Paluu arkeen

Aika kuluu yllättävän nopeasti, vaikka välilä tuntuukin, ettei englannin tunnilla istuessa kellon minuuttiviisari hievahdakaan kymmeneen minuuttiin. Mutta siten sitä yllättäen huomaakin, että on taas kulunut kaksi viikkoa siitä, kun viimeksi sai aikaiseksi kirjautua Bloggeriin ja postailla edes jotakin hajanaisia kuulumisia täältä Michiganista.

Viimeksi kun kirjoitin ei täällä tainnut vielä olla edes lunta. No nyt sitä on. Ja on kylmäkin, vaikka ei oikeasti olekaan, tuntuu vaan siltä. Lämpötila oli tänään aamulla nollassa eli noin 17 pakkasastetta celsiusta, mikä tuntui aikasen kylmältä. Ilmankosteus ja jatkuva tuuli kuitenkin ilmeisesti vaikuttavat lämpöaistimukseen.

tältä näytti 30. joulukuuta

2.1.15 

Kävelin kotiin ja tältä näytti maailma 

 Joka tapauksessa olen siis palannut arkeen, mikä tarkoittaa opiskelua, koripalloa ja nukkumista vuorotellen vahtelevassa suhteessa. Lisämausteena mukaan saattaa vielä tulla koulun kevätmusikaali, mikäli pääsin eilisistä koe-esiintymisistä mukaan. Ensi viikon aikana on myös ensimmäisen semesterin loppukokeet tai mid-term exams, kuten niitä kutsutaan. En itse ole ihan kauhean huolissani muista kuin englanninkokeesta, sillä vaikka tänään sijoituinkin viidenneksi (5/27) kielioppikisassa, niin kokeen pääpainotus on kirjallisuudessa, mikä henkilökohtaisesti on minulle vaikeaa. Kokeethan ovat toisaalt esseetä lukuunottamatta monivalintaa, ja olen oppinut, että todennäköisin oikea vaihtoehto on c tai vastausvaihtoehdoista riippuen A eli 'truth'.

Tältä näyttää aika usein viimeisenä illalla mun puhelimen näyttö

Governmentin kertausta

Viime viikonloppuna olin myös Yfun puolivuotistapaamisessa, mikä siis tarkoittaa melko lailla sitä, että puolet vaihtovuodesta on takana. Näin sanoo myös arvioitu päivälaskurini, joka laskee päiviä juhannukseen (156), jota ennen todennäköisesti tulen kotiin. En laske päiviä siksi, etten viihtyisi täällä, vaan siksi, että on asioita, joita kaipaan Suomessa ja kotona, ja tahdon tietää, kauanko siihen on, että pääsen taas syömään ruisleipää tai irtokarkkeja. Ja Yfun valmennuksesta sanottakoon sen verran, että zumbaaminen oli hauskaa, ja opin, että minulla on asenneongelma. Ihan vaan siksi, että sanoin ääneen, etten pidä chilistä (joka on siis keittoruoka, valmistettu pavuista, jauhelihasta, juustosta, tomaatista ja paprikasta...). Joten minulla on kuulemma 'bad attitude towards everything'. Onneksi olin siihen mennessä ollut inoa, joka millään lailla osallistuu keskusteluun.. Mutta se on heidän mielipiteensä. Valmennuksessa oli myös minulle entuudestaan tuttu saksalainen vaihtarityttö, joka oli murtanut molemmat jalkansa liikarasituksesta juostessaan koulun maastojuoksujoukkueessa. Hän joutuu nyt käyttämään koulussa pyörätuolia, eikä oikeastaan voitehdä mitään järkevää, kun jalkoja pitäisi vaan lepuuttaa..

Itse lähden tästä kohta koripalloharjoituksiin, joten lopettelen tälläkertaa tähän. Yritän jatkossa taas löytää aikaa kirjoitella enemmänkin, esimerkiksi tuosta koriksesta.

Haleja.

Edit: empä sitten ollut tarpeeksi hyvä päästäkseni musikaaliin. Ei se mitään, niin vähän arvelinkin. Voi siis ruveta treenaamaan jalkapalloa varten.