Random moments.

Terve taas. Täällä minä edelleen olen. Ei, en ole kuollut ebolaan, vaikka se onkin polttava puheenaihe. Mutta kyllä meni taas yksi kaksi viikkoa ilman että ehdin kirjoittaa sanaakaan. Tai en tiedä oliko  niinkään kiinni ehtimisestä, mutta viitsimisestä ja yleisestä jaksamisesta. Olen kovin väsynyt koko ajan, koska nukun syystä tai toisesta huonosti nykyään, eikä asioita ainakaan auta se, että aamut ovat pimeitä, silloin kun pitäsi nousta ylös on vielä ainakin tunti siihen että aurinko nousee.

Kuitenkin pimeys tuo mukanaan myös kaikenlaista mukavaa kuten syksyn. Ja ruskan. Ruska on täällä tosi kaunis, vaikka tiedänhän minä, että suomalaisena minun ei pitäisi ruskaa ihmetellä. Jotenkin siihen ei vain Suomessa kiinnitä lainkaan huomiota, mutta täällä vaahterat ja muut lehtipuut saa syksyn näyttämään tosi kauniilta ja värikkäältä. Ilmakin alkaa pikkuhiljaa kylmetä. Siellä Suomessahan tosiaan sataa jo lunta, mutta täällä vasta päästään eroon kesästä.

 Maastojuoksukausikin alkaa pikkuhiljaa (viimeinkin) lähestyä loppuaan. Ei sillä, kyllä mä maastojuoksusta tykkään ja erityisesti meidän joukkue on ihan huippu (ihmiset on huippuja, taso ei ehkä niinkään). En tiedä, mitä teen kun en noita maastojuokijoita juurikaan näe harjoitusten ulkopuolella ja ne on kyllä kaikki niin kivoja, tulee ikävä. Tosin sittenhän alkaa tuo koripallo, jota kyllä odotan innolla sitäkin!
Nyt täytyy vaan saada jalat kuntoon, kun kaikenlaista särkyä ja kolotusta on tällä hetkellä huomattavasti enemmän kuin lääkäri määrää.Suurin osa ongelmista on kuitenkin rasitusperäisiä, eli helpottanevat kunhan tämä säännöllinen maastojuoksu loppuu, ja saa taas juosta enemmän omaan tahtiin eikä tarvitse aina vääntää täysillä.

Nyt lyö pahasti tyhjää. En saa sanoja kijoitettua paperille (tietokoneelle) eikä nyt oikein ajatuskaan rullaa. Mutta se minun piti nyt ainakin tuohon otsikkoon viitaten sanoa, että hämmennyin kovasti viime viikon lauantaina, kun istuin olohuoneen sohvalla hostmomin ja Brianin syödessä myöhäistä aamiaista (minä heräsin siinä viiden jälkeen enkä saanut enää unta) ja kuulin etuoven aukeavan. Tässä talossa ei suoraan olohuoneesta näe etuovelle eikä keittiöstä liioin joten oltiin kaikki hyvin hämmentyneitä, koska ei odotettu vieraita. Sitten sellainen parikymppinen random jätkä vaan astelee olohuoneeseen ja näkee mut, tulee halamaan ja sanoo: "you must be Maiju, nice to meet you." VÄhän hämmensi siinä kohtaa. Hetken päästä kävi ilmi että hän on toiseksi nuorin hostsisarukseni Matt, joka on armeijan palveluksessa ja oli päässyt lomille viikonlopuksi ja lentänyt Michiganiin tapaamaan tyttöystäväänsä ja tuli vaan tekemään yllätysvisiitin meillekin. Ihan mukavaahan se oli, mutta kyllä hämmensi. note: Brian ja Matt eivät juurikaan muistuta toisiaan ulkonäkönsä puolesta.

Veikkaampa, että siinä tulivat tärkeimmät asiat mainittua. Oletan, että teitä ei juuri kiinnosta, kuika paljon ja mitä kotitöitä olen tehnyt tai kuinka paljon aikaa kulutan päivittäin kotiläksyihin (paljon). Koulussa menee vahvasti, mistään en mitään ymmärrä mutta silti saan hyviä arvosanoja (ehkä mulla on vaan hyvä tuuri monivalinnoissa). Mitään kovin kummallista ei ole tapahtunut, mutta odotan innolla Yfun Halloween-juhlia ensi lauantaina ja Halloweenia seuraavan viikon perjantaina. Kaikki on ihan hämmästyneitä, kun kerron, ettei Suomessa oikeasti vietetä Halloweenia, ja kaikki on ihan Halloweeneissa jo nyt, vaikka siihen on oikeastaan vielä kaksi viikkoa. En malta odottaa että pääsen kovertamaan(?) kurpitsoja!

Haleja sinne Suomeen!