Thanksgiving

Nyt voin sitten viraallisesti sanoa että olen viettänyt Thanksgivingin niinkuin se ilmeisesti kuuluu, eli syönyt itseni täyteen kalkkunaa ja perunamuusia (ja vihreitä papuja - rakastan vihreitä papuja, jotka ovat muuten ranskaksi les haricots verts (kyllä, tämä oli fun fact -informaatio)). Jätettäköön kuitenkin mainitsematta, että emme syöneet illallista oikeana päivänä eli torstaina, vaan keskiviikkona, sillä hostisäni oli töissä torstaina. Meillä ei siis ollut koulua tällä viikolla kuin maanantaina ja tiistaina. Aivan, melkein unohdin jälkiruuan, kurpitsapiirakan, joka näin sivumennen sanoen on erinomaisen hyvää, vaikka ehkä kuulostaakin hiukan kummalliselta.

Torstaina kävimme sitten hostisäni työpaikalla, eli paloasemalla toisessa kaupungissa noin puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa, tervehtimässä palomiehiä, jotka joutuivat olemaan töissä THanksgivingin. Täällä (en tiedä, miten homma toimii Suomessa) palomiehet ja kaikki siitä ylöpäin kulkevat arvonimet menevät töihin kello 8am ja pääsevät kotiin seuraavana päivänä samaan aikaan. Oltiin asemalla pikku hetki siinä illan suussa ja sitten lähdettiin Black Friday - shoppailemaan siihen aika lähelle kauppakeskukseen, jossa ei vielä siinä kohtaa ollut ihan kauheasti ruuhkaa. Ja kyllä olette oikeassa, tämä tapahtui torstaina, ei perjantaina, kuten voisi olettaa, mutta kaupat on auki koko torstain ja perjantain välisen yön ihan vaan koska joulusesonki alkaa. Ei kuitenkaan oltu koko yötä, vaan tultiin kotiin nukkumaaan ja seuraavana aamuna lähdettiin, hostisän tultua kotiin, uudelle kierrokselle. Sitten Brian meni johonkin maastojuoksujuttuun vähäksi aikaa ja minä chillailin kotona kun hostvanhemmat lähtivät vielä ulos illaksi.

Ja mitäs tossa viikolla nyt sitten tapahtui? Tuskin mitään kovin kummallista, kun en muista. Paitsi että leivoin korvapuusteja koska olin yksin kotona enkä halunnut nukkua, koska ulkona tuuli. On muuten pelottavaa, kun on yksin ja tuuli narisuttelee taloa ja suoraan sanottuna tuntuu siltä, että talo hajoaa ihan justiinsa. Toinen päivän nice-to-know tieto on muuten se, että täällä talot rakennetaan niin, että kadulle näkyvä julkisivu on mahdollisimman nätti ja sitten kaikki talot on takapihan puolelta rumia ihan pliisuja ja käytännössä kopioita toisistaan. Kerrotaan nyt sitten vielä sekin, että taloissa on täällä kokolattiamatot, joiden imuroiminen on suurinpiirtein yhtä hauskaa kuin vessa peseminen, joka suoritetaan joka lauantai (kyllä, tänään on lauantai). 

Tuntuu hassulta, että joululomaan on oikeasti vain kolme viikkoa ja niin vain alkaa vaihtovuoden puolivälikin kolkutella ovella. Hui. En siis sano, etten tahdo palata kotiin, sillä kun aika on niin luulempa tulevani kotiin mielellänikin, mutta on se kumma kun päivät vaan seuraavat toisiaan ja aika kuluu kuin siivillä. 

Toivottavasti selvisitte tästä kuvattomasta ja kuollettavan tylsästä ajatusoksennuksesta, jonka pilkutus ei oo kohdillansa ja joka ei suurimmalta osalta tee minkäänlaista järkeä..

Terveiset Suomeen.

(Ei otsikkoa)

Jottei elämä olisi turhan yksinkertaista niin maanantai-illan harjoituksissa sain sitten kuulla, että yksi tytöistä on päättänyt, ettei tahdokaan olla koripallojoukkueessa, mikä tarkoitti siis suomeksi, että minulle on paikka! Eli nyt on olemassa mahdollisuus, että saatan jopa jossakin pelissä päästä kääntymään kentällä (so happy). Näin ensimmäisen treeniviikon jälkeen olen jo nyt tosi iloinen, että pääsin joukkueseen, sillä kaikki on tosi kannustavia, vaikken minä todellakaan kovin hyvä koripallossa ole. Joka päivä oppii uutta kuitenkin.

Jokatapauksessa palatakseni noin yleisellä tasolla elämääni täällä Yhdysvalloissa kerrottakoon, että tosiaan olin siellä XC banquetissa viime sunnuntai-iltana. Se oli noin puolen tunnin ajomatkan päässä South Lyonista yhdessä ravintolassa erillisessä tilassa, jossa oli vain joukkue ja vanhemmat/sukulaiset, jotka olivat tulleet katsomaan. Syötiin ruokaa (joka oli muuten aika pahaa, ollakseni rehellinen, tai lähinnä aika mautonta) ja kuunneltiin puheita, joita erinäiset henkilöt pitivät enemmän tai vähemmän mielellään tai velvollisuudesta. Sitten meidät kaikki juoksijat palkittiin, itse sain varsity letterin ja iron horsen (kuvassa) juostuani kaikki kilpailut alusta loppuun varsityssä, scholar athlete -mitalin koulumenestyksestä kauden aikana, commitment to excellence -plaketin käytyäni kaikissa harjoituksissa ja kisoissa ja mitalin Mackinac Islandin ympärijuoksemisesta.

Lisäksi jokainen Senior sai viltin ja pienen muistopullon, joka oli siis Junioreiden suunnittelema lahja Senioreille. Pullo (kuvassa) sisälsi multaa kotiratamme Island laken kamalimmasta ylämäestä, jota kaikki vihaavat, kiven samalta radalta ja spiken, joka on siis ikäänkuin nastarin (#vainsuunnistusjutut) nasta. Mielestäni toi oli kyllä tosi kiva idea, ja se viltti on ihana ja lämmin.

Siitä pääsemmekin seuraavaan aiheeseen eli täällä on LUNTA ja KYLMÄ. Yleensä lunta ei vielä tähän aikaan vuodesta ole ja viikonloppuna se todennäköisesti sulaakin pois, mutta silti, juuri tällä hetkellä kun katson ikkunasta ulos näen valkean peitteen maan päällä ja lämpötila on jossakin 25°F (-4°C) kieppeillä.

Aamulla kouluun lähdettäessä lasiovi (=ovi ulko-oven ulkopuolella, jotta ulko-ovea voi pitää kesällä auki eikä sisälle tule mitään ylimääräistä) on jäässä. Myös auton tuulilasi on jäässä, mikäli se ei ole ollut tallissa, mikä tarkoittaa lisäminuutteja lähtemiseen, joka usein on muutenkin aika hidasta. Täällä ei autoissa ole talvirenkaita, joten teillä kulkeminen oli aika pelottavaa, kun tuntui että auto koko ajan sutii johonkin suuntaan. Brian vaikutti kuitenkin aika varmalta, ja kun olimme eilen jakamassa jotakin mainoksia postilaatikoihin, niin kyllä se aika hyvin osasi parkkeerata auton niin lähelle postilaatikoita, että sain ikkunasta laitettua mainokset laatikkoon.

Tiistaina vietin erinomaisen Governmentin tunnin väitellen Mr. Simovskin kanssa siitä, kuuluuko Suomi Skandinaviaan vai ei. Kyllä olen sitä mieltä, ettei kuulu, mutta kyllähän minä silti ihmisten mielestä näytän skandinaaviselta, vaikken Skandinaviasta olekaan. Mutta ei Mr. Simovskikaan näytä makedonialaiselta, vaikka Makedoniasta onkin. JOka tapuksessa hän googletti Suomen, eikä siltikään myöntänyt, ettei Suomi ole Skandinaviaa. Löysin kuvan (alla), joka selittää maantiedon. Näille kyllä täällä opetetaan Skandinavia yhtenä könttinä, ja muutenkin Euroopan maantieto ontuu ja pahasti, mikä tuntuu vähän hassulta, kun itsehän muistan edelleen Väli-Amerikan pikkuvaltiot ulkoa, koska ne piti opetella kahdeksannella (?) luokalla. Ai niin - eihän nää täällä edes tiedä, mikä noista on SUomen lippu.

ENsi viikolla on THanksgiving, eli koulua on vain kahtena päivänä. Aamen. Tästä sitten alkaa viraallisesti Holiday season ja koko keväänkin ajan on lomia aina muutaman viikon välein, eli aika alkaa kulua kuin siivillä (kuulemma). Itse olen vähän skeptinen sen sihteen, että koulu menisi muka nopeasti, mutta odotan kyllä innolla elämäni ensimmäistä kalkkunajuhlaa ja myös joulua.

Eipä muuta täällä erää. Paitsi että tänään loppui toinen Marking period koulussa eli kolmasosa kouluvuodesta on takana, mikä tuntuu aika hurjalta.