|
pihatien reuna on suunnilleen kuvan reunan kohalla. Vaikkei sitä uskoisi... |
|
Piti lapioda monessa kerroksessa kun ei kerralla saanut kaikkea. |
|
Normaalin oven kokoinen lasiovi. |
Nyt se sitten tuli. Lumi. Kaikki kerralla: 24 tunnin aikana satoi lunta valehtelematta 40 senttiä ja lumityöt on sitten sen mukaiset. Pihatiellä (driveway) oli lunta polveen asti kun sitä maanantaiaamuna lapioin. Kaksi tuntia. Ja kyllä.
Lapioin. Koska lumikola on täällä tuntematon käsite ja lunt luodaan lapiolla. Niin. Maanantaina ei siis ollut koulua. Eikä ollut tänäänkään. huomisesta ei ole varmuutta, mutta voi olla ettei ole koulua huomennakaan. Tänään on kuitenkin vastoin kaikkia sääntöjä ja määräyksiä koripallopeli. Eilen ei ollut harjoituksia, ei sillä että olisi minua häirinnyt. Olin ystäväni Julien luona kelkkailemassa. Se oli hauskaa, joskaan selkäni ei tykännyt hyppyreistä (lue: en laskenut alas mäkeä kuin muutaman kerran). Siinä sai kuitenkin tehtyä päivän ulkoilut, koska lumen saartamassa kaupungissamme aurauspalvelut ovat melko heikolla tasolla, joten siellä missä ennen oli jalkakäytävä on nyt lunta. Elämä on muutenkin melkolailla pysähtynyt, sillä kaupatkaan eivät suuria tavarataloja lukuunottamatta ole auki.
Se siitä lumesta sitten. Sitä siis on. Siirtykäämme puhumaan Detroit International Autoshowsta, jossa olimme viikko sitten viikonloppuna (kyllä ei tänään ole sunnuntai vaikka niin koko ajan ajattelenkin). Tämä on siis ilmeisesti maailma suurin ja tunnetuin autonäyttely, vaikken ollut itse siitä koskaan kuullutkaan. Joka tapauksessa siellä oli ihan hauskaa, vaikken tosiaan autoista mitään ymmärräkään. Hienoltahan nuo nopeat, muoviset urheiluautot näyttävät, vaikken itse kyllä sellista välttämättä haluaisikaan. Mieluummin otan ison auton, joka suojelee minua kolaritilanteissa (koska en usko oppivani koskaan ajamaan kolaroimatta). Mukanamme oli myös hostsiskonpoikani Jack, joka ei suureksi yllätykseksemme ollutkaan kiinnostunut urheilu- vaan perheautoista. Ja sainhan minäkin huomiota yhdeltä henkilökunnan jäseneltä, joka kertoi, että minun pitäisi hakea malliksi, joka esittelee autoja. Olin vähän silleen että 'heti huomenna kyllä juu.'
|
Bongasin suomenlipun ikkunassa |
|
Porukkaa oli ihan kiitettävästi |
|
Tälläisiä autoja oli vaikka kuinka paljon näytillä. |
Nyt on sitten alkanut myös uusi semester oikein toden teolla, eli koulussa on uusi lukujärjestys. Liikunnaluokallani on kaksi tyttöä ja 26 poikaa, joten ainakin saa ihan tosissaan pelata joukkuelajeja. Tosin potkaistuani lentopalloa täydellä voimalla tienasin suuren määrän kunnioitusta pojilta, joten ehken ole aina viimeinen, joka valitaan joukkueeseen. Economics (vieläkään en tiedä, mitä se on suomeksi) on kummallista, mikään ei tee järkeä ja opettaja kuullostaa ihan ruosteiselt saranalta, jota joku kuristaa. Mutta se on ihan okei. Ainakin se opettaja oli tarpeeksi kiinnostunut musta googlettamaan suunnistuksen. Varmaan oli ihan äärettömän mielenkiintoista.
Nyt juuri ei ole muuta, voisin taas yrittää kerätä itteni ja alkaa kirjoittelemaan useammin..
*edit: Lunta on luvassa ilmeisesti myös ensi yönä. Jiihaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti