Kyllä nyt on Homecoming takana ja Soo eli XC:n Mackinac Island trip edessä. Ja tekemistä tuntuu olevan joka päivä aina vaan enemmän kun edellisenä päivänä.
Viime viikonloppuna oli siis Homecoming. Perjantai-iltana olin katsomassa jenkkifutispeliä ystäväni Julien ja hänen ystäviensä kanssa. South Lyon voitti. Puoliajalla eli toisen neljänneksen jälkeen esiteltiin ensin Homecoming Court eli jokaiselta vuosikurssilta valittu prinsessa ja prinssi ja lopulta kruunattiin Senior King and Queen. Nämä olivat siis äänestyksen tulosta, eivät yksittäisten ihmisten päätöksiä.
Oikeastaan Freshman, Sophomore ja Junior prinssi ja prinsessa julkistettiin jo aiemmin viikolla ja esiteltiin ensimmäisen kerran perjantaina päivällä assemblyssä (jonka suomenkielisestä nimestä en aio edes heittää arvausta). Assembly oli kuitenkin sellainen yleinen sekoilu, jossa koko koulu kerääntyi Main Gymiin vuosikursseittain ja sitten pompon- ja cheerleadertytöt esiintyivät ja urheilujoukkueiden kapteenit esiteltiin jne. Yllätyksenä jenkkifutisjoukkueen valmentaja sai jonkun 'viikon valmentaja' -palkinnon, jonka luovutti Detroit Lionsin (joka on siis jenkkifutisjoukkue) maskotti (jonka nimeä en enää muista).
|
SENIORS |
|
Meidän koulun maskotti. Leijona on yllättävä valinta, kun miettii, että kaupungin nimi äännetään niinkuin Lion. |
|
Cheerleaderit olivat saaneet futispojatkin mukaan stuntteihin - oli aika hienon näköistä! |
Lauantaina ennen tansseja oli sitten XC Meet, mikä ei varmasti enää tässä kohtaa yllätä ketään. Täällä kertaa suuntana oli Centerline Invitational juuri Detroitin ulkopuolella. Nämä kisat menikin hyvin Hyvin tasaisella radalla High Schoolin pihassa. Loppusijoitus oli 5. ja meidän joukkue voitti joukkuekilpailun. Cross countryssä säännöt menee siis niin että juokset niin kovaa kuin jaksat ja saat sijoituksesi perusteella joukkueellesi pisteitä. Mitä vähemmän pisteitä, sitä parempi sjoitus tai jotain, en oo itsekään ihan selvillä..
|
Voittajafiilis. |
|
Joku äideistä on ottanut asiakseen laittaa jokaisen SLHS:n juoksijan kaapinoveen tsemppijulisteen aina ennen meetiä :) |
Lauantai-iltana oli sitten Homecoming Dance, eli käytiin Connorin (joka siis on se poika Governmentin luokaltani) kanssa syömässä ja sitten mentiin yhdessä Homecomingiin, joka siis pidettiin koululla Commonsissa, mikä tarkoittaa aulaa tai sitä tilaa, jossa syödään peanut butter&jelly -sandwichejä lounaaksi. (Just kidding - en tykkää peanut butterista.) Connor ei kuitenkaan osannut tai halunnut tanssia, joten aika nopeasti oltiin molemmat omien kavereittemme kanssa. Mutta kyllä siellä ihan hauskaa oli. Meininki oli vähän sama kuin KLL:n diskossa, eli ei nyt päätä huimannut (kaikella rakkaudella suunnistajat).
Sunnuntaina käytiin paikallisella festivaalilla, Pumpkinfestilla. Kun kysyin, miksi sitä vietetään, niin sain vastauksen että ihan vaan siksi että voidaan juhlia. Eikai siinä sitten mitään. Kurpitsoja oli paljon ei kokoisia ja näköisiä. Toki oli paljon muutakin, mitä maanviljelijät myi ja söin varmaan elämäni ensimmäisen corn dogin, joka on vähänkuin hotdog, mutta nakin ympärillä on leivän sijasta apistettua maissitaikinaa, joka maistuu aavistuksen makealta ja on tosi, tosi hyvää.
|
Liikenne oli poikki, koska tämä seisoi suurimmassa risteyksessä, mitä kaupungista löytyy. |
Sellaista tänne South Lyoniiin tällä hetkellä kuuluu. Ai niin - se vielä että opettajat yrittävät koulussa siirtää mut toiselle matematiikankurssille, joka on vaikeampi kuin tämänhetkinen. Tällä hetkellä kuitenkin opo on kapulana rattaissa. Govermentista en vieläkään ymmärrä mitään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti