Prom & Chicago

Tervehdys taas, rakkaat lukijani. On mennyt 2 viikkoa siitä, kun viimeksi kirjoitin (hups), ja koulu alkaa mulla täällä Amerikassa olla ohitse. Olen kahden viikon päässä kotiinlähdöstä, ja juurikin tänään aloitin pakkaamisen. Ei, en tykkää jättää asioita viime tippaan, joten mielummin aloitin huoneeni siivoamisen nyt, ja teen sitä pikku hiljaa, kuin aloitan sen päivää ennen kuin mun pitää olla lentokentällä. Lisäksi olen itse asiassa aika innoissani siitä, että pääsen takaisin Suomeen. Koska vaikka täällä onkin ollut tosi kivaa, ja tykkään kovasti kavereistani täällä, ei mikään voita kotimaata, äidinkieltä ja sumalaista kotiruokaa. Olen korviani myöten täynnä Subwaytä ja Mac'n'Cheese illallisia. Tahdon lihapullia ja perunamuusia. Tai pinaattilettuja. Tai ruisleipää vanhalla kunnon Oltermanni-juustolla.

Nyt riittää kuitenkin valitus. Tässä toukokuun viimeisinä päivinä on nimittäin tapahtunut paljon, ja tulinkin kertomaan teille Promista ja päiväretkestämme Chicagoon (olen viimeinkin oppinut kirjoittamaan paikan nimen)

Ensin Chicago. Tämä siis oli ex tempore -retki, koska mulle luvattiin, että mennään käymään Chicagossa, ja pitkään vaikutti siltä, ettei mennäkään. Eilen (lauantai) kuitenkin sitten lähdettiin aamusella ajelemaan ja tultiin illalla kotiin. Matkaa Chicagoon on sellainen nelisen tuntia, joten aikaa itse kupungissa ei ollut ihan kauheasti. Lisäksi ilma oli aika onneton, satoi vettä, tuuli, ja lämpötila huiteli siinä 10 asteen tietämissä, iltapäivällä oltiin jo kymmenen alapuolella.

Tästä kuvasta näkee, että pilvet oli aika matalalla, eikä siksi kannattanut mennä korkeisiin rakennuksiin katsomaan näköaloja; eihän sieltä mitään olisi nähnyt. Käytiin kuitenkin katsomassa kuuluisaa... Papua?... Kukaan ei tuntunut tietävän tuon peilimonumentin oikeaa nimea, kaikki vain kutsuivat sitä pavuksi. Ja siltähän se näyttikin. Oli kuitenkin aika jännä nähdä kaupungin peilikuva tuossa pallossa (vaikkei se ihan pallo olekaan), tykkäsin!

Ja mitäs muuta me tehtiinkään? Syötiin. Ensin Chicagolaista pitsaa, joka on pannupitsa, jonka täytteet on 'väärässä' järjestyksessä niin että juusto on pohjimmaisena, sitten muut täytteet (mun kohdalla sienet) ja viimeisenä tomaatti. Kyllä, olen oppinut syömään sieniä täällä olemiseni aikana. Note:Vink vink, mummi, voit ruveta tekemään ekstrasienisalaattia, nyt on talossa toinenkin, joka syö sieniä... En oikein osaa sanoa, tykkäsinkö Chicagopitsasta vai en. Ei se niin kummalliselta maistunut. Illalla käytiin syömässä sellaisessa italialaisessa ravintolassa, jossa kokki tekee pastan itse, söin juustoraviolia, joka oli tosi hyvää. Ruokailuiden välissä kierrettiin kaupunkia bussilla, käytiin parissa kauppakeskuksessa (katsomassa Lego-Kauppaa, ja toisessa, jonka nimi on Navy Peers ja ilmeisesti se on kuuluisa). Illalla siis ajettiin sitten kotiin.

Sitten Prom.

 Prom on varmaankin se, mitä monet vaihtarit odottaa kaikkein eniten koko vuodesta. Minä en varsinaisesti sitä odottanut, mutta se osoittautui tosi hauskaksi kokemukseksi. Olin siellä siis japanilais-brasilialaisen ystäväni Mikin kanssa. Pöydässämme istui lisäksi muutama muu kaveri, jotka tiesin, mutten varsinaisesti voi sanoa tunteneeni. Eipä silti, hauskaa oli. Aluksi söimme illallista, ja sitten tanssittiin muutama tunti.

Ylemmissä kuvissa mun mekko näyttää valkoiselta, mutta oikeasti se oli taivaansininen. Tykkäsin mun mekosta tosi paljon, ja se keräsi kovasti kehuja koko illan ajan. Meidän koulun (South Lyon High School) Prom ei siis ollut South Lyonin suurkaupungissa (huomaa sarkasmi), vaan 20 minuutin ajomatkan päässä meiltä, paikassa nimeltä Crystal Gradens (Howell). Paikkakin oli tosi hieno, ja totta kai sieltä löytyi legendaariset portaat, joilla kaikki prom-kuvat aina otetaan..

Viime viikonloppuna oltiiin hostperheeni kesämökillä pohjoisessa Etelä-Michiganissa.

Sielläkin oli ihan kivaa, ainakin oli lämmin, muttei kuitenkaan ihan uimaan asti uskallettu. Kuitenkin istuttiin nuotiolla ja syötiin s'moreseja (yritä nyt sitten taivuttaa sanaa s'mores), jotka on siis nuotiolla paahdettuja vaahtokarkkeja jotka litistetään kahden graham-keksin väliin suklaapalan kanssa. Näitä pitää sitten tehdä joskus kotona, kunhan kerään kaverit kokoon ja pidetään mun kotiintuliaisjuhla. 

Joo, nyt pitää mennä nukkumaan, koska vaikka seniorit pääsikin jo pois koulusta, niin minä päätin jatkaa vielä käymistä 3. ja 5. oppitunnilla, matikassa ja ecoonomicsin tunneilla. Tämä tarkoittaa, että mulla on koulua vain 9:22-10:28 ja 12:03-1:09 (kyllä, 5. tunti on pitempi kuin 3. tunti). Kyllä mä teille vielä täältä kirjoittelen.

Ehkä.

Seikkailua Ruotsissa ja viimeinen yö kotona.

Huone on kuin se surullisen kuuluisa hävityksen kauhistus. Kaikki vaatteet ja laturit ja muutkin tarpeelliset ja vähän vähemmän tarpeelliset tavarat lojuvat lattialla ja sängyllä sen mukaan, ovtko ne mahdollisesti lähdössä mukaan vai eivät. Osa tavaroista on jo nyt ylipursuavassa matkalaukussa ja jotkin Ruotsista kotiutuneet vaatteet odottavat yhä pesukonevuoroan kodinhoitohuoneen lattialla. Tätä kuvaa vain yksi sana; KAAOS. Ja tämä tarkoittaa vain yhtä asiaa: viimeiset hetket kotona alkavat olla käsillä, eikä PAKKAAMISTA voi enää vierittää huomiselle.

Ruotsin reissu oli raskas ja vähäuninen. Uni ei meinannut millään tulla ensin laivalla, sitten bussissa, sen jälkeen pellolla puolijoukkueteltassa ja lopulta kotimatka kuluikin torkkuessa. Oma suunnistus meni suurin piirtein kohdalleen, mikä oli mukavaa: olihan kyseessä viimeinen suunnistukseni seuraavaan kymmeneen kuukauteen (ainakin ehkä...).  Suunnistuskilpailu oli siis nuorten Tiomila, missä poikien lähtö tapahtuu klo 03.00 yöllä ja tyttöjen klo 05.30 aamulla. Siinä osasyy yöunien vähyyteen. Kuitenkin oli äärimmäisen hauska reissu, ja tutustuin matkalla useampiinkin uusiin ihmisiin. Erityisen mukavana täytyy mainita se, että tutustuin erääseen tyttöön, joka kotiutui alkukesästä vaihto-oppilasvuodeltaan. Hän osasikin antaa joitakin hyviä 'vinkkejä'. ⎯ Kiitos niistä!

Hiihdä oikealla. Joku voisi ottaa tämän loukkauksena etenemisnopeuttaan kohtaan..

Varsinainen seikkailu oli kuitenkin se paluumatka kisapaikalta kohti Tukholmaa ja laivaa, sillä bussimme hajosi matkalle. Täysi paniikki iski etenkin itseeni, kun tiedostin ajan ennen lähtöäni USAhan käyvän äärimmäisen vähiin, mikäli myöhästymme laivasta. Suunnistaja kuitenkin auttoi suunnistajaa, ja pääsimme ajoissa satamaan muiden suunnistajien busseissa. Kiitos heille avusta.

Kotiin tultuani tein kaikenlaista pientä. Esimerkiksi kävin valokuvaamassa kotikaupunkiani ja auttamassa veljeäni keräämään kasviotaan (hän kerää kasvit, minä autan tunnistamisessa). Nyt sitten olenkin tässä, lattialla istumassa tavarameren keskellä onnellisen epätietoisena siitä, mitä kaikkea matkaani mukaan ottaisin. Toisaalta kuitekaan ei ole mitään syytä panikoitua; sitä mitä Amerikasta ei saa, sitä ei tarvitse. Luulisin. Paitsi ruisleipää.

Sj-alle 2, viimeinen yö kotona edessä. Huomenna matkalle kohti Helsinkiä ja suurta maailmaa.

Laivaan, laivaan.

Ruotsinlaivalle. Ja Ruotsiin suunnistamaan. Joko nyt? Juurihan siihen oli aikaa kuukausi. Ja suunnistusreissun jälkeenhän onkin enää yksi yö kotona, ja sitten alkaa matka kohti suurta maailmaa. Lähtien Helsingistä, jossa vietän yhden yön ennen lentokentälle menoa.

No, nyt olen nähnyt suunnileen kaikkia niitä kavereita, joita olin sopinutkin näkeväni, viimeisen kerran seuraavaan vuoteen. Vaikken kyllä jotenkin ole sitä vieläkään tajunnut. Vuosi on niin pitkä aika, ettei sitä hahmota. Ehkä tajuan asiat vasta ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa, jossa kukaan ei puhu kanssani samaa kieltä. Ystäväni lupasivat pitää yhteyttä minuun, mikä on toisaalta mukavaa, sillä silloin he eivät unohda minua. Niinkuin en minäkään heitä.

Viimeiset "suomipäivät" tosiaan vietän Ruotsissa suunnistamassa sinne kanssani lähtevien kavereiden kanssa. Kotiin tultuani minun on varmaan pakko aloittaa armoton pakkaaminen, sillä sitten ei voi enää ajatella että: "Kyllä minä sitten huomenna pakkaan" kun ei ole sitä huomista kotona, jolloin voisi pakata. Ja mitäs sielä koulutuksessa sanottiinkaan pakkaamisesta? ⎯ Pakkaa HYVISSÄ AJOIN ennen matkaa. Onneksi se on suhteelinen käsite.

*edit: Totesin että viikonlopun reissulle Ruotsiin on helpompi pakata kuin matkalle vuodeksi Amerikkaan. Mistähän mahtaa jouhtua...

  Joka tapauksessa olen nyt tehnyt suurimman osan tarvittavista shoppailuista ennen lähtöä (vain tuliaiskarkit puuttuu... ) ja jopa saanut toppavaatteet ja muutaman paidan laitettua lattialle siihen pinoon, joka lähtee mukaani Michiganiin. Aikaa bussin lähtöön on alle tunti, joten taidanpa lopettaa tähän tällä erää.

Sj-4