3-5-8... 10!

Täällä minä edelleen olen. 6708 kilometrin päässä kotoa. Ja olen kiireinen. Elämääni rytmittää lähinnä koulu ja siihen liittyvät aktiviteetit, kuten eräs nimeltä mainitsematon asia nimeltä maastojuoksu. Ai ette ole ennen kuulleetkaan moisesta? No minäpä kerron. Olen ollut 7 päivän aikana 3 kisoissa ja meillä on ollut kolmet treenit. Huomenna pääsen juoksemaan 8 mailin itsenäisen treenin, koska kisat oli perjantaina ja viikonloppuisin ei pidetä yhteisiä harjoituksia. Ei muuten tokikaan harmittanut eilen kun olin 31/252 ajalla 20:49, kun 30 parasta sai mitalin. Aina ei toki voi voittaa..

Senior pyramid!!

That sukkarusketus, though

Keltaisessa koulubussissa

Kylmä oli yhtäkkiä

jv:n lähtö. MSU Spartan Invitessa siis kilpailee varmaan 2000 juoksijaa eri sarjoissa, ettei ollut ihan pikku tapahtuma.

That schoolwork

Ilmoittauduin myös koripallojoukkueeseen ja meidän treenit alkoivat viime maanantaina. Pääosin ennen kauden alkua ollaan salilla, ja kun sinne menin oudokseltaan niin kyllä tiistaina jokaista lihasta särki. Keskiviikkona, joka on toinen koripallopäivä, ei treenejä sitten ollutkaan, koska meillä oli päällä tornadouhka, joka ei sitten kuitenkaan toteutunut, ja juoksimme maastojuoksutreenit urheilukentällä (20 kertaa kenttä ympäri). Eilen olin ps katsomassa SL Lionsin jenkkifutispeliä. Sääntöjä en oikein ymmärtänyt ja oli ihan tosi kylmä ja kaikki vaan huusi kannustusta, mutta kivaa oli. Ehkä menen joskus uudestaan..

Mutta jotta ei mene ihan urheiluksi, niin kerron teille, mitä tein tänään. Kuvia ei ole, koska elektroniikkaa ei saanut käyttää, mutta tänään oli YFU Oakland field post-arrival orientation. Ja siellä oli kyllä kivaa. Tapasin paljon ihmisiä erilaisista maista ja kulttuureista (jopa muutaman suomalaisen) ja nautin päivästä 'vertaisteni' kanssa. Päivän parhaat olivat:

1. Sain karkkipalkinnon, koska olin ryhmän ainoa, joka oli osallistunut kotitöihin pesemällä vessan.
2. Kirjoitin nimeni ruotsalaisen ryhmätoverin paperiin kohtaan *kotoisin samasta maasta*, koska osaan puhua ruotsia (close enough)
3. Opetin Tsekkiläisen Denniksen tekemään origamilinnun.
4. Lupauduin menemään pelaamaan jalkapalloa (soccer, ei football) vaihtareiden kanssa Noviin tässä joskus.
5. Pelasin moraalikompassia Chileläistä Victoria vastaan ja vastasin toteamuksiin kyllä tai ei, koska muita vaihtoehtoja ei ollut.
6. Osasin lukea tanskalaisen Jonaksen blogia vaikka se olikin tanskaksi, koska oon ruotsinkielentaitoinen tai jotain.

Sitten illalla tein Governmentinläksyjä Brianin kanssa. Koska kyllä en mitään siitä ymmärrä.

Eikai tässä muuta, kiitos korteista ja lahjoista, jotka ovat löytäneet tänne tällä viikolla.

Valmennusta ja viimeinen kunnon koulupäivä.

Tänään se oli. Viimeinen kunnon koulupäiväni lukiossa täällä Suomessa seuraavaan lähes puoleentoista vuoteen. Tuntuu jännitävältä, hienolta, haikealta, ihanalta, vapauttavalta ja toisaalta myös hieman pelottavalta, kaikelta tältä samaan aikaan. Mutta samalla olen niin onnellinen siitä, että koulua on jäljellä enää vain kuuden päivän koeviikko, kokeidenpalautuspäivä ja kevätjuhla. Siis yhteensä kahdeksan päivää. Ja sitten alkaa loma, jonka loppupuolella lähden kauas pois.

No, kuten otsikosta ehkä huomaakin olin viikonloppuna vaihtarivalmennuksessa, jonka Yfu järjesti kaikille vaihto-oppilaiksi syksyllä lähteville. Siellä oli muistaakseni 135 nuorta joista 60 oli lähdössä Yhdysvaltoihin. En ollut koskaan ajatellut, että meitä olisi niin paljon. Mutta kaikki olivat todella mukavia, tai ainakin he, joiden kanssa puhuin olivat todella ihania ja avoimia sekä iloisia ihmisiä. Sinänsä sääli, etteivät vaihto-oppilaat loppujen lopuksi kovinkaan paljoa ole tekemisissä toistensa kanssa. Vaikka toisaalta se lieneekin ihan itsestäkin kiinni.

Valmennuksessa meille kerrottiin moneen kertaan, mitä vahto-oppilasvuoden aikana ei saa tehdä. Nyt siis tiedän, eeten esimerkiksi saa tulla raskaaksi tai viettää koko kesää rannalla poikien kanssa. Eipä silti, en olisi kumpaakaan tehnyt vaikka minua ei olisi kiellettykään. Vähän minulle jäi koulutuksesta auki, mitä vaihtovuonna saa tehdä: ehkä kaikki mitä ei ole erikseen kielletty on sallittu. Joka tapauksessa sain kyllä koulutuksesta paljon irti: etenkin siitä osasta, jonka piti yhdysvaltalaissyntyinen ja englantia äidinkielenään puhuva mieshenkilö, jonka nimen olen jo ehtinyt unohtaa. Hän opetti meille smalltalkia ja kontaktin ottamista ihmisiin. Siis juuri niitä asioita, joissa olen huono tai ainakin heikkotasoinen.

Tässäpä vielä kuva, joka kiteyttää hyvin fiiliksiäni:

Perheestä.

Sain siis jo aika kauan aikaa sitten tietää host-perheestäni. Se oli ihan tavallinen äidinkielentunti, jolla oli lisäkseni ehkä sellainen noin 16 oppilasta. Oli ehkäpä jokin maalikuun loppupuolen päivä, ulkona muistaakseni paistoi aurinko. Siinä sitten tylsistyttyäni, kuten niin usein aiemminkin, avasin puhelimeni ja kävin läpi facebookin ja instagramin ja sitten avasin sähköpostin ihan vain poistaakseni kaikki turhat facebook-sähköpostit. Ja siellä se oli: viesti yfulta. Aiheena luki isäntäperhetiedot/Maiju. Kirjaimellisesti vapisten avasin viestin ja luin sen.

Host-perheeseeni kuuluivat viestin mukaan isä, äiti ja vuotta nuorempi veli. Paikka oli pieni (kotikaupunkiani roimasti suurempi kuitenkin) kaupunki melko lähellä Detroitia, Michiganissa.  Myöhemmin sain myös tietää host-vanhemmiltani, että minulla on veljeni, Brianin, lisäksi viisi muuta vanhempaa sisarusta jotka eivät enää asu kotona ja että host-äitini vanhemmat ovat lapsina muuttaneet Amerikkaan Suomesta ja että he asuvat suomalaisessa yhteisössä ja jopa puhuvat hieman suomea.

Siitä äidinkielentunnista tulikin sitten hieman erilainen kuin muista. Heti luettuani viestin halusin jakaa sen vieressä istuvalle ystävälleni, joka pahaksi onneksi oli juuri vastaamassa opettajan kysymykseen. Kun keskeytin hänet, opettaja kysyi minulta, mikä on hätänä ja jaoin informaation saman tien koko luokalleni. Lopputunti ja oikeastaan koko loppupäivä menikin sitten Googletellessa kaikkea mahdollista tietoa uudesta 'kotikaupungistani'.

Siitä lhtien olenkin sitten pitänyt yhteyttä perheeseeni. He vaikuttavat äärettömän mukavilta, enkä oikeastaa jaksaisi odottaa heidän tapaamistaan, vaikka onhan täällä Suomessakin vielä paljon kaikenlaista ennen lähtöä. Esimerkiksi Yfun koulutusviikonloppu Virroilla tänä viikonloppuna.

Odotan.

Olen Maiju. 16-vuotias nuori nainen lähdössä vuodeksi Yhdysvaltoihin. Jaa että jännittääkö? Totta kai. Mutta samalla olen aivan sanoinkuvaamattoman innoissani. Uskon että vuodesta tulee kaikin puolin ikimuistoinen ja toivottavasti saan vuoden aikana uusia ystäviä, joihin voin pitää yhteyttä koko elämäni ajan.
Tiedän jo, minne menen. Kohteena on Michiganin osavaltio ja tulen asumaan melko lähellä Detroitia. Lähtöpäivä varmistunee 17.5., kun meillä Yfun kautta vaihtoon lähtevillä on lähtövalmennus. Siihen on aikaa vain alle kolme viikkoa ja sitäkin odotan innolla.