Kadonnutta Suomea etsimässä.

Empä kyllä nyt muista, mitä kirjoitin viikko sitten, mutta kertailen nyt vähän, mitä viikon aikana on tapahtunut ennen kuin oma pehmoinen peti kutsuu..

Viikolla nyt ei varsinasesti tapahtunut mitään kovinkaan kummallista, paitsi että kärsin pienoissydäkohtauksen kun Governmentintunnin puolivälissä perjantaina opettajalle soitettiin ja minut pyydettiin kansliaan (mikä on harvemmin hyvä merkki). Kansliassa minulle kuitenkin kerrottiin, että olen saanut rehtorilta luvan siirtyä Algebra 2:sta astetta korkeampaan matematiikkaan eli Pre-Calculukseen, joka onkin jo nyt kahden oppitunnin jälkeen osoittautunut enemmän haastavaksi ja enemmän mielenkiintoiseksi.

Viikonloppu olikin sitten ikimuistoinen. Maastojuoksujoukkue teki vuosittaisen matkansa U.P:lle eli Pohjois-Michiganiin. Joukkueen keskuudessa sitä kutsuttiin nimellä SOO, minkä alkuperästä en ihan saanut selvyyttä. Joka tapauksessa oli ihan mahtava reissu erinomaisessa seurassa.

Sault Sainte Mariessa oli molemmat liput salossa, koska oltiin ihan rajalla.

Matka alkoi perjantaina heti koulun jälkeen. Ensimmäisenä bussissa vaihdettiin Goodie Bagit, eli pienet lahjapussukat etukäteen arvotulle salaiselle ystävälle. Tyypillisesti ne sisältävät karkkia ja ehkä jotakin suolaista naposteltavaa sekä joku pieni yllätys. Itse neuloin lapaset Lealle, ja hän piti niistä kovasti. Perjantaina Istuttiin bussissa melkein kuusi tuntia, välillä pysähdyttiin pienelle lenkille ja syömään Gaylordissa. Vettä tuli kuin juuri sieltä, ja sateesta muodostuikin viikon johtava teeema, sillä joka päivä taivas muisti meitä kaatamalla vettä niskaamme kuin saavista.

Yritettiin kuvata mutaa, mutta se ei oikein näy..

Maisemia

ihankuin Suomessa! 

Kelpasi tällä radalla maisemien puolesta juosta!

Lauantaina suunnattiin sitten vielä pari tuntia pohjoiseen Mackinaw Citystä, eli siitä kauoungista, jossa yövyimme molemmat yöt. Paikan nimi oli Sault Sainte Marie ja kilpailu oli nimeltään Elks Invitational. Kilpailupaikka oli kuvankaunis ja oikeastaan muistutti suuressa määrin Suomea, mikä sai minut tuntemaan melkoista koti-ikävää, mutta onneksi oli kaikki ne ihanat maastojuoksuihmiset ympärillä. Oma juoksu nyt ei mutaisissa ja sateisissa olosuhteissa oikein kulkenut. Loppusijoitus oli 18, mutta kaukana South Lyonin nopeimmista. Jalkani on edelleen kipeä, mikä olennaisesti luonnollisestikin vaikuttaa juoksemiseen. Tänään tosin juoksu kulki paremmin, mutta huomenna menen Trainerin puheille ja luultavasti joudun lepuuttamaan muutaman päivän, ei sillä että jalkani siitä paranisi.

Mackinaw Bridge - ainut paikka jossa voit ajaa autolla niemeltä toiselle Michiganissa.

Kyllä, se on järvi.

Mackinac Island - ei autoja, vain hevoskärryjä

Sunnuntaina oltiin sitten Mackinac Islandilla, joka on pieni saari Makinaw Cityn edustalla Lake Huronissa. Saari on tunnettu turistikohde, sillä sillä ei ole ainuttakaan autoa; vain hevoskärryjä. Rakennuksetkin on vähän vanhanaikaisia, mutta tosi kauniita. Asukkaita saarella on suunnilleen 500. Maastojuoksujoukkue juoksi saaren ympäri (8 mailia) ja jokainen, joka teki sen pysähtymättä tulee saamaan lähitulevaisuudessa mitalin. Itse siis myöskin kuulun tähän ryhmään. Toinen asia, josta Mackinac Islan on tunnettu on Mackinac Fudge, eli toffee, jota ostetaan suurina viipaleina (7 dollaria/kpl) ja joka on tosi makeaa, mutta ainakin kirsikan ja suklaanmakuinen oli tosi hyvää. Sunnuntaina paluumatkalla bussissa jokainen söikin sitten toffeeta uusi huppari tai collegepaita päällään, sillä olimme melkein pakotetut ostamaan jotakin lämmintä päällepantavaa, kun kaikki tavarat olivat läpimärkiä kaatosateen ja saarelle kulkevan lautan jäljiltä. Eipä silti, itse löysin kivan hupparin, joka kertoo suurten järvien nimet.

Tänään oli Homecoming meet ja Senior night, koska tänään oli kauden viimeinen Dual meet, eli kahden joukkueen välinen kilpailu. South Lyon kohtasi South Lyon Eastin kotiradallamme Island lakella. Toisin sanoen siis juoksimme kavereitamme vastaan, sillä SL ja East harjoittelevat yhdessä. Kisan jälkeen Coach Dave piti jokaiselle Seniorille pienen puheen ja meidät kukitettiin. Minä sain kuulla olevani koko joukkueen 'Favorite Finn' ja tehneeni suuren vaikutuksen motivaatiollani ja nopeudellani heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ja koko hommahan pättyi tietysti  Apple Cideriin ja donitseihin. Vanhemmat olivat myös tehneet jokaiselle joukkueen jäsenelle oman Homecoming signin, eli kyltin, jossa oli kuvia ja tekstejä ja myös minun hostvanhempani olivat tehneet minulle kyltin. Rata, jota juoksimme oli reunustettu kylteillä, joita oli melko paljon, sillä poikienkin homecoming meet oli tänään samassa paikassa. Tämä oli minulle yllätys, mutta mielestäni aika hauska idea..

Homecoming signs

Pitäisi varmaan kirjoittaa useammin niin ei olisi kauheasti asiaa aina kerralla.

Kiireisen elämän keskeltä.

Kyllä nyt on Homecoming takana ja Soo eli XC:n Mackinac Island trip edessä. Ja tekemistä tuntuu olevan joka päivä aina vaan enemmän kun edellisenä päivänä.

Viime viikonloppuna oli siis Homecoming. Perjantai-iltana olin katsomassa jenkkifutispeliä ystäväni Julien ja hänen ystäviensä kanssa. South Lyon voitti. Puoliajalla eli toisen neljänneksen jälkeen esiteltiin ensin Homecoming Court eli jokaiselta vuosikurssilta valittu prinsessa ja prinssi ja lopulta kruunattiin Senior King and Queen. Nämä olivat siis äänestyksen tulosta, eivät yksittäisten ihmisten päätöksiä.

Oikeastaan Freshman, Sophomore ja Junior prinssi ja prinsessa julkistettiin jo aiemmin viikolla ja esiteltiin ensimmäisen kerran perjantaina päivällä assemblyssä (jonka suomenkielisestä nimestä en aio edes heittää arvausta). Assembly oli kuitenkin sellainen yleinen sekoilu, jossa koko koulu kerääntyi Main Gymiin vuosikursseittain ja sitten pompon- ja cheerleadertytöt esiintyivät ja urheilujoukkueiden kapteenit esiteltiin jne. Yllätyksenä jenkkifutisjoukkueen valmentaja sai jonkun 'viikon valmentaja' -palkinnon, jonka luovutti Detroit Lionsin (joka on siis jenkkifutisjoukkue) maskotti (jonka nimeä en enää muista).

SENIORS

Meidän koulun maskotti. Leijona on yllättävä valinta, kun miettii, että kaupungin nimi äännetään niinkuin  Lion.

Cheerleaderit olivat saaneet futispojatkin mukaan stuntteihin - oli aika hienon näköistä!

Lauantaina ennen tansseja oli sitten XC Meet, mikä ei varmasti enää tässä kohtaa yllätä ketään. Täällä kertaa suuntana oli Centerline Invitational juuri Detroitin ulkopuolella. Nämä kisat menikin hyvin Hyvin tasaisella radalla High Schoolin pihassa. Loppusijoitus oli 5. ja meidän joukkue voitti joukkuekilpailun. Cross countryssä säännöt menee siis niin että juokset niin kovaa kuin jaksat ja saat sijoituksesi perusteella joukkueellesi pisteitä. Mitä vähemmän pisteitä, sitä parempi sjoitus tai jotain, en oo itsekään ihan selvillä..

Voittajafiilis.

Joku äideistä on ottanut asiakseen laittaa jokaisen SLHS:n juoksijan kaapinoveen tsemppijulisteen aina ennen meetiä :)

 Lauantai-iltana oli sitten Homecoming Dance, eli käytiin Connorin (joka siis on se poika Governmentin luokaltani) kanssa syömässä ja sitten mentiin yhdessä Homecomingiin, joka siis pidettiin koululla Commonsissa, mikä tarkoittaa aulaa tai sitä tilaa, jossa syödään peanut butter&jelly -sandwichejä lounaaksi. (Just kidding - en tykkää peanut butterista.) Connor ei kuitenkaan osannut tai halunnut tanssia, joten aika nopeasti oltiin molemmat omien kavereittemme kanssa. Mutta kyllä siellä ihan hauskaa oli. Meininki oli vähän sama kuin KLL:n diskossa, eli ei nyt päätä huimannut (kaikella rakkaudella suunnistajat).

Sunnuntaina käytiin paikallisella festivaalilla, Pumpkinfestilla. Kun kysyin, miksi sitä vietetään, niin sain vastauksen että ihan vaan siksi että voidaan juhlia. Eikai siinä sitten mitään. Kurpitsoja oli paljon ei kokoisia ja näköisiä. Toki oli paljon muutakin, mitä maanviljelijät myi ja söin varmaan elämäni ensimmäisen corn dogin, joka on vähänkuin hotdog, mutta nakin ympärillä on leivän sijasta apistettua maissitaikinaa, joka maistuu aavistuksen makealta ja on tosi, tosi hyvää.

Liikenne oli poikki, koska tämä seisoi suurimmassa risteyksessä,  mitä kaupungista löytyy.

Sellaista tänne South Lyoniiin tällä hetkellä kuuluu. Ai niin - se vielä että opettajat yrittävät koulussa siirtää mut toiselle matematiikankurssille, joka on vaikeampi kuin tämänhetkinen. Tällä hetkellä kuitenkin opo on kapulana rattaissa. Govermentista en vieläkään ymmärrä mitään..

Let's just panic guys

Kerrotaan asiat nopeasti ja tehokkaasti. *kirjoittaa kolme sivua* Hups. *poistaa 3 neljäsosaa* Huokaus. Tätä tää meidän ryhmätyö on ollut ja huomenna pitäs olla valmista. Ei, en mäkään keskustelis muiden ryhmäläisten kanssa. Paitsi että muistan toki korjata sen ulkomalaisen vaihto-oppilaan virheet. Sitä se meidän enkunopiskelu on.

'So are you planning to go to Homecoming?'
'I guess so, if I find some people to go with.'
'Well would you go with me then?'

Ujo nyökkäys. 'Sure.'

Kyllä. Sitä äänekästä ja aksentillista suomalaista vaihto-oppilastakin pyydettiin Homecoming-tansseihin. Ja se sanavalmis suomalainen hämmentyi kovasti. Kysyjä oli se avulias poika Governmentin tunnilta. Ei ollut vaihtoehtoja. Mutta oon oikeestaan tosi iloinen.

Ja niin. Olen viralllisesti injured. Jalkani (etureiden yläosa + reiden sisäosa + polvi ajoittain) on sairas ja se pitää saada kuntoon. Trainer person oli kuitenkin sitä mieltä että jään henkiin. Ja että mahdollisesti myös juoksen lauantaina aamupäivän kilpailun. Siitä olen iloinen, koska tänä aamuna kirjaimellisesti ryömin alas portaita, kun oli 'vähän' lihaskireyttä, vaikka olen kyllä venytellyt kuin hullu, ettei sen puoleen.

Tänään oli harjoitusten (en siis juossut, mutta oli paikalla) jälkeen team bnding, eli mentiin kaikki yhden tytön luokse for tie dye & sundaes. Värjättiin t-paitoja ja syötiin jäätelöä. Oli kivaa.

Tälläinen pikainen tähän väliin. Kello on 8.09 pm ja mun nukkumaanmenoaika ehkä meni jo (itse asettamani). Toinen hups. PS leivon huomenna karjalanpiirakoita.