Neiti takkutukka, lumpeenkukka, kompuroiva raitasukka.

Palasin leiriltä väsyneenä mutta onnellisena ja tuhat kokemusta rikkaampana. Tutustuin uusiin ihmisiin ja löysin paikan cross country -joukkueessa. Olen niin onnellinen. Koska kyllä kaipasin välillä takaisin South Lyoniin ja omaan, pehmeään sänkyyn jurtan kivikovan kerrossänkypatjan sijaan. Ja kaipasin kunnollista ruokaa. Ja nythän sitä sitten saan taas. Taivas.

Iceland-jurtta

Time trialinkin jälkeen ehti vielä tapahtua kaikenlaista. Päällimmäisinä mieleen jäivät ehdottomasti jääkylmät yöt ja aamut (kun joku oli keksinyt, että lämmityslaite pitää liian kovaa meteliä), high ropes course ja all nighter. HIgh ropes course oli siis nimensä mukaan köysirata korkealla puissa paaluissa ja se oli kyllä aika pelottavaa, vaikka turvavaljaat luonnollsesti estivät putoamisen. Ja koska jokaisessa oheisohjelmassa ohjaajien piti tietää jokaisen nimi, niin voitte uskoa että minä tavasin nimeni melkoisen moneen kertaan, kun eivät amerikaanit muuten ymmärtäneet. All nighter kesti taas nimensä mukaan koko yön ja tarkoitti koko yön valvomista yhdessä jurtista. Tämä oli toki vapaaehtoinen aktiviteetti, mutta olen kyllä sitä mieltä, ettei olisi paitsi kannattanut jäädä. Naurettiin ja itkettiin väsymystämme ja pelattiin erilaisia lautapelejä ja pelejä muutenkin. Yksi niistä oli Bananagrams, joka oli Scrabblen tai Alphabetin kaltainen sanapeli ja minä voitin yhden kierroksen vaikka olenkin SUOMEA äidinkielenään puhuva henkilö. Kaikki muuten pitivät suomi-aksentistani.

iltanuotio ja s'moret <3

siinä on erilaisia urheiluautoja amerikanrautatapahtumasta..

All nighterin jälkeen jokainen oli enemmän tai vähemmän kujalla ja väsynyt ja neljän mailin aamulenkki ei oikein irronnut keneltäkään; osa itki jo mailin venyttelypisteessä. Tosin itkuun sekoittui pian nauru, kun tietoisuus omasta säälittävyydestä lisääntyi. Mutta eikai siinä sitten mitään. Itse en itkenyt ja päivälläkin nukuin vain tunnin automatkalla takaisin kotiin.

Tänään kävimme amerikanrautatapahtumassa hostisäni ja -äitini kanssa, sillä Brian on vielä omalla maastojuoksuleirillään. Siellä oli hienoa, ja minäkin sain olla ihan oikean amerikanraudan kyydissä sillä hostperheeni omistaa vuosimallin 1970 Ford Mustangin. Ei huono. Takapenkillä kyllä saa istua polvet suussa ja henki ahtaalla, mutta kyyi on silti sanalla sanoen mahtavaa. Kyllä ymmärrän miksi Yhdysvaltain hallitus aikanaan kielsi autojen moottoreiden tehojen lisäämisen...

Kävin tänään myös rekisteröitymässä South Lyon High Schoolin oppilaaksi. Minusta tulee senior, eli lukion vanhimman vuosikurssin opiskelija. Kurssit menen päättämään opinto-ohjaajan kanssa ensi viikolla, olisiko ollut tiistaiaamuna. Kyllä sanon että koulurakennus on ISO. Mutta nyt alkaa univelka painaa, joten hyvää yötä.