Seikkailua Ruotsissa ja viimeinen yö kotona.

Huone on kuin se surullisen kuuluisa hävityksen kauhistus. Kaikki vaatteet ja laturit ja muutkin tarpeelliset ja vähän vähemmän tarpeelliset tavarat lojuvat lattialla ja sängyllä sen mukaan, ovtko ne mahdollisesti lähdössä mukaan vai eivät. Osa tavaroista on jo nyt ylipursuavassa matkalaukussa ja jotkin Ruotsista kotiutuneet vaatteet odottavat yhä pesukonevuoroan kodinhoitohuoneen lattialla. Tätä kuvaa vain yksi sana; KAAOS. Ja tämä tarkoittaa vain yhtä asiaa: viimeiset hetket kotona alkavat olla käsillä, eikä PAKKAAMISTA voi enää vierittää huomiselle.

Ruotsin reissu oli raskas ja vähäuninen. Uni ei meinannut millään tulla ensin laivalla, sitten bussissa, sen jälkeen pellolla puolijoukkueteltassa ja lopulta kotimatka kuluikin torkkuessa. Oma suunnistus meni suurin piirtein kohdalleen, mikä oli mukavaa: olihan kyseessä viimeinen suunnistukseni seuraavaan kymmeneen kuukauteen (ainakin ehkä...).  Suunnistuskilpailu oli siis nuorten Tiomila, missä poikien lähtö tapahtuu klo 03.00 yöllä ja tyttöjen klo 05.30 aamulla. Siinä osasyy yöunien vähyyteen. Kuitenkin oli äärimmäisen hauska reissu, ja tutustuin matkalla useampiinkin uusiin ihmisiin. Erityisen mukavana täytyy mainita se, että tutustuin erääseen tyttöön, joka kotiutui alkukesästä vaihto-oppilasvuodeltaan. Hän osasikin antaa joitakin hyviä 'vinkkejä'. ⎯ Kiitos niistä!

Hiihdä oikealla. Joku voisi ottaa tämän loukkauksena etenemisnopeuttaan kohtaan..

Varsinainen seikkailu oli kuitenkin se paluumatka kisapaikalta kohti Tukholmaa ja laivaa, sillä bussimme hajosi matkalle. Täysi paniikki iski etenkin itseeni, kun tiedostin ajan ennen lähtöäni USAhan käyvän äärimmäisen vähiin, mikäli myöhästymme laivasta. Suunnistaja kuitenkin auttoi suunnistajaa, ja pääsimme ajoissa satamaan muiden suunnistajien busseissa. Kiitos heille avusta.

Kotiin tultuani tein kaikenlaista pientä. Esimerkiksi kävin valokuvaamassa kotikaupunkiani ja auttamassa veljeäni keräämään kasviotaan (hän kerää kasvit, minä autan tunnistamisessa). Nyt sitten olenkin tässä, lattialla istumassa tavarameren keskellä onnellisen epätietoisena siitä, mitä kaikkea matkaani mukaan ottaisin. Toisaalta kuitekaan ei ole mitään syytä panikoitua; sitä mitä Amerikasta ei saa, sitä ei tarvitse. Luulisin. Paitsi ruisleipää.

Sj-alle 2, viimeinen yö kotona edessä. Huomenna matkalle kohti Helsinkiä ja suurta maailmaa.