Hardest days are for champions, though.

Juoksuhan tunnetusti on minulle hyginkin mieleen. Ja kyllähän se on täälläkin maistunut; neljä treeniä kahteen päivään (ei tosin pituudella pilattuja) ja yhtenä niistä elämäni ensimmäinen speed workout eli mailin lämmittely, 7x600m niin kovaa kun irtoaa (2,5 min palautuksella) ja maili cooldownia. Täällä on vedetty hampaat irvessä ja huumorilla ja ainakin miljoonan punnerruksen vahvistamilla käsilihaksilla ja sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla kiipesin jopa seinäkiipeilytornin huipulle, vaikka killuinkin siinä maan ja taivaan välillä varmasti enemmän kuin 10 minuuttia. Ja nyt meni teksti sekavaksi.

Niin. Amerikanelämä on alkanut toden teolla. Nyt täytyy vain käyttää kielitaitoa ja yrittää tutustua mahdollisimman moneen xc-tytöistä. Harmillista vain on se, että suurin osa leiriläisistä käy koulua South Lyonin toisessa High Schoolissa, South Lyon Eastissa. Kaikki ovat kuitenkin olleet tosi mukavia, valittamista on ainoastaan ruuassa: leirin (leirikeskuksen) ruuasta ei ole kukaan oikein toistaiseksi välittänyt. Salaatti on ollut hyvää, though. Mutta pitkiä treenipäiviä painaessa ei pelkkä salaatti täytä mahaa. Mutta positiivista asennetta vaan, vaikka nälkä kurnii.

Ylihuomenna meillä on time trialit, eli juokset sen 5kmn radan niin kovaa kun ikinä jaksat ja jos sijoitut top 7 joukkoon niin pääset varsityyn eli "parempaan" sarjaan ja jos et niin sitten juokset junior varsityä - "huonompaa" liigaa. Tällä leirillä on siis 26 tyttöä, joten ei paineita. Aion ainakin todella yrittää varsityyn. Ja uskon että minulla on mahdollisuuksia. Ja niin uskoo kyllä coach Davekin. Hän on vanha ja huumorintajuinen mies, joka on keksinyt jokaiselle joukkueen jäsenelle lempinimen. Minulla tosin ei toistaiseksi ole lempinimeä, mutta hän ei vielä osaa kunnolla ääntää oikeata nimeänikään.. 

Tämä oli tämmöinen puhelinpäivitys. Jos saan tämän postattua. Koska huono nettiyhteys.