Eilen se sitten oli. Mun viimeinen nuortenilta täällä Suomessa. Ensi viikolla menen suunnistuksen Sm-kisoihin, joten en pääse viettämään viimeistä nuorteiltaa. Joskus on tehtävä valintoja..
Tajusin viikko sitten perjantaina, että hei, jo tämä saattoi olla viimeinen nuortenitani. Viimeinen kerta kun istun seurakuntakeskuksen sohvalla ja nauran kavereitteni kanssa. Viimeinen kerta kun soittelen seurakuntakeskuksen flyygeliä tai kuuntelen kitaransoittoa täällä Suomessa. Viimeinen kerta puoleentoista vuoteen.
Se tuntui tavallaan aika surulliselta. Tai ehkä 'surullinen' on väärä sana. Mieluummin haikealta. Toisaalta on ikävää jättää kaikki kaverit tänne Suomeen ja vain lähteä vuodeksi 'jonnekin'. Mutta toisaalta en odota mitään niin paljon kuin lähtöä. Veikkaan että juuri tämä vaihe on odottamisessa ehdottomasti pahin: kaikenlaista 'viimeistä' tapahtuu. Ja nyt ollaan jo niin lähellä lähtöä (79 päivää) että asiat myös ajattelee viiimeisinä ennen sitä. Ensi viikonlopun sm-kisat ovat viimeiset ennen lähtöä ihan niinkuin kolmen viikon päähän sijoittuva kevätjuhlakin.
Toisaalta haluaisin jo lähteä. Tuo vajaa kolme kuukautta tuntuu joksenkin kiduttavan pitkältä ajalta. Mutta toisaalta olen odottanut käytännössä koko ikäni sitä päivää, kun pääsen lentokentälle matkalaukussa se osa elämääni, minkä voin ja haluan mukaani ottaa. Ja kolme kuukautta on siihen verrattuna hyvin lyhyt aika. Ja eikös se ole niin että hyvää kannattaa odottaa? Ehkäpä minun täytyy vielä täysillä nauttia jäljellä olevista päivistä kotimaassani tuttujen ihmisten kanssa.
My exchange year in Michigan 2014-2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti