, ettei Suomessa oikeasti vietetä Halloweenia, ja kaikki on ihan Halloweeneissa jo nyt, vaikka siihen on oikeastaan vielä kaksi viikkoa. En malta odottaa että pääsen kovertamaan(?) kurpitsoja!

Haleja sinne Suomeen!

Kiireisen elämän keskeltä.

Kyllä nyt on Homecoming takana ja Soo eli XC:n Mackinac Island trip edessä. Ja tekemistä tuntuu olevan joka päivä aina vaan enemmän kun edellisenä päivänä.

Viime viikonloppuna oli siis Homecoming. Perjantai-iltana olin katsomassa jenkkifutispeliä ystäväni Julien ja hänen ystäviensä kanssa. South Lyon voitti. Puoliajalla eli toisen neljänneksen jälkeen esiteltiin ensin Homecoming Court eli jokaiselta vuosikurssilta valittu prinsessa ja prinssi ja lopulta kruunattiin Senior King and Queen. Nämä olivat siis äänestyksen tulosta, eivät yksittäisten ihmisten päätöksiä.

Oikeastaan Freshman, Sophomore ja Junior prinssi ja prinsessa julkistettiin jo aiemmin viikolla ja esiteltiin ensimmäisen kerran perjantaina päivällä assemblyssä (jonka suomenkielisestä nimestä en aio edes heittää arvausta). Assembly oli kuitenkin sellainen yleinen sekoilu, jossa koko koulu kerääntyi Main Gymiin vuosikursseittain ja sitten pompon- ja cheerleadertytöt esiintyivät ja urheilujoukkueiden kapteenit esiteltiin jne. Yllätyksenä jenkkifutisjoukkueen valmentaja sai jonkun 'viikon valmentaja' -palkinnon, jonka luovutti Detroit Lionsin (joka on siis jenkkifutisjoukkue) maskotti (jonka nimeä en enää muista).

SENIORS

Meidän koulun maskotti. Leijona on yllättävä valinta, kun miettii, että kaupungin nimi äännetään niinkuin  Lion.

Cheerleaderit olivat saaneet futispojatkin mukaan stuntteihin - oli aika hienon näköistä!

Lauantaina ennen tansseja oli sitten XC Meet, mikä ei varmasti enää tässä kohtaa yllätä ketään. Täällä kertaa suuntana oli Centerline Invitational juuri Detroitin ulkopuolella. Nämä kisat menikin hyvin Hyvin tasaisella radalla High Schoolin pihassa. Loppusijoitus oli 5. ja meidän joukkue voitti joukkuekilpailun. Cross countryssä säännöt menee siis niin että juokset niin kovaa kuin jaksat ja saat sijoituksesi perusteella joukkueellesi pisteitä. Mitä vähemmän pisteitä, sitä parempi sjoitus tai jotain, en oo itsekään ihan selvillä..

Voittajafiilis.

Joku äideistä on ottanut asiakseen laittaa jokaisen SLHS:n juoksijan kaapinoveen tsemppijulisteen aina ennen meetiä :)

 Lauantai-iltana oli sitten Homecoming Dance, eli käytiin Connorin (joka siis on se poika Governmentin luokaltani) kanssa syömässä ja sitten mentiin yhdessä Homecomingiin, joka siis pidettiin koululla Commonsissa, mikä tarkoittaa aulaa tai sitä tilaa, jossa syödään peanut butter&jelly -sandwichejä lounaaksi. (Just kidding - en tykkää peanut butterista.) Connor ei kuitenkaan osannut tai halunnut tanssia, joten aika nopeasti oltiin molemmat omien kavereittemme kanssa. Mutta kyllä siellä ihan hauskaa oli. Meininki oli vähän sama kuin KLL:n diskossa, eli ei nyt päätä huimannut (kaikella rakkaudella suunnistajat).

Sunnuntaina käytiin paikallisella festivaalilla, Pumpkinfestilla. Kun kysyin, miksi sitä vietetään, niin sain vastauksen että ihan vaan siksi että voidaan juhlia. Eikai siinä sitten mitään. Kurpitsoja oli paljon ei kokoisia ja näköisiä. Toki oli paljon muutakin, mitä maanviljelijät myi ja söin varmaan elämäni ensimmäisen corn dogin, joka on vähänkuin hotdog, mutta nakin ympärillä on leivän sijasta apistettua maissitaikinaa, joka maistuu aavistuksen makealta ja on tosi, tosi hyvää.

Liikenne oli poikki, koska tämä seisoi suurimmassa risteyksessä,  mitä kaupungista löytyy.

Sellaista tänne South Lyoniiin tällä hetkellä kuuluu. Ai niin - se vielä että opettajat yrittävät koulussa siirtää mut toiselle matematiikankurssille, joka on vaikeampi kuin tämänhetkinen. Tällä hetkellä kuitenkin opo on kapulana rattaissa. Govermentista en vieläkään ymmärrä mitään..

one hill of a sport

Perjantaina olin tulossa kirjoittamaan tänne, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Onneksi en tullut. Sillä nyt on. Tavallisen kouluviikon (okei, onko mikään täällä tavallista) jälkeen olen nyt siirtynyt vahvasti sairastuvan puolelle. Siis saavuttanut sen rajapyykin, jonka jälkeen voin kutsua itseäni flunssaiseksi. Ääntä ei käytännössä ole (yskiessä kyllä koko naapurusto kuulee) ja nenä on kovasti paljon tukossa. Ja kun sanoin coach Davelle eilen ennen meetiä, etten tiedä, onko minun kannattavaa juosta, hän vain totesi että: 'Everyone is having a little cold.'

Joten eilen sitten juoksin hyvin puolikuntoisena Jefferson-Monroe Inviten, joka oli kyllä ehkä toistaiseksi hauskin kilpailu, jossa olen ollut. Ensinnäkin paikka oli ihan mahtava: Sterling state park aivan Lake Erien (yksi suurista järvistä) rannalla. Maisema oli kyllä niinkuin suurenkin meren rannalla, sillä Suuret järvet ovat todellakin suuria, eli vastarannasta ei kyllä ollut tietoakaan. Tietysti oli ihan kiva sääkin: aurinkoa ja pieni tuulenvire sekä lämpöä aamusella semmoinen 20 astetta.

Rata oli aika tasainen ja kulki ihan rannassa. Paikalla oli paljon väkeä, ja koska rata oli lähes kokonaan yhdellä nurmikentällä, oli kannustus aika huimaa. Oma loppuaikani oli muistaakseni 21.15 ja sijoitus 17. Sain siis toisen varsity cross country -mitalini. So happy. Vähän jäi kuitenkin kaivelemaan, kun East juoksi toisessa kisassa samassa paikassa ja Erin sijoittui 6:nneksi huonommalla ajalla. Hmph, olisin varmaan voittanut sen divisioonan.

Varsity Girls!

Osa tytöistä kävi sitten kisan jälkeen uimassa. Itse päätin olla menemättä, kunhan uitin jalkojani, sillä tosiaan olin ja olen edelleen kipeänä. Taiteellisia valokuvia kyllä sain aalloista..

Cross County. It's one hill of a sport.

Ja vaikka yleensä en tykkää käyttää puuvillat-paitoja enkä näin ollen osta muistopaitoja meeteistä niin tää oli ihan pakollinen. Näillä on paljon kaikenlaisia lausahduksia maastojuoksusta. Mutta tämä oli ehdottomasti paras tähän mennessä (kuva yläpuolella). Muita hyviä on ollut esimerkiksi:

7 days without running makes one weak.

Our sport is your sport's punishment.

The purpose of running is not to win a race. The purpose of running is to test the limits of human heart.

Asiasta kukkaruukkuun ensi viikonloppuna on Homecoming. Mulle ei ole ihan selvinnyt, miksi sitä juhlitaan, mutta se tarkoittaa että perjantai-iltana on jalkapallo- (football, ei soccer) -peli, jota koko koulu menee katsomaan ja lauantai-iltana on sitten Homecoming dance. Lisäksi ensiviikko on pukeutumisteemaviikko, eli huomenna aloitetaan teemailu yöpukuteemalla, mikäli tästä kuntoudun koulukuntoiseksi huomiseen mennessä. Tiistaina jatkuu twinningillä ja keskiviikko on superhero day, torstai class colors (seniors: black) ja perjantaina kannatetaan koulun joukkuetta sini-kultaisilla väreillä.    

Ei mulla kai sitten muuta, pärjäilkää siellä ensilumenne kanssa..

3-5-8... 10!

Täällä minä edelleen olen. 6708 kilometrin päässä kotoa. Ja olen kiireinen. Elämääni rytmittää lähinnä koulu ja siihen liittyvät aktiviteetit, kuten eräs nimeltä mainitsematon asia nimeltä maastojuoksu. Ai ette ole ennen kuulleetkaan moisesta? No minäpä kerron. Olen ollut 7 päivän aikana 3 kisoissa ja meillä on ollut kolmet treenit. Huomenna pääsen juoksemaan 8 mailin itsenäisen treenin, koska kisat oli perjantaina ja viikonloppuisin ei pidetä yhteisiä harjoituksia. Ei muuten tokikaan harmittanut eilen kun olin 31/252 ajalla 20:49, kun 30 parasta sai mitalin. Aina ei toki voi voittaa..

Senior pyramid!!

That sukkarusketus, though

Keltaisessa koulubussissa

Kylmä oli yhtäkkiä

jv:n lähtö. MSU Spartan Invitessa siis kilpailee varmaan 2000 juoksijaa eri sarjoissa, ettei ollut ihan pikku tapahtuma.

That schoolwork

Ilmoittauduin myös koripallojoukkueeseen ja meidän treenit alkoivat viime maanantaina. Pääosin ennen kauden alkua ollaan salilla, ja kun sinne menin oudokseltaan niin kyllä tiistaina jokaista lihasta särki. Keskiviikkona, joka on toinen koripallopäivä, ei treenejä sitten ollutkaan, koska meillä oli päällä tornadouhka, joka ei sitten kuitenkaan toteutunut, ja juoksimme maastojuoksutreenit urheilukentällä (20 kertaa kenttä ympäri). Eilen olin ps katsomassa SL Lionsin jenkkifutispeliä. Sääntöjä en oikein ymmärtänyt ja oli ihan tosi kylmä ja kaikki vaan huusi kannustusta, mutta kivaa oli. Ehkä menen joskus uudestaan..

Mutta jotta ei mene ihan urheiluksi, niin kerron teille, mitä tein tänään. Kuvia ei ole, koska elektroniikkaa ei saanut käyttää, mutta tänään oli YFU Oakland field post-arrival orientation. Ja siellä oli kyllä kivaa. Tapasin paljon ihmisiä erilaisista maista ja kulttuureista (jopa muutaman suomalaisen) ja nautin päivästä 'vertaisteni' kanssa. Päivän parhaat olivat:

1. Sain karkkipalkinnon, koska olin ryhmän ainoa, joka oli osallistunut kotitöihin pesemällä vessan.
2. Kirjoitin nimeni ruotsalaisen ryhmätoverin paperiin kohtaan *kotoisin samasta maasta*, koska osaan puhua ruotsia (close enough)
3. Opetin Tsekkiläisen Denniksen tekemään origamilinnun.
4. Lupauduin menemään pelaamaan jalkapalloa (soccer, ei football) vaihtareiden kanssa Noviin tässä joskus.
5. Pelasin moraalikompassia Chileläistä Victoria vastaan ja vastasin toteamuksiin kyllä tai ei, koska muita vaihtoehtoja ei ollut.
6. Osasin lukea tanskalaisen Jonaksen blogia vaikka se olikin tanskaksi, koska oon ruotsinkielentaitoinen tai jotain.

Sitten illalla tein Governmentinläksyjä Brianin kanssa. Koska kyllä en mitään siitä ymmärrä.

Eikai tässä muuta, kiitos korteista ja lahjoista, jotka ovat löytäneet tänne tällä viikolla.

Laivaan, laivaan.

Ruotsinlaivalle. Ja Ruotsiin suunnistamaan. Joko nyt? Juurihan siihen oli aikaa kuukausi. Ja suunnistusreissun jälkeenhän onkin enää yksi yö kotona, ja sitten alkaa matka kohti suurta maailmaa. Lähtien Helsingistä, jossa vietän yhden yön ennen lentokentälle menoa.

No, nyt olen nähnyt suunnileen kaikkia niitä kavereita, joita olin sopinutkin näkeväni, viimeisen kerran seuraavaan vuoteen. Vaikken kyllä jotenkin ole sitä vieläkään tajunnut. Vuosi on niin pitkä aika, ettei sitä hahmota. Ehkä tajuan asiat vasta ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa, jossa kukaan ei puhu kanssani samaa kieltä. Ystäväni lupasivat pitää yhteyttä minuun, mikä on toisaalta mukavaa, sillä silloin he eivät unohda minua. Niinkuin en minäkään heitä.

Viimeiset "suomipäivät" tosiaan vietän Ruotsissa suunnistamassa sinne kanssani lähtevien kavereiden kanssa. Kotiin tultuani minun on varmaan pakko aloittaa armoton pakkaaminen, sillä sitten ei voi enää ajatella että: "Kyllä minä sitten huomenna pakkaan" kun ei ole sitä huomista kotona, jolloin voisi pakata. Ja mitäs sielä koulutuksessa sanottiinkaan pakkaamisesta? ⎯ Pakkaa HYVISSÄ AJOIN ennen matkaa. Onneksi se on suhteelinen käsite.

*edit: Totesin että viikonlopun reissulle Ruotsiin on helpompi pakata kuin matkalle vuodeksi Amerikkaan. Mistähän mahtaa jouhtua...

  Joka tapauksessa olen nyt tehnyt suurimman osan tarvittavista shoppailuista ennen lähtöä (vain tuliaiskarkit puuttuu... ) ja jopa saanut toppavaatteet ja muutaman paidan laitettua lattialle siihen pinoon, joka lähtee mukaani Michiganiin. Aikaa bussin lähtöön on alle tunti, joten taidanpa lopettaa tähän tällä erää.

Sj-4

Lämpöö ja valoo.

Sitähän on tässä viimeaikoina piisannut ihan siihen asti, että lämpöhalvauskuolema on lähellä ja kyllä ei voi treenata kuin iltaisin kun ei enää ole niin tappavan kuuma..

maalaisromanttinen iltalenkkikuva (y)

Mutta niin, viikko on taas vierähtänyt nopeasti ja aikaa lentokoneen lähtöön Helsinki-Vantaalta on enää alle kaksi viikkoa. Se tuntuu hurjalta. Viime päivinä olen jutellut useaan otteeseen isäntäperheeni kanssa ja he todella tuntuvat olevan yhtä innoissaan kuin minäkin. On kiva todeta, että on odotettu vieras. Sen lisäksi olen ostanut isäntäperheelleni tuliaisia ja saanut varmistuksen lennoistani Yfulta. Nyt on siis varmaa, että olen yötä Dullesissa, mutta niin on varma sekin, että Dullesissa on yötä muitakin. Näiden lisäksi olen myös suunnistanut ja koonnut kuvia Suomesta, jotta voin sitten perillä näyttää niitä ja kertoa, millaista kotimaassani oikeastaan onkaan.

Viime viikolla olin tiistaina yhden parhaista kavereistani läksiäisissä. Hän lähti sunnuntaina kohti Mexicoa, ja on saamani tiedon mukaan pääsyt myös perille. Hänen toimiaan voipi seurata täältä [klik]. Lettukesteillä oli ihan hauskaa, ja näin siellä varmaan sellaisiakin ihmisiä, joita en olisi muuten nähnyt ennen lähtöäni. Ja muistin olla se ärsyttävä sitkeä vieras, joka ei lähde kulumallakaan.. Vietin hänen luonaan aikaa varmaan ainakin seitsemän tuntia, mutta se ei kuulemma haitannut. Enkä edes syönyt kakkia lettuja.

Niin, itsehän en ole luvannut minkäänlaisia läksiäisiä järjestää, joten ihmiset tulevat yllättäen katsomaan minua kotiini. Olen yllättävän tärkeä yllättävän monelle ihmiselle Yllättävän moni haluaa vielä nähdä minut ennen lähtöäni. Toisaalta on ollut kiva nähdä sellaisiakin ihmisiä, joita ei ehkä muuten näkisikään. Tänään (eilen) kylässä oli äitin kurssikaveri, ja (yli)huomenna tulevat kummitätini vaarini. Samana päivänä (torstaina) myös menemme muutaman kaverini kanssa viettämään 'läksiäisiä'. Siitäkin tulee varmasti hauskaa, enpä ole pitkään aikaan kunnolla viettänyt aikaa juuri sillä porukalla.

Tässä tilanne tällä hetkellä, Sj-13!!